lauantai 31. tammikuuta 2015

Koiranelämää

Käytiin Tessun kanssa "yökyläilemässä" Oikaraisella tuossa keskiviikko-torstai välisenä yönä. Mulla otti niin päähän kaupungissa käveleskely ja onhan se nyt kiva välillä viettää aikaa perheen kanssa vähän enemmänkin. Uusi objektiivikin kotiutui tiistaina ja ajattelin, että sitähän mie voisin kokeilla Oikaraisella ollessa, mutta enpäs sittenkään, koska lunta tuli niin paljon, että eihän sitä mihinkään metsään päässyt ja ilmakin oli todella harmaa ettei kuvailu olisi oikein onnistunutkaan. Näpsin sisällä muutaman kuvan ja totesin, että kyllä tuo objektiivi on aivan yhtä ihana kuin se oli silloinkin, kun samanlaisen myin viimeksi pois. :'D Oli silti ihan rentouttavat pari päivää ja tuli taas ihan mielellään tänne kaupungin katuja kävelemään, vaikka tuota lunta tuli vielä sittenkin ihan kiitettävästi.
Meillä koirat on koiria, eikä mitään lapsia... Ja kerjääminenkin on ehdottomasti kielletty. Ne viihtyy ihan muuten vaan keittiössä. ;)
Tänään käväistiin Henkan kanssa uimassa ja mulla laiskotti niiden katujen käveleskely, joten suunnattiin koirapuistoon. Tänään siellä oli pienten puolella shih tzu ja cavalier ja isojen puolella suomenpystykorva Ripa, labbis Aatu ja seropirouva, jonka nimeä ei taidettu mainita. Oltiin ensin pienten puolella, jossa oli aluksi vain cavalier ja pystykorva. Tessulla ja Ripalla tuli riitaa (siis ihan tappelu, jossa kumpikaan ei tietenkään aikonut alistua tai luovuttaa) siitä, kumpi sai leikkiä cavalierin kanssa, joten siirryttiin sitten isojen puolelle. Siellä nämä suomalaiset jästipäiset pystykorvakoirat sitten leikki ihan kiltisti keskenään ja ärhenteli leikin lomassa. Uroskoirien ehdoton hyvä puoli on se, että ne ei jää hautomaan riitoja samalla tavalla kuin nartut, jotka saattaa hyvinkin vihoitella pidempäänkin ja kyräillä toisiaan kostonhimoisina.

Sitten, kun on päivät touhuttu muiden koirien kanssa, niin voi laittaa nukkumaan. Rella ja Tessu näyttää mallia, miten se tapahtuu.
Yritän tässä olla oikein skarppina, mutta...
mulla väsyttää niin pirusti...
Zzzzzz...
Ensin nukutaan tälleen söpösti.
Sitten laitetaan pää tyynyyn.
Ja sitten kierähdetään selälleen, tälleen!

perjantai 30. tammikuuta 2015

Kong Wobbler

Hankittiin Tessulle tuollainen aktivointilelu kuin Kong Wobbler. Meillä on aiemmin ollut samantapainen Nina Ottossonin Dog Pyramid -lelu (kuvassa tuo sininen), mutta se on jäänyt Tessulle ehkä vähän liian pieneksi ja toisekseen sen suurin vika on se, että se on kovaa muovia eli meteli on aika mahtava, kun koira alkaa sitä pyörittämään ympäri kämppää. Alakerran naapureiden unelmalelu ihan varmasti! Henkan luokkakaverilla oli sitten myynnissä tuo Kong Wobbler ja ajattelin, että Tessu varmaan tykkäisi tuosta. Wobbler on vähän pehmeämpää materiaalia kuin Pyramid eikä siis kolise pahemmin, paitsi jos koira innostuu paukuttamaan sitä pattereihin... ;)

Tessuhan ei ole mitenkään erityisen kovasti ruuan perään, mutta tämä lelu innostaa sen syömäänkin. Melko sinnikäs ja taistelunhaluinen koira kun on, niin se kaipaa haasteita ja tämä kyllä tarjoaa sitä. Tämä Wobbler on kokoa M ja painaa 700g, korkeutta tuolla on noin 17cm ja tuntuisi olevan lapinkoiralle ihan sopivankokoinen. Tessun mielestä on ihan parasta paiskoa tuota ympäriinsä ja hyökkäillä sen kimppuun. 

Ajattelin aluksi, että tuo Wobbler olisi liian helppo, kun tuo reikä on tuossa lelun puolivälissä, mutta ei se kyllä ole ainakaan yhtään helpompi kuin tuo Pyramid. Pyramidissa namit pitää laittaa sisälle tuosta pienestä reiästä, Wobblerissa on kierteet, joten sen täyttäminen käy paljon helpommin. Wobblerin voi myös pestä vaikkapa astianpesukoneessa, joten sen voi täyttää hyvin vähän sotkuisemmallakin herkulla. Tessu on toistaiseksi saanut tyytyä syömään vain ruokansa tuosta lelusta, mutta tuntuu kelpaavan.

Testasin pitkästä aikaa videon tekoa ja tämmönen siitä tuli:




Tessu tykkää!

maanantai 26. tammikuuta 2015

Hiihtelyä

Ostin itselleni fb-kirpparilta uudet sukset ja monot, joten pitihän niitä päästä testaamaan. Isä laittoi sukset kuntoon ja mie sitten kävin eilen Tessun kanssa hiihtämässä Lapinvaarassa, joka sijaitsee minun mummolan lähellä. Se on yksi Rovaniemen lähiympäristön korkeimpia vaaroja ja aika jyrkkä verrattuna moneen muuhun. Vaaran päällä on postilaatikko, jossa on vihkonen, johon voi kirjoitella oman nimensä. Aika vähän siellä käy muita kuin meidän sukulaisia, mutta on kiva seurailla, milloin siellä on itse edellisen kerran käynyt.

Sukset luisti oikein hyvin ja sää oli tosi hieno. Aurinko paistoi ja pakkasta oli vain 10 astetta. Ylämäessä ne luisti vähän liiankin hyvin, mutta onneksi käsissä on voimaa sen verran, että ylös päästiin. Laatikolle sattui serkkupoika kelkalla ja kysyin siltä, että pääseekö alas muuta kuin sitä yhtä reittiä ja se sanoi, että ei, vaan toinen reitti menee vaan jonkun mökille, mutta mie sitten kumminki käännyin sinne... Alas oli tosi hauska mennä syöksylaskua mutkittelevaa kelkan jälkeä (ja Tessu sai juosta minkä tassuista pääsi), mutta tajusin sitten  jossain vaiheessa, että en todellakaan pääse sieltä mihinkään etenkään kun jätin Tessun hihnankin sinne, mistä lähdettiin (en kehtaa pitää sitä tiellä irti, oli kuinka syrjäinen tie hyvänsä), joten jouduin sitten kiipeämään takaisin ylös... Hyvä mie!  Mutta sainpa ainaki laskea mäkeä pariinkin kertaan oikein lujaa ja tuli kuntoiltua.

Innostuin jo hiihtämisestä, mutta tänään sataaki sitten lunta ja tuulee todella kovasti, ja samanlaista on tietenki luvattu koko viikoksi... En tiiä, olenko ihan niin innostunut, että viittisin lähteä vastatuuleen hiihtelemään ja taistelemaan eteenpäin pääsemisestä. :D Ehkä me tyydytään Tessun kanssa vain käveleskelemään tuolla myrskyssä...






torstai 22. tammikuuta 2015

Joen jäällä

Tänään laiskotti ihan tosissaan koko lenkille lähteminen. Välillä on niitä päiviä, kun vois vaan kävellä vaikka kuinka paljon ja sitten on näitä päiviä, kun laiskottaa enemmän kuin tarpeeksi. Päätin sitten lähteä katsomaan, joko joen jäälle olisi tehty latu ja otin itelle kameran kaulaan sekä nappasin Tessulle pitkän hihnan, että voin pitää sitä vähän irtikin ja antaa sen itekseen rymytä ja purkaa energiaansa. Irti en uskalla sitä pitää, kun se kyttäilee niin ahkerasti ympäristöään ja tykkäisi käydä ajattamassa moottorikelkkoja ja kaikkia kulkijoita se mielellään haukkuisi.

Lähtiessä oli tosiaan melko pilvinen ilma, vähän sateli lunta, mutta muuten oli aika harmaata. Joelle päästyä tuo aurinko alkoi kuitenkin pilkistelemään pilvien ja puiden takaa ja piristi kummasti. :) Heittelin Tessulle lumipalloja ja opeteltiin vähän vierelletuloa ja seuraamista. Tessun kanssa on vähän unohtunut treenata näitä ihan perusjuttujakin... Melkein hävettää se, että Tessu ei osaa vieläkään oikeasti edes seurata,vaikka se on jo 7kk. 

Tuli räpsittyä kumminkin ihan kivoja kuvia tuolla pienessä lumisateessa auringon paistaessa, pakkastakin oli vain 15 astetta, niin ei sormetkaan jäätyneet. Kevättalvi on vaan niin parasta aikaa.

Aamupissatuslenkillä tavattiin 11kk ikäinen saksanseisojanarttu, jolla oli juuri ensimmäiset juoksut loppuneet. Tessu oli "hieman" onnessaan, kun sai vähän aikaa leikkiä sen kanssa ja vikisi sitten koko aamupäivän makuuhuoneen sängyllä ja vahtasi ulos. Ei tarvi ihmetellä, miksi ruoka ei maistu, kun alkaa tyttöjen juoksut kiinnostamaan!

tiistai 20. tammikuuta 2015

Kuvahaaste!

Nappasin kuvahaasteen Luonnonlapsi-blogista, joten pääsette nyt tutustumaan minun kuva-arkistoihin. :)

"Kuvahaasteen ideana on laittaa 1-2 kuvaa ennalta määrättyihin kategorioihin. Sen jälkeen kirjoitat pienen perustelun/kuvatekstin miksi valitsit juuri sen kuvan. Lemmikin täytyy esiintyä kuvassa tavalla tai toisella. Tarkoituksena ei ole ottaa uutta kuvaa, vaan kaivaa juurikin niitä vanhoja. Voit osallistua kaikilla lemmikeilläsi, jos niin haluat. Haasteen jälkeen haasta uudet blogaajat ja muista huumori!"

Paras yhteiskuva, Treenaamassa, Kisaamassa, Paras kesäkuva, Paras talvikuva, Tunnelmallinen kuva, Hassuin ilme, Lomalla, Töissä, Tihutöissä ja Toinen identiteetti

PARAS YHTEISKUVA
Minusta on tosi vähän kuvia siitä sattuneesta syystä, että olen yleensä siellä kameran toisella puolella. Tämä on kuitenkin minusta tosi söpö kuva meistä, Töpsykin oli vielä niin pieni!
Ja tässä oikein mallikelpoinen kuva minusta ja Rellasta kolmen vuoden takaa.

TREENAAMASSA
Varsinainen treenikuva, mutta kyllä, treenataanhan tässäkin vähän kontaktia. Mini-Tessu tässäkin. Tessun kanssa treenailut on kyllä jääneet säälittävän vähälle, pentuväsymystä vissiin monen vuoden pentuhommien jälkeen!

KISAAMASSA
Se ainoa kerta, kun uskallettiin tokokilpailemaan Ripun kanssa (20.5.2010). Kisathan meni aikanaan varsin hyvin, noin niinku periaatteessa, mutta mie jännitin niin paljon, että meinasin varmaan kuolla. Rippu on edelleen paras ja pätevin. ♥ Saa nähdä, jäikö myös viimeiseksi kisailukerraksi tokoiluhommissa. Tessun kanssa me ei olla ehdittykään vielä kisailemaan missään.

PARAS KESÄKUVA
Melkein voisi kuvia katellessa kuvitella, että mie en edes elä kesä-heinäkuussa. Kuvia on kyllä toukokuulta ja elokuulta, mutta hyvin vähän heinäkuulta. Työt ei varmaan vaikuta tähän juttuun mitenkään... Eipä. Viime kesä meni Torniossa, sitä edellinen Kajaanissa... Tässä on kumminkin kiva tunnelma, toivottavasti ensi kesänä pääsen korjaamaan tämän kuvatilanteen!

PARAS TALVIKUVA
Töpsystä se on varmaan tämä.
Muuten se on ehkä tämä, voisko riemukkaampaa ilmettä olla labbiksella. :'D Rella on tässä noin 7kk.

TUNNELMALLINEN KUVA
Tessusta tämä.
Ja muuten tämä. Vime talvena käytiin tosi kovalla pakkasella Oikaraisella lenkillä, näpsäisin tämän Saarasta ja koiruuksista.

HASSUIN ILME

Tessulla ei ole juurikaan hassuja ilmeitä, se on niin totinen koira, mutta onneksi Rellalla on senkin edestä! Tämä on yksi ja sitten voi toki katsoa kohdan Paras talvikuva... :D

LOMALLA
Lomalla saa mennä niin lujaa kuin pääsee! Ja tilaa on silmänkantamattomiin.

TÖISSÄ
Vahtikoiran työvuoro. Ei siellä ehkä ollut mitään ihmeellistä haukuttavaakaan, mutta silti. Kyllä pitää ainakin kertoa, että täältä pesee, jos joku aikoo edes yrittää!

TIHUTÖISSÄ
Tessu syö hihnaa, joka on nykyään hyvin entinen. Hihnan repiminen kuuluu edelleen sen pahoihin tapoihin, joista tämä riiviö ei tahtoisi luopua ollenkaan! Muuta pirullista se ei olekaan tehnyt, paitsi ehkä vähän jyrsinyt seinää, mutta siitä ei ole kuvaa.

TOINEN IDENTITEETTI
Metsästäjä Rella. Sen sohvaperunan ja seurakoiran lisäksi siitä on myös noutajaksi, ihan oikeasti. :D
Ja Tessuhan on aina ollut melkoinen tonttu... Hehheh, ei siitä oikein löytynyt muutakaan. :'D

Tämmönen tämä haaste. Tulipahan selailtua vanhoja kuviakin läpi! Mie en haasta ketään erityisesti, mutta suosittelen tekemään, oli oikein kiva tonkia vanhoja kuva-arkistoja. :)

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Retkeilyä Vaattungilla

Käytiin Saaran ja koirien kanssa Vaattungilla perjantaina. Oli aika hämärä ja pilvinen päivä, luntakin satoi jonkin verran. Meillä oli tarkoitus mennä käymään Mellalammen laavulla, mutta ei taaskaan löydetty kävelyreittiä sinne, tai löydettiin, mutta se oli niin lumessa, että ei viitsitty lähteä kahlaamaan. Koirilta saatiin kuitenkin enimmät energiat purettua sinne puolimetriseen hankeen. 

Pakattiin koirat takaisin autoon ja huristeltiin sitten Vaattungille, jossa on ihan takuuvarmasti aina hyvät polut. Meillä oli makkarat, kahvit ja sämpylät mukana, joten sytytettiin tietysti nuotio ja keitettiin kahvit ja paisteltiin makkarat. Töpsy, Tuffe ja Viltsu opiskelivat sillä välin kerjäämistä ja kepin hakua niinku yleensäkin. Oli kyllä kiva reissu, seuraavan kerran voisi mennä vähän kirkkaammalla säällä.

Saara piti koirille vissiin jonkinlaista esiintymiskoulua. ;)

Loppuun tämmönen Saaran ottama kuva Tessusta, joka on ehkä hieman laadukkaampi kuin nuo minun kuvat. Haluan saman objektiivin kuin Saaralla ja Hannalla...