keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Mätsäilyä osa miljoona

SEK1 BIS2
Nyt on taas mätsäilty aivan hyvin tuloksin. :) Rippu aloitti mätsäri-vuoden sunnuntaina taas rippumaiseen tyyliin ollen BIS2 ja avasi tällä tavalla myös mätsäricupin pistetilin oikein mukavin pistein. Tuomarilta se sai kehuja mm. kauniista rakenteesta, ihanasta luonteesta, hienoista liikkeistä ja hyvästä esiintymisestä. Pakko oli olla tyytyväinen, vaikka seisominen olikin Ripusta tosi tylsää ja se yritti kovasti, jos muilla tempuilla ois saanut makupalat paremmin. ;)
Hieno Rip! :) Näin esiintyy ihan edestä vapaasti esitettynä.
Rella sai punaisen nauhan ja esiintyi ihan rellasti. Toikkaroi välillä muiden luokse ja kiemurteli tuomarin edessä, seisoessa se pohti ankarasti niin ettei häntä värähtänytkään heilautukseen, mutta se on Rellaa se. Kontakti kyllä pysyi hyvin. Punaisten kehässä pikku-lääppis oli jo ihan väsy niin ettei se jaksanut oikein keskittyä koko touhuun. Purutikun ja lakritsipatukan kanssa siis kehästä ulos. Mutta aika hyvin se kuitenkin meni, olin melko varma, että edes noin hyvää tulosta on turha toivoa.
Bodari-Rella - senior handlerissa 4. sija (ja viimeinen)
Senior handlerissa mulla oli kaverina Rella, sijoituttiin viimeisiksi ja neljänsiksi, kun Saara oli Tuiken kanssa meidän edessä. Rella sai hirmuisen hepulin kun se näki Tuiken edessään eikä suostunut rauhoittumaan oikein millään. Vaihtokoiraksi sain 12-vuotiaan siperianhusky Sirun, joka oli oikein rauhallinen ja mukava muori, täysin toista maata kuin vallaton Rella ja koheltaja-Rippu. :)
Rella 7kk Hannan kanssa junior handlerissa 3. sija
Pikku-Relps liikkuu nätisti :)
Ripun kuvat ja Rellan ylimmän kuvan on ottanut Hanna ja Maija, kaksi alinta Rellan kuvaa © Saara K.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Kuvailua ja kurvailua

Ei oo tehty mitään ihmeellistä, mutta ennen huomista mätsäriä pitää kirjotella kuluneen viikon tekemisiä, muuten tulee huomenna tai ylihuomenna ihan liian pitkä viesti. :D Elikäs... Pakkaset on taas olleet sitä hurmaavaa -30-35 astetta joten ulkona ei oo tehty oikeastaan mitään. Lenkkeilytki on jääneet hyvin lyhyiksi. Sisällä treenaaminen ei taas minua itseäni oikein kiinnosta, joten sitä ei harrasteta oikeastaan ollenkaan.
Ollaan opeteltu Rellan kanssa ohittamaan noita naapureiden ulkokoiria ilman, että ryntäillään toisten pihoille. Ei sillä, että naapureita suuremmin haittaisi se, että Rella juoksee pihalla, mutta itseäni häiritsee ihan suunnattomasti. Rella on mulla aina irti (ihan vaan siksi, että oppisi olemaan). Ollaan sitten kävelty naapurin A ohi niin, että Rella on ollut siis irti. Kun se alkaa pomppia vähän liian innokkaasti naapureiden pihaa kohti, lähden itse juoksemaan päinvastaiseen suuntaan ja kehun, kun se lähtee perään. Kun Rellan kontakti pysyy minussa eikä se pompi innoissaan, se saa kehuja. Jos pomppiminen alkaa, lähden taas viuhtomaan päinvastaiseen suuntaan. Näin ollaan edistytty tosi hyvin ja nyt päästään ilman minkäänlaista huomioimista naapureiden ohi. :)
MULLA ON PALLO ETTEKÄ TE TUU IKINÄ SAAMAAN TÄTÄ MULTA!
Rellasta olisi tavoitteena saada Sissin tavoin vieraisiin koiriin ja ihmisiin fiksun välinpitämättömästi suhtautuva otus ainakin siis ohitustilanteissa. Siihen on vielä pitkä matka pienen lääppiksen kanssa, koska lääppis rakastaa kaikkia otuksia maailmassa paljon.
"Mikä se oli?"
Touhukaksikko
Tänään pakkanen on ollut enää 17 astetta, joten otettiin potkuri ja potkuroitiin Rellan ja Ripun kanssa mummolaan 10km. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja linnutkin lauloi Karivaaran päällä, kun pysähdyttiin. Kyllä kannatti taas lähteä.
Fiksuja kavereita!
Viime viikonloppuna käytiin isän kanssa hiihtelemässä (mukana Rella ja Sissi) vaikka pakkanen olikin sen -30 astetta. Pitäisi ehkä useamminkin ottaa mukaan Sissi Rellan kaveriksi eikä lahopää Rippua tai Jekkua. Kuvista voi nähdä miten hieno ilma viikko sitten oli...

Eteenpäin, sano mummo lumessa. :)
Huomenna tosiaan mätsäri. Nähdään sitten, että osaako Rella siellä muiden koirien keskellä yhtä hyvin kuin Jekun kanssa kahdestaan ja kotipihalla... Jännittää "vähän", vaikka kyse on pelkästä mätsäristä. :D Tueksi ja turvaksi (tai sitten ylimääräiseksi häiriöksi) otetaan Rippu. Katotaan miten käy, kun käsissä on yhtä aikaa tuollaisessa paikassa kaksi koiraa, joista toinen tahtois pussata jokaista vastaantulijaa ja toinen toivottas ne mieluiten maata kiertävälle radalle...
Välillä voidaan ihan vaan loikoilla... Rellan tavallinen makuuasento :D

torstai 10. helmikuuta 2011

Aurinkoa ja pakkasta

Käytiin tiistaina Kristan kanssa lenkillä, Kristalla oli Saku ja mulla Rella. Muutamia kuviakin yritin saada, mutta ilma oli niin sumea ja utuinen, että ei kannattanut oikeastaan edes yrittää. :) Hauskaa kuitenkin oli ja koirat oli ainakin vähän väsyneempiä lenkin jälkeen. Uudestaan taas joskus!

Eilen oli ihana auringonpaiste, joka suorastaan pakotti lähtemään ulos. Niinpä tässä vähän kuvia  sieltä. :) Tänään oli jälleen pakkasta noin -30 astetta, kyllästyttää! Ilma ois ihana ja kaunis ja mahtava, mutta ei siellä pysty kovin kauaa olemaan. Rella kyllä tarkenisi... Vietetään nyt kuitenkin vähän enemmän sisälle painottunutta elämää, ei sekään kovin pahasta silloin tällöin ole.

Opetin Rellan ajan kuluksi antamaan toistakin tassua. Hyvin oppi ja nyt osaa jo aika sujuvasti. Välillä se pysähtyy miettimään, että mitä ihmettä se nyt pyysikään. Se tosin on ihan tavallista Rellalta, joka on kiistatta totinen kaveri työtä tehdessä, ei kohella eikä söhellä Ripun tapaan, vaan miettii ankarasti, että menikö se nyt näin vai noin. :) Fiksu tyttö.



keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Kokeisiinlukua vältellessä....

..voi vaikka kirjotella blogiin ja treenailla ja hillua ja pelleillä ihan yleisesti. :D
Pää nurin päin on hankala vetää...
Tämäki päivä alko oikeen sujuvasti kun heräsin 8:50. 9:00 olis periaatteessa pitäny olla jo koululla tekemässä koetta, mutta noh, ehin mie sinne kuitenki ennen puoli kymmentä vaikka matkaanki kului aikaa se puoli tuntia. Huomenna olisi viimeinen terveystiedon koe ikinä, mutta siihen lukeminen ei oikein jaksa kiinnostaa. Käytiin Saaran ja koirien kanssa sitten Nivavaarassa reenailemassa ja touhuilemassa.

Saaralta sain pari hyvää Jenni Ojalan tokokoulutuksessa kuulemaansa vinkkiä, miten opettaa seuraaminen niin, että koiran saa ihan lähelle ja suoraan. Niillä ohjeilla siis Rellalle uusiksi. Vanha tapa ei toimi, kun se ei pysy millään tarpeeksi lähellä. Toivotaan, että uus tapa tuottaa tuloksia, ja eiköhän se tuota. Ainakin vaikuttaa varsin pätevältä. Kun seuraaminen toimii niin todennäköisesti tokon alokasluokan liikkeistä selviää leikiten...
Vetoleikkejä. Rella ja Tuike on jo yhtä isoja!

Vielä on hieman hiomista seisomisessakin... Mutta ei se huonolta näytä!

"Nyt se kuvaa, otetaan oikeen tyhmät ilmeet!"
Älkää edes kysykö, mitä nämä loikat on olevinaan. :D
"Miten ois mami, saatasko me makkaraa, jos me kiemurreltas vähän?!" 
Kolme viimeistä © Saara, loput minun kuvaamia.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Jekspoks ja Relsputti

Pitkästä aikaa! Jekusta ei olekaan vähään aikaan ollut kuvia, ja viikonloppuna Jekku ja Rella oli vauhdissaan ja juoksi ympäri pihaa, joten tässä riehupelle- ja muita kuvia. :)





Lopuksi lähes pakollinen maisemakuva yheltä päivältä... :)