lauantai 25. huhtikuuta 2009

Junnuilua sun muuta


Eilen tuli käytyä elämäni eka kerran junnuilemassa. Junnu-urahan on hyvä aloittaa viimeisenä vuonna ja siinä vaiheessa kun vuottakin on kulunut jo nelisen kuukautta, eikös? :D No ei vaines, en mie mitään uraa suunnittele, vaikka hyvin menikin. Elikäs, jossain vaiheessahan mie oon sanonu, että en mie jaksa mitään junnuilua harrastaa, kun ei oo koiraakaan enkä mie kuitenkaan pärjäis eikä se kiinnosta jne...

Eilen Kauppatorilla järjestettiin kuitenkin Koiranpäivän kunniaksi tapahtuma, jossa oli lapsi & lelukoira-kilpailu, junior handler ja lapsi&koira-kisa, siellä oli ilmainen osallistuminen, joten lähdettiin sinne sitten kuitenkin. Mulla oli mukana Rippu, Saaralla Tuike ja Maijallakin pehmokoira eli me osallistuttiin kaikkiin luokkiin koirinemme. Maija voitti lapsi&pehmokoira-kisan ja tuli lapsi&koira-kisassa Tuiken kanssa toiseksi. Saara ei sijoittunu Tuiken kanssa junnuissa. Meillä taas Ripun kanssa meni hyvin, vaikka Rippu ei omasta mielestäni ehkä käyttäytynytkään aivan parhaimmalla mahdollisella tavalla, tai oikeastaan, se tykkäs höseltää vähän. Me kuitenkin voitettiin koko junnut. Vaihtokoirina oli Riikan tosi ihana Ransu-cavalier ja lisäksi varmaankin tuomarin oma koira Fiona-setteri. Molempien kansa meni hyvin, vaikka Ransu oli aika vilkas ja höselsi, mutta sekin oli kyllä pelkästään hauskaa. :D Eli siis voitettiin koko junnut tosiaan. Vaikea uskoa näin ekalla kerralla käydessäkin. Ehkä tullaan käymään jatkossakin ja ehkä jopa Jekun kanssa virallisissa junnuissa... Saapa nähdä. :>

Ripun kanssa ollaan treenailtu ahkerasti tokoa ja nyt alkaa jo sujua. Ollaan otettu ihan oikeasti tavoitteeksi TK1 joskus lähimmän kahden seuraavan vuoden aikana. Pitää harjoitella vielä vähän kaikkea, Rippu kun osaa kaiken "noin niinku suurinpiirtein". Eli periaatteessa se osaa kaikki liikkeet, mutta kaikkia pitää vielä harjoitella sillä tavalla, että ne sujuisivat just eikä suurinpiirtein oikein. Hyppy ja liikkeestä seisominen on ehkä eniten hakusessa. Muut osataan jo aika hyvin.


Ja tähän loppuun vielä jotain kuvia:


Ripun kanssa

Ransun kanssa

Fionan kanssa

Paikallamakuuta (tai sen harjoittelua...)

Ripun seuraamista

Ja kaikki kuvat taitaa olla © Saara

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

R.l.P. Timi


Niin, ei kai se sen suurempia selittelyitä kaipaa. Timi nukkui pois yön aikana, 15.4.2009 sairasteltuaan jo pitemmän aikaa.