Useampi koira vs. yksi koira

Neljän koiran kanssa lenkkeily on jo haastavampaa: Jekku, Rippu, Sissi ja Rella

Usein kuulee sanottavan, että kaksi koiraa menee ihan siinä missä yksikin. Tai että kaksi koiraa on jopa helpompi kuin yksi koira. On tietysti erilaisia ihmisiäkin, toiselle kaksi koiraa voi olla hyvin helppo pitää ja toiselle ihan mahdottomuus, mutta asiaan vaikuttavat myös koiran/koirien luonne, asuinpaikka, rahakysymykset, elämäntilanne yleensä ja se, miten koiriensa kanssa haluaa harrastaa. Itselläni on kokemusta lähinnä kahden tai useamman koiran kanssa elämisestä, mutta Rellan nauttiessa elämästä Oikaraisella, on ajoittain oltu myös ainoastaan Jullen kanssa. Myös Rellan kanssa oltiin aikanaan melkoisen tiiviisti ihan kahdestaan, joten jonkinlaista näkökulmaa minullakin asiasta on. Ainakin tiedän, mitä elämä useamman koiran kanssa on.

Kahden koiran hyviksi puoliksi voi lukea ainakin sen, että niistä on seuraa toisilleen. Keskenään käsytessä ne kuluttavat yllättävänkin paljon energiaa, eikä niillä näin ollen ole niin paljon virtaa tyhjänpäiväiseen pahantekoon kuten sohvien ja pöydänjalkojen järsimiseen. Toisaalta yksittäinen koira voi olla muuten rauhallisempi, kun sillä ei ole virikettä niin paljon. 

Kahden koiran touhuja on hauska seurata

Lenkillä kahden koiran touhuja on ehdottomasti mukavampi katsella, kuin yhden ainoan. Irtijuostessaan koirat kuluttavat keskenään leikkiessä huomattavasti enemmän energiaa kuin yksi koira, leikkiminen on koirille erinomaista liikuntaa. Yksittäinen koira tyytyy todennäköisesti nuuskutteluun muutamien alkupyrähdysten jälkeen, ja ellei sille voi heitellä palloa tai muuta lelua, tullaan taas siihen lopputulokseen, että yksinäinen koira liikkuu vähemmän kuin mitä se liikkuisi kaverin kanssa.

Väitökseen, että kaksi koiraa menisi siinä missä yksikin, minun täytyy sanoa, että ei mene. Ei ainakaan labradorinnoutaja ja beagle, eikä sen paremmin kaksi labbista tai labbis ja apso. Kahden koiran kanssa kuluja on melkein tuplasti, rokotukset maksaa, ruoka maksaa, ja jos haluaa koiriensa kanssa käydä vaikka näyttelyissä, näyttelykulut on nekin tuplasti suuremmat. Kahden koiran kanssa täytyy vahtia kahden koiran tekemisiä ja kouluttaa kahta koiraa, molempien hyvinvoinnista ja käyttäytymisestä on kannettava vastuu.

Kaksi koiraa tarvitsee enemmän tilaa - ainakin autossa

Kahden koiran pitämiseen liittyy siis enemmän kuluja ja enemmän vastuuta, kaksi koiraa tarvitsee myös hieman enemmän tilaa - ainakin autossa, hississä, kerrostalon rappukäytävässä, kaupungin kapeiksi auratuilla kävelyteillä ja miksei hieman myös sisätiloissa. Kahden koiran kanssa on kiistatta helpompi elää omakotitalossa maalla kuin kaupungissa. Kaupungissa koirille on hirmuisesti enemmän ärsykkeitä ja lenkillä niiden kanssa täytyy pitää silmät auki jatkuvasti. Kahden kanssa vaiva on kaksinkertainen. Etenkin, jos edes toisella on jotain käytösongelmia. Kaupungissa kahden lenkkeilyttäminen hihnassa ei ole ollenkaan niin mielekästä kuin vain yhden koiran taluttaminen, ellei koiria ole opetettu kävelemään mitään näkemättä ja haistelematta tiukasti vierellä. 

Omakotitalossa aidatulla pihalla, rentojen naapurien keskellä, ja/tai hieman syrjässä, koirat voi vain päästää ulos suuremmin huolehtimatta. Lenkille voi lähteä omalta pihalta tai tiellä tarvitsee kävellä vain vähän matkaa päästäkseen metsään. Ärsykkeitä on paljon vähemmän: autoja kulkee vähemmän, ihmisiä kulkee vähemmän, hajuja on vähemmän, koiria ei tule vastaan juuri koskaan. Elämä on yksinkertaisesti hiljaisempaa ja koirien kanssa voi ottaa paljon rennommin. Siellä kaksi koiraa menee helposti melkein siinä missä yksikin.

Metsälenkillä Rella ja Sissi

Kaupungissa eläessä kaksi koira tuntuu joskus aivan mahdottomalta. Kahden melkoisen voimakkaan, voimakastahtoisen, kaikkea muuta kuin hillityn ja hyvin vahvasti hajujen perässä kulkevan koiran kanssa lenkkeily ei ole mitenkään helppoa. Kummankaan hihnakäytökseen ei ole koskaan panostettu mitenkään hurjasti, joten ajoittain hajut vie ja siinä vaiheessa se taluttaja siellä hihnan toisessa päässä on pelkkä hidaste. Kaksi koiraa, jotka molemmat suhtautuvat ihmisiin hyvin rakastavasti ja koiriin vaihtelevasti, mutta yleensä kaikkea muuta kuin rauhallisesti ja välinpitämättömästi, aiheuttavat sen, ettei taluttaja voi vaipua kovin syvälle ajatuksiinsa ilman, että huomaa kohta jomman kumman singonneen vastaantulevan ihmisen tai koiran luokse.

Kaksi hillittyä, pienikokoista koiraa sen sijaan menisi aivan varmasti suhteellisen kivuttomasti myös kaupungissa. Kahta Riitun kaltaista koiraa olisi ihan varmasti helppo pitää niin maalla kuin kaupungissa; hihnan päässä sellaiset eivät paljon tunnu, joskaan ne eivät ole luonteeltaan niin ylitsevuotavasti kaikkea, että ne mitään erityistä siellä hihnan päässä edes tekisivät.

Pikku-Riitu ja Rella

Kaikenkaikkiaan kahdessa koirassa on hyvät puolensa, mutta myös ehdottomasti ne huonot. Jos Rellan hermot lepäävät Oikaraisella ollessa, niin totisesti myös meidän hermot yhden ainoan Jullen kanssa kaupungissa. Rella ja Julle ovat kaikkea muuta kuin hillittyjä yksilöitä, joten voitte kuvitella tilanteen, jossa astumme ahtaasta, pinta-alaltaan noin yhden neliön kokoisesta, hissistä ulos. Hissin oven takana sattuu olemaan kaksi naapuria, toinen bokserinsa ja toinen mäyräkoiransa kanssa, lisäksi ulkoa on tulossa vielä äiti vuoden ikäsien lapsensa kanssa (jota Julle rakastaa) ja meidän tavoitteena olisi päästä mahdollisimman sujuvasti ulos. Molemmat koirat ovat riemusta kiemuralla niin ihanien koirakavereiden, kuin sen vuoden ikäisen koiria rakastavan naperonkin takia. Todennäköisesti tulen jatkossakin omistamaan vähintäänkin sen kaksi koiraa, mutta epäilen, että ne koirat tulevat olemaan jotain hieman pienempää sorttia kuin, mitä labbis on.

Oli koiria yksi tai useampia, uskollisuudesta ne ainakin opettavat. Yhdelle ihmiselle omistautuneen koiran mallikappale, Jekku.

Rella lomailee ja Julle ei ulise

Käytiin Oikaraisella maanantaina, samalla käytiin napsimassa Jullen isukista beaglelehden käyttövaliojuttuun kuva ja juoksuttamassa koiria irti. Koirilla oli siellä tietysti erittäin hauskaa. Rella jäi samalla reissulla Oikaraiselle nauttimaan vapaammasta elämästä ainakin joksikin aikaa, mikä on sille varmasti mieleen. Tänään saatiinkin sieltä kuva, kun Relppis on päässy isän kanssa metsään tekemään puita. ;)

Eilen kokeiltiin jättää Julle pitkästä aikaa aivan yksin kotiin sen edelliskerran huutokonsertin jälkeen. Tällä kertaa Jullen kaulaan laitettiin sitruunapanta ja sille jätettiin tekemiseksi Kong täytettynä maksalaatikolla ja pakastettuna - eli Jullen maksalaatikkojäätelö ;) - ja ufon mallinen lelu, jonne laitoin nappuloita.

Laitettiin Audacity äänittämään yksinoloa ja helpotus oli kyllä suuri, kun kuunneltiin 1,5 tunnin yksinolon tulokset. Se oli ensimmäiset puoli tuntia aivan hiljaa, sitten se yritti ulahdella muutamia kertoja, mutta ilmeisesti panta räiskäisi sen naamalle sitruunaa, koskapa se hiljeni parin yrityksen jälkeen. Sen jälkeen se olikin kiltisti tunnin hiljaa ja meitä ovelle vastaan tulikin koira Kongin kanssa. Kaikkea maksalaatikkoa se ei ollut vieläkään saanut Kongin sisältä syötyä.

Tehdään jatkossa tällä samalla tavalla, ja ehkä uskalletaan joskus maailmassa kokeilla jättää koira myös ilman pantaa kotiin. Kong oli kyllä ihan ehdottoman hyvä hankinta ja se saakin olla lelu, jonka Julle saa vain silloin, kun jää yksin. Ufoa olen täytellyt silloin tällöin muutenkin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ei tarvitse etsiä Julle-pojalle uutta kotia, vaan saadaan pitää se ihan itsellämme.

Remusta napattiin tällainen kuva lehteen laitettavaksi.

Isä ja poika

Tammikuun valopäiviä

Tervetuloa ehdottomasti ihana, kaivattu, toivottu ja rakastettu aurinko. Nyt se jaksaa jo nousta vähän ylemmäs ja kirkastaa meidän tammikuisia lenkkejä ihanan pitkään. Ollaan vietetty ihan tavallisen raivostuttavaa arkea kera koirien. Jullekin on edelleen mukana menossa eikä ole tähän mennessä joutunut ulisemaan yksinään, kun sen ei ole yksin tarvinut jäädä pitkiksi ajoiksi. Ajattelin huomenissa hakea koiruuksille Kongin ja maksalaatikkoa, ja testata, mitä Julle tykkäisi yksin jäädessään sellaisesta ajankulusta kuin pakastettu Kongi maksalaatikkotäytteellä. ;)

Tähän postaukseen kuvia tammikuun ehkä parhaimmista otoksista ja tuolta linkistä lisää. :)

Läheisriippuvainen beagle

Joskus asiat ei todellakaan menee ihan putkeen. Tällä viikolla meidän asunto oli muutaman päivän kuin höyrysauna, tai jotain sellaista. Kostea kuin mahdoton eikä ikkunoistakaan nähnyt läpi. Sitten tuli isännöitsijältä viestiä, että on tullut valituksia koirasta, joka ulisee päivät yksinään. Ja lopulta hajosi vielä kovalevykin, jolla oli tallessa kuvat vuodesta 2011 tähän vuoteen asti. Rella on ajoittain taas ontunut toista etujalkaansa, mutta se nyt voi osittain johtua pakkasestakin...

Mutta huutavaan Julleen. Syksyllähän tuo kurja beaglen poikanen huusi yksinollessaan jonkin verran, mutta opeteltiin yksinoloa pätkissä ja oletettiin, että se olisi mennyt ohi. Välillä koira tuli ovelle vastaan hyvin unisenakin. Valituksesta säikähtäneinä nappasin Henkan läppärin, asensin sinne ilmaisen Audacity-nimisen ohjelman ja keksin laittaa mikiksi Singstarin mikin. Noh, ajattelin, että ei kai se koira huuda kuin korkeintaan vähän aikaa sen jälkeen, kun ollaan jätetty se yksin, jos huutaa yhtään.

Pikkaisen toisin kävi, nimittäin kun tulin koulusta kotiin, Henkka kävi läpi äänitystä ja oli menossa 1,5h kohdalla. Julle oli pitänyt siihen mennessä koko ajan pienempää tai isompaa ulinaa. Pisin jakso hiljaa oli ollut noin 2 minuuttia... Samaa tahtia jatkui loppuun asti, kovin montaa minuuttia se ei hiljaa vaivautunut olemaan 3 tunnin aikana. 

Nythän juttu on sitten niin, että ollaan pistetty Julle välillä yhteen huoneeseen yksinään (vähän läheisriippuvuuttahan sillä tuntuu olevan) esimerkiksi 10 minuutiksi. Sen aikaa se ainakin on hiljaa. Hommattiin myös sitruunapanta, josko se auttaisi. Jos tuo huutaminen ei lopu, niin kohta meidän porukka on yhtä beaglea pienempi. Toivotaan, että niin ei käy, vaan me saadaan tuo koira oppimaan, että yksinollessakaan ei huudeta. Niin sattumalta ja puolivahingossa kuin tämä beaglen poikanen meille tulikin, niin silti se vaan on meille niin täysin sopiva koira, luonteeltaan parempaa koiraa saa ihan varmasti hakea.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Tervetuloa aurinko!

Tervetuloa ihana aurinko! Ei ollakaan nähty pilvetöntä päivää joulukuun 19. päivän jälkeen, joten oli kyllä mahdottoman ihanaa, kun sellainen lopulta tuli. Pakkastakin oli sitten suunnilleen 20 astetta, mutta eipä se juuri hidasta ihmisiä tai koiria, kamera on sitten toinen juttu. Kyllä se lauha nollakelikin alkoi jo kyllästyttää. Käytiin isommalla porukalla jäällä lenkkeilemässä, koiria oli mukana viisi kappaletta ja ihmisiä oli neljä. Jullella oli aivan mahtavan hauskaa, kun sai kiusata niin montaa eri koiraa. Ihanasti sitten illalla väsyttikin mokomalla beaglen poikasella. Relppikselläkin tuntui olevan hauskaa, kun sai möyrytä lumessa minkä jaksoi.

Mätsärivuoden startti

Pitkästä aikaa taas blogiin kirjoittelua. Ei ole ollut oikein inspiraatiota kuvailemiseen, saatika kirjoittelemiseen. Joulu vietettiin Oikaraisella porukoilla koirien kanssa ja uudeksivuodeksi vein Rellan taas sinne. Julle sai olla uudenvuoden kaupungissa, kun sen mielestä raketeissa ei ollut mitään ihmeellistä. Kaupungissa paukkui kyllä huomattavasti enemmän kuin tuolla syrjässä :)

Mätsärivuosikin aloitettiin hallimätsärillä ja samalla Jullen ensimmäisellä mätsärillä ikinä. Meidän beaglen poikanen käyttäytyi odottamattoman hyvin, varsinkin kehässä. Reipashan se on kuin mahdoton ja kehässäkin tahtoi vauhtia piisata aika reippaasti. Tuomaria se ei kuitenkaan pussaillut kuoliaaksi tai oikeastaan edes yrittänyt, kun makupalat veivät huomion tuomarista mukavasti pois. Esiintyjänä siitä tulee varmaan kasvaessaan yhtä mainio kuin Ripusta. :) Samantyyppinen se on kyllä koulutettavana muutenkin energisyytensä, keskittymiskykynsä, intonsa ja ahneutensa puolesta.

Julle sai pentujen parikehässä sinisen nauhan, varmaankin siksi, kun sen näyttelyhihnassa käveleminen oli melkoista pomppimista verrattuna meidän pariin. Sininen nauhahan on kuitenkin kohtalaisen hyvin esiintyvälle koiralle aivan mainio juttu, kun sitten sinisten kehässä se sijoittuminen on paljon todennnäköisempää. Sinisten kehässä Julle seisoi oikein nätisti aluksi, loppua kohti alkoi kärsivällisyys loppua ja sen piti koittaa testata niitä kaikkia muitakin osaamiaan temppuja. Hihnassa kävely sen sijaan alkoi väsymisen seurauksena sujua. Onneksi poika kuitenkin malttoi niin kauan seistä, että jäljellä oli enää neljä koiraa ja sijoitus varma. Sijoitus oli Jullelle siis sinisten pentujen 4 ja ikää 6kk! Hieno alku Julliskan mätsäriuralle.

Rella oli vain katsojan roolissa, kun ilmoittautumismaksut oli kuitenkin aika korkeat. Hyvin käyttäytyi meidän pieni labbisneitikin, joka on parantunut steriloinnista aivan täysin ja on ollut taas porukoilla lihomassa... Pitää varmaan huomenna hakea Relppis kotiin taas, vaikka se olisikin varmaan onnellisempi maalla kuin kaupungissa.