sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joulua

Joulukorttiviritelmä, saa kelvata
Meillä joulut on vietetty mukavissa merkeissä. Rella riemastui suunnattomasti, kun sai kaverikseen samanikäisen suomenlapinkoiran, Murun (Ahulin Ciiri). Rella on paininut Murun kanssa monena päivänä itsensä ihan puhki, poikki ja väsyksiin. Opetettiin Rella antamaan myös tassua, joka sujuukin nyt loistavasti. ;) Myös seuraaminen, vieressä kulkeminen ja viereen tuleminen onnistuu ihan hyvin. 

Rella vetaisi jouluaaton kunniaksi kuivakakusta puolet, muuten se ei ole onnistunut syömään mitään luvatonta, vaikka hieman pelkäsinkin sitä. Tuo ahneus on kyllä ihan omaa luokkaansa. Rippu puolestaan naposteli muutamat karkit suihinsa, mutta ei onneksi kovin montaa. Hyvin meni. Nyt aletaan sitten urheilemaan oikein tosissaan. Tai ainaki kohta, ehkä. Uuttavuotta ja raketinpauketta "innolla" odottaen....
Rella ja Rippu
Muru ja Rella
Rella ja Muru
Muru ja Rella
Rella 

lauantai 18. joulukuuta 2010

Tavoitteita

Viime vuoden tavoitteina oli käyttää Jekkua näyttelyissä paljonkin, loppujen lopuksi näyttelyt jäivät kahteen kertaan ja loppuivat nyt kokonaan ellei sitten jossain vaiheessa tule sitä sääntömuutosta, että leikatut uroksetkin saavat osallistua näyttelyihin siinä missä leikatut nartut. Päätöstä en kadu tippaakaan. Jeksun kanssa ei olla mitään uuttakaan oikeastaan opeteltu, paitsi että nyt se osaa myös huiskuttaa tassuillaan. Mitään varsinaisesti järkevää me ei olla tehty. Jeksun ensi vuoden tavoitteena on toimittaa kotipörriäisen virkaa, minkä se varmasti tekee aivan mielellään.

Rippanan kanssa pyörähdettiin yksissä möllitokoissa, enempään ei olisi ollut aikaakaan. Mätsäreissä käytiin jonkin verran (mätsäricupissa jaettu 3. sija) ja alokasluokan liikkeet se osaa, mutta virallisiin kisoihin me ei tulla ikinä menemään, vaikka sellainen oli suunnitelma 2009 joulukuussa.

Syyskuussa meidän elämään pyörähti Rella, jonka kanssa on sitten suunnitelmia ensi vuodeksi.

Eli ensi vuoden suunnitelmat lyhyesti ja ytimekkäästi:

Rippu
- mätsäreitä
- ehkä siis tosiaankin vain EHKÄ jälleen kerran möllitokoon

Rella
- näyttelyitä:
  • 26.2. Tornio
  • 23.4. Tervola
  • 14. tai 15.5. Kuusamo
  • 25.6. Rovaniemi
  • 16. ja/tai 17.7. Oulu
  • 24.7. Tornio
  • 6.8. Kittilä
  • 3.9. Rovaniemi
- ehkä eka möllitoko
- mätsäreitä
- ja ehkä mahdollisesti sitten jälkeäkin voitaisiin alkaa harrastella ja treenailla
- myös metsästykseen Rellaa on tarkoitus käyttää joten noudon harjoittelua (myös oikeiden lintujen ym) on varmasti luvassa
- sekä hurjasti elämän opettelua

Onpas hirveästi toimintaa tuolle pienelle lääppätörille. Ei taida välttämättä kaikkea ehtiä...

tiistai 14. joulukuuta 2010

Messaria ja kahjo labbis

Viikonloppu sujahti mulla messarin merkeissä. Tuossa ylhäällä olevassa kuvassa Voittaja labbis -10, ryhmäkehässä neljänneksi sijoittunut. Rellan siskopuoli. Eli sama isä kuin Rellalla. Rellasta tuskin tulee läheskään tuon näköistä, ei ainakaan noin tanakkaa. Ja tuskin näyttää vuoden ikäisenä tuolta...

Rella oli kotona koko viikonlopun kaikkien kiusana. Mietin jo etukäteen, että mitähän siitäkin tulee, kun sen jättää vain niiden hoidettavaksi koko viikonlopuksi. Valitusta mie odottelin ja sitä myös sain... Rella oli ollut ihan sisäsiisti jo useamman päivän ennen kuin lähdin messariin, mutta vkl aikana vahinkoja oli tapahtunut. Eli suomennettuna lenkkeily oli tainnut jäädä vähän vähemmälle. Tänäänkin se on ollut täysin sisäsiisti, joten mikä ihme niillä on ongelmana.

Virtaakin oli ilmeisesti Rellalla ollut kun minun huone näytti lähinnä räjähtäneeltä. Vaatekaapista oli sisältö vedetty lattialle ja levitelty ympäri huonetta, lipaston tai tv-tason (mikä se on?) päältä tavarat oli myös lattialla. Sängystäkin oli peitto ja tyynyt lähteneet koristamaan lattiaa. Ikävä ja tylsää oli vissiin ollut.
Seko
Mulla ei ollut tylsää koko eilispäivänä. Päivä sujui lenkkeilyn, Rellan kahjouden purkamisen ja oman huoneen siivoamisessa. Jekulle ostin messarista trimmerin eli se on sitten heihei epämääräisen pituiselle melko siivottomalle turkille. Rellalle mukaan tarttui näyttelyhihna. Lisäksi ostin nahkahihnan, kun onnistuin hukkaamaan yhden hihnan aiemmin syksyllä juuri ennen lumien tuloa... Kuvia tuli otettua suunnilleen 800 joista osan tietenkin poistin.

Rella, ahne pieni possu, oli tänään taas riehunut hieman. Se oli syönyt 1/3 kurkusta, saanut messarista keräämäni näytepussit pöydältä ja mussutellut niitä onnessaan ainakin kaksi. Lisäksi se oli kantanut taas läjän vaatteita olohuoneen matolle. Voi koira. Onneksi se ei sentäs tuhoa mitään muuta kuin luita ja ruokaa. Sotkee vain.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Joulukuvia ja muita kuulumisia

Yritettiin viime viikonloppuna ottaa jouluisia kuvia kissoista ja Rellasta siinä sivussa lopuksi kun "lavasteiden" hajoamisesta ei tarvinnut enää välittää. Niinpä me saatiin oikein suloisia kuvia otuksista, vaikka tuskanhikeä meinasikin pukata. 200 kuvaa ja onnistuneita... ehkä se 10. Tässä parhaat jokaisesta.
Kirppuli, jolle on muuten koti tiedossa
Siiri-konkari, Maukasta joulua (häijyllä ilmeellä)?
Tämä kuva päätyi joulukortteihin, jotka tilattiin iFolorin kautta :) Reino veti pisimmän korren
Rellasta räps-kuva. Ei oikein ideaa ja "lavasteetki" vielä kissojen jäljiltä. Rella on vähän suurehko niihin, mutta pitihän siitäkin kuva ottaa kun oli niin innokas avustajakin. :D
Pojoing
Vähän hyytyneen näköinen labbis viikko sitten
Kohtalaisen onnistunut kuva ainaki minun mielestä
Pipareitakin on leivottu (on kyllä pakko myöntää että ite olen lähinnä erikoistunut niiden syömiseen)
Ollut melko vilkas viikonloppu, kun on noita juhlia ollut ja saanut juosta kaupungissa monta kertaa. Huomenna on sitten itsenäisyyspäivä, saa nähdä, mitä ohjelmaa huomiselle... Ei kovin levännyt olo taida olla tiistaina kun kouluun pitäisi taas mennä. :D

Kirpulle on tosiaan koti tiedossa Rovaniemeltä, se pääsee kahden muun tyttökissan kaveriksi näillä näkymin ja varmastikin hyvään kotiin. Reino jää kuhnailemaan kotiin ja härnäämään Penniä minkä ehtii. Reinolla tekis niin mieli tehdä tuttavuutta Pennin kanssa, mutta Penni ei oikein lämpene ajatukselle... Mutta ei se toisaalta sähise ja murise sille enää ihan niin paljon kuin ennen.

Koulutus jatkukoon. Rellan kanssa pitäisi mennä käveleskelemään jonnekin vilkkaammille seuduille ja käydä ihastelemassa poroja! Ensiviikon ohjelma... Ehdottomasti. Porojen kanssa jos tulee ongelmia, niin elämä käy hankalaksi.