sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Mätsärikauden aloitus

Käytiin pyörähtämässä mätsärissä eikä tuloksista voi mitenkään valittaa. Meni upeammin ku oisin ikinä uskonut. Mätsäri oli Rovaniemen käyttökoirien järjestämä ja oli lämmitetyssä hallissa Marttiinintiellä. Edellisenä päivänä suunnittelin, että otan vain Ripun matkaan, mutta muutin sitten mieltäni ja päätin ottaa Jekunkin, eikä kyllä yhtään kaduta se päätös. ;)

Paikalla oli melko paljon koiria ja ahdastakin oli. Sisääntulo halliin oli vähemmän lupaava kun Jekku ärähti ensimmäiselle australianpaimenkoira urokselle, joka sen kuonon eteen sattui. Laitoin Jekun koppiinsa ja touhusin Ripun kanssa vähän aikaa ettei se alkaisi aivan mahdottomasti riehumaan. Piti sen kuitenkin ärähtää sileäkarvaiselle noutajalle, josta se ei pitänyt viime vuonnakaan tippaakaan, muutoksia sen suhteen tuskin tapahtuu, mutta väistellen sujuu. Rippu pitää kuitenkin sen verran paljon kontaktia minuun, että se ei ärise muille koirille. Pyrrin ja Jekun kanssa ollessa oppii sietämään vähän ärinääkin. Jekku sen sijaan päätti heti alkuunsa, että on koko paikan kingi ja sai viettää aikaansa kopissa ihan omassa rauhassa.

Sekarotuiset ja pienet aikuiset olivat erikseen, joten odottelimme ensin pentujen ja junior handlerin loppumista. Niiden jälkeen olivat pienet aikuiset. Odottelimme Jekun kanssa vuoroa ja juteltiin samalla kahden pekingeesin omistajan kanssa, Jekku tutustui samalla Sohvi-nimiseen pekingeesiin. Sohvi oli viime mätsärissä Jekun parina ja tälläkin kertaa meni todella lähelle, ettei osuttu pareiksi.

Jekun kanssa meni kehässä hyvin, se liikkui hyvin ja käyttäytyikin oikein mallikelpoisesti. Tuomari kehui sen takaliikkeitä erityisen hyviksi. Niiden ansiosta se kuulemma sai punaisen ja voitti parina olleen whippet nartun. Saatiin Jekun toinen punainen nauhakin samalla. Punaisten kehä oli melko pian, tosin jouduttiin odottelemaan kehässä jonkin aikaa ennen kuin sinisten aikuisten kehässä koiransa esittänyt pääsi paikalle. Jekku otti senkin ajan rennosti ja nukkui. Kehän laidalla joku naureskelikin Jekun rentoilulle. Ihan hyvä vain, että osaa ottaa rennosti eikä turhia hermoile. Punaisten kehässäkin meni oikein hyvin. Jekku tykkäsi liikkua ja tuomari tykkäsi kun koirat liikkuivat hyvin, joten sijoituttiin sitten ensimmäisiksi! Nyt ollaan kyllä enemmän kuin ylpeitä pojasta. :)

Ripun kanssa meni kehässä loistavasti. Se oli ollut häkissä yksinään hetken, joten sillä tosiaan oli virtaa ja intoa tehdä. Kehässä se juoksi hyvin, paremmin kuin ehkä ikinä ennen. Se ei innostunut riehumaan, esiintyi muuten vain pirteästi. Sekarotuisia oli tällä kertaa peräti kahdeksan kappaletta. Rippu sijoittui ensimmäiseksi. Useimmiten Ripun suurimpana vastuksena ollut Sissi, sijoittui tällä kertaa kolmanneksi.

Sekarotuisten kehän jälkeen alkoi pikaisesti BIS-kehä. Saara ei voinut esittää Rippua tai Jekkua, joten annoin Ripun Miian esitettäväksi ja esitin itse Jekun, jolla on paha tapa, tai ainakin on aikaisemmin ollut, ärähtää, jos joku vieraampi kopeloi sitä liikaa. Jekku ei olisi millään jaksanut herätä kopistaan ja lähteä taas esiintymään eikä sitä enää huvittanut liikkuakkaan juuri mitenkään, kunhan löntysteli narun jatkeena. :> Me tiputtiin sitten Jekun kanssa ensimmäisinä BIS-kehästä. Rippu ja Miia jäivät vielä. Rippu meni Miiankin kanssa erittäin hyvin eikä ollut yhtään minun perään. Jos palkasta sovitaan, niin Rippu on aina valmis tekemään jotain... Ei sillä ihmisellä taida niin olla väliä. :D Miialla ja Ripulla meni siis hyvin ja Ripulle tuli sen elämän kolmas BIS-sijoitus, tällä kertaa sijoitus oli BIS4. :)

Palkinnoksi saatiin pokaali, kolme ruusuketta, lelu, makupaloja, luita, ruokapussi ja omistajallekin pari lakritsipatukkaa. Ei yhtään huonompi alku tämän vuoden mätsäreitä ajatellen! Hyviin tuloksiin vaikutti varmaan osaltaan sekin, että minulla ei jännittänyt sitten yhtään eikä koiratkaan sitten hermoilleet, vaan malttoivat esiintyä oikein hyvin. :)