Tessu 11kk ja niin komea. ♥
Käytiin tänään Mellavaarassa Saaran ja koiruuksien kanssa pitkästä aikaa. Sielläkin oli jo hyvä kävellä, kun lumet olivat sulaneet. Tessulla oli erinomaisen hauskaa taas, kun sai räksyttää, minkä jaksoi... Kai se tykkää äänestään jotenkin erityisen paljon. Mukavaa oli kyllä taas käydä, saa nähdä milloin seuraavan kerran.
Saara ajeli Tuikelta turkin kesää varten, se on kyllä mahdottoman söpö lyhytturkkisena. :D Tosin onhan se söpö muutenkin, mutta erityissöpö tuossa turkissa.
Huomenna mie menen koiranäyttelyyn kuvailemaan ja todennäköisesti auttelemaan samojedikehällä. Varmaan ihanan rentouttavaa puuhaa ilman tuota piippaajaa ja kiskojaa hihnan toisessa päässä. Tessun aion ilmoittaa ainakin elokuun lopussa olevaan ryhmänäyttelyyn, jossa on lapinkoirilla tuomarina Raimo Viljanmaa, sille oon aina halunnut viedä oman koirani. :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvukuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvukuvia. Näytä kaikki tekstit
perjantai 15. toukokuuta 2015
torstai 19. helmikuuta 2015
Tessu 8kk
Ajattelin taas vaihteeksi laittaa kuvia ja tuon Tessun "virallisen" 8kk-kuvankin. Sen verranhan sille tuli ikää täyteen ystävänpäivänä ja täytyy sanoa, että on koira aika mielenkiintoisessa iässä. Muiden koirien läsnäollessa se kuuntelee minua erinomaisen huonosti, mikään nami ei kelpaa erityisen hyvin eikä omat ruuatkaan ei uppoa kovin iloisesti. Vaihdettiin Boschista ruoka Jahti&Vahtiin, jos tuo vaikka saisi energiapitoisemmasta ruuasta vähän enemmän lihaa luitten päälle... Pari viikkoa se söi hyvällä halulla uutta ruokaa, mutta nyt se taas nirsoilee. Raivostuttavaa! Onneksi turkki peittää sen luisevan olemuksen. Muuten joku varmaan ilmoittaisi eläinsuojeluun, että yritän tappaa tuon koiran nälkään. :D Tänään ostin sille jotain nameja, joiden ajattelin kelpaavan hyvin, mutta tuo mokoma sylki ne vain pois... Se siitäkin sitten!
Myös nartut kiinnostaa tuota poikaa aika kovasti eikä totisesti jää tämän kanssa huomaamatta, että kenellä on juoksut tulossa, menossa tai juuri päällä. Vinkuna ja vonkuna on lenkillä (onneksi ei sisällä) nimittäin sitä luokkaa välillä, että hermot meinaa mennä. Sanokaa joku, että tuo asettuu tuosta iän myötä? Koirapuistossa se on myös aina valmiina tappelemaan, jos joku yrittää Tessulle uhitella eikä muuten anna periksi, vaikka onkin tuollainen kakara vielä...
Muutenhan se on aivan loistavan leppoisa ja mukava kaveri, kulkee metsässä kivasti mukana eikä lähde haahuilemaan omille teilleen, Tessu on myös innokas tekemään ja touhuamaan kaikkea silloin, kun muita koiria ei ole paikalla. Se osaa tällä hetkellä seurata jonkinlaisia pätkiä, tulla sivulle käsimerkein avustettuna, pyörähtää itsensä ympäri, seistä, mennä maahan, istua, odottaa paikallaan, antaa molempia tassuja erikseen, istua "kauniisti" ja huiskuttaa tassuilla. Kotona se on oikein kiva kaveri, välillä kerjää rapsutuksia ja kantaa leluja syliin ja yrittää saada leikkimään.
Että sellainen poika olisi tämä Tessu tällä hetkellä. :)
Tunnisteet:
6-12kk,
aurinko,
kasvu,
kasvukuvia,
murkkuikä,
ruoka,
talvikuvia
maanantai 15. joulukuuta 2014
Puolivuotias!
Noniin, elikkäs eilen vietettiin Tessun puolivuotissynttäreitä. On se jo iso poika! Siis iältään, kooltaanhan se on edelleen vaivaiset 43cm korkea. :D Tessu saa suorittaa kunnon kasvupyrähdyksen jos meinaa edes hipoa ihannekorkeutta, joka on siis 49cm... Noh, meille kyllä kelpaa pikkulapikaskin! Muuten se on oikein minun mieleen. Paitsi takaliikkeet Tessulla on kyllä melko ahtaanpuoleiset.
Tessu on edelleen oikein reipasluonteinen, tykkää pitää itsestään meteliä ja rakastaa edelleen ihan kaikkia ja kaikkea. Kissoihin se on oppinut suhtautumaan varovaisesti eikä se enää ole ihan niin villi kuin vielä pari kuukautta sitten. Ehkä se alkaa siis pikku hiljaa oppia käytöstavoille.
Jossain koirakirjassa kuvattiin muistaakseni lapinkoiraa nöyräksi ja erittäin miellyttämisenhaluiseksi koiraksi, en ole sen kirjan kanssa ihan samaa mieltä. Tessun kanssa tapellaan edelleen ajoittain mm. siitä saako hihnassa roikkua tai saako sisällä haukahdella tyhjää. Etenkin hihnassa roikkumisen luvallisuutta Tessu testailee aina muiden taluttajien kanssa, kiellon jälkeen se monesti murisee vielä vastaan vähän aikaa ennen kuin uskoo, ettei siinä hihnassa edelleenkään saa roikkua. En voi tajuta, mikä siinä on niin kamalan vaikeaa oppia!
Muiden koirien ohittelu sujuu jo melko hyvin ainakin namien kanssa. Edelleen niitä tyhjänpäiväisiä haukahduksia pääsee silloin tällöin, mutta vähemmän kyllä. Uudessa ympäristössä on aina vähän vaikeampaa malttaa olla hiljaa, tutuilla lenkkireiteillä se onnistuu paremmin.
Voin sanoa, että kyllä hiljaisen vähemmän herkkähaukkuisen koiran kanssa elämä on vielä rutkasti helpompaa. Tessua saaa jatkuvasti muistuttaa äänenkäytöstä ja voin uskoa, että ulkokoirana se räkyttäisi jatkuvasti joka ainoalle asialle. Viikonloppuna ei nyt ehditty käymään edes Oikaraisella, mutta kohtahan mulla loppuu työt, niin sitten sitä aikaa kyllä on...

| Rotta on paras lelu. |
lauantai 15. marraskuuta 2014
Viisi kuukautta
Eilen tuli Tessulle ikää 5kk ja tänään räpsittiin sitten kasvukuva. Ei tosin onnistunut oikein hyvin, kun objektiivi temppuili ja tarkensi milloin mihinkin, koiraa ei vissiin huvittanut olla paikallaan ja lisäksi oli vielä hyyyyytävä viima niin että sormet paleltui... Tuommonen kuitenkin saatiin aikaiseksi. Ihan nätti poikahan Tessu on (edelleen)!
Etutassuun ei ole vielä kasvanut karvat takaisin napatyräleikkauksen jälkeen, niin siksi siinä näyttää olevan tuollainen vaalea kohta. Tessun viikko on mennyt nyt aika kurjasti, kun viime sunnuntain mahatauti vaan jatkui ja jatkui. Keskiviikkona näytti jo lupaavalta, mutta sen maha ei ihan kamalasti riemastunut, kun sille annettiin omia nappuloita liikaa kerralla, niin ripuli palasi takaisin.
Perjantaina kävin ostamassa apteekista Inupekt Forte -nimistä lääkettä, joka laittoikin mahan toimimaan muutamassa tunnissa. Oli ihana herätä tänäaamuna pirteänä vasta puoli kymmeneltä, kun ei tarvinut nousta keskellä yötä juoksuttamaan Tessua ulkona! Nyt sitten lisäillään omaa ruokaa riisin & piimän sekaan pikku hiljaa ja ensi viikolla voisi sitten antaa sille matolääkkeet, jos tuo ripuli vaikka johtui madoista...

keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Päivieni ilo, iltojeni piru...
Ei vaan, ihana se on, vaikka vähän villi toisinaan... ;) Olen ollu taas vähän laiska postailija, mutta nooh. Ei ole oikein tietokoneella istuminen napannut. Käytiin viikonloppuna metsässä käppäilemässä, tällä kertaa Kampsanjoen varrella. Oli tosi harmaa ja pilvinen sää, joten kuvia ei erikoisemmin tuollaisesta mustasta karvakasasta irronnut. Tuo ylläolevakin on sellaista pikselimössöä, että melkein silmiä särkee!
Maanantaina pyörähdettiin koirapuistossa ja kuvittelin ihan tosissaan, että siellä olisi enemmänkin koiria puoli seitsemältä, mutta ei... Tuli sinne onneksi yksi jättikokoinen husky tai vastaava, jonka kanssa Tessu paini. Itseään pienempien kanssa tuo ei tule oikein toimeen, mutta tuollainen jättiläinen tuntui olevan sopivaa seuraa. Välillä Tessu jahtasi sitä, minkä kintuistaan pääsi ja sitten repi poskista, huulista ja kaulasta, survoi päätään toisen kitaan ja yritti parhaansa mukaan ärsyttää toista. Hyvähermoinen hiski oli, täytyy myöntää. Ja melkoisen sitkeä sissi tuo meidän lapikas... Uni ainakin maistui yöllä ja vielä seuraavana päivänäkin.
Huomenna Tessu menee napatyräleikkaukseen. Iiik ja apua! Kirjoittelen siitä lisää sitten huomenna... Tai ylihuomenna. :D
| 18-viikkoinen ♥ |
Tunnisteet:
kasvukuvia,
koirapuisto,
kuulumisia,
metsälenkkeilyä
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
17 viikkoinen
Se on 17 viikkoa nyt, eilen tuli ikää täyteen myös tasan 4kk. Oonkin nyt miettinyt, että vieläkö näitä kuvia räpsisi viikottain vaiko eikö. Ehkä vielä jatketaan ja katotaan sitten viiden tai kuuden kuukauden kohdalla, että jos vähän harventaisi. Onhan se kiva katsoa, miten se koiruus kehittyy! Mie tykkään myös katsella muiden lapinkoirien kasvugallerioita ja kaivaa niitä netin syövereistä. :)
Tänään Tessu kävi taas rokotuksillakin - viikon myöhässä, kun viime viikolla ei millään ehtinyt - ja ensi viikon torstaiksi sille varattiin aika napatyräleikkaukseen. Apuva, minun pieni! Mutta sittenpähän se on hoidettu eikä ainakaan tarvi jännätä, että vaivaako se vai ei... Vähän kuiteski jännittää koko homma.
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
16-viikkoinen Tessu...
...on ihana. Karva on alkanut kasvaa pituutta, selän päällä näkyy välillä sellainen hauska irokeesi niistä kiiltävistä aikuiskarvahapsuista, häntä muuttuu puuhkaksi ja turkki on paksu kuin mikä. Ja koko koira niin hieno. ♥ Tepsukka osaa edelleenkin istua, mennä maahan, antaa tassua, tulla luokse ja seistä. Seuraamista ja muiden koirien ohittelua opetellaan kovasti. Äänenkäyttöä opetellaan myös hillitsemään.
Vauhtia ja energiaa on enemmän kuin tarpeeksi. Epäilen vahvasti, että tuolla otuksella on joku adhd-juttu tai jotain. On se välillä ihan mahdoton otus ja etenkin Oikaraisella tuntuu, että järki lähtee. Kotonahan se niinkin menee, mutta siellä tapahtuu kai liikaa pienen koiran mielestä... Huoh. Mikä näitä minun elukoita vaivaa. Ripusta lähtien ja kissaa myöten kaikki on olleet enemmän tai vähemmän ylivilkkaan oloisia alle vuoden ikäisinä. Mutta jospa tuo tuosta, niinhän ne kaikki muutkin.
Käytiin taas mummolassa ja Körkönperälläkin, ja tuli näpsittyä taas muutamia kuvia Tessusta. Kyllä olisi ihanaa asua tuollaisessa paikassa peltojen keskellä ja joen lähellä. Ainakin kaupunkilaiskoira on onnesta soikeana, kun on niin paljon tilaa juosta. Itselläkin sielu lepää kaiken tuon avaruuden ja vihreyden keskellä. :) Aah. Ehkä joskus vielä. Tosin tämä ihanan siisti kaupunkilaiskoira, joka ei tykkää kastella tassujaan, kävi pyörimässä lehmän sonnassa. Mmmm, kuinka ihanaa. :D

torstai 2. lokakuuta 2014
Metsäilyä ja kasvukuvaa
Viikonloppukuvia ois nyt tarjolla (hyvä näin torstai-iltana kirjoitella edellisestä viikonlopusta)... Kävin tosiaan Tessun kanssa Oikaraisella ja käytiin sitten Körkönperällä metsässä, Relppiskin pääsi taas mukaan ja sillä tuntui olevan ihan kivaa, se intoutui riehumaan Tessunkin kanssa... Viikonloppuna mennään taas. Huomenna kuitenkin on luvassa Saaran bortsujen kanssa lenkkeilyä, saa nähdä kuinka kovasti ne inhoaa tuommoista riiviökakaraa, joka alkaa olla jo aika isokin...
Tunnisteet:
13-16 viikkoa,
kasvukuvia,
metsälenkkeilyä,
rella
lauantai 20. syyskuuta 2014
Tessu 14 viikkoa
Jos toissa viikolla tapahtui paljon, niin tällä viikolla ollaan otettu suht rauhallisesti. :) Käytiin Tessun kanssa keskiviikkona Koskenkylässä Nellaa katsomassa, mutta muuten ei mitään ihmeellistä olekaan tapahtunut. Sisäsiisteydessä tuntuu tulevan edistystä, kun nyt ei ole tarvinnut moneen päivään siivota lattialta yhtään pissaa. Saa nähdä jatkuuko näin hyvin vai tuleeko jossain välissä oikein kunnolla takapakkia.
Tänään käytiin hyvin nopea mutka pentutreffeillä ja sen jälkeen tutustumassa koirapuistoon, joka vaikutti ensinäkemältä aika hyvältä. Siellä Tessu sai leikkikaveriksi 12-viikkoisen fieldspanieli Luukaksen (tai miten kirjoitetaankin), joka oli taas Tessun leikkikaveriksi ihan liian kiltti... Saivat sitten painia hihnassa, kun siinä ei Tessunkaan kierrokset päässeet nousemaan liikaa ja leikki pysyi leikkinä eikä mennyt puolitappeluksi... Chihuahua kävi puistossa myös mutkan näyttämässä Tessulle kaapin paikan. Oli kyllä mainio otus. :D
Painoa Tessulle on parissa viikossa tullut nyt kilon verran, tällä hetkellä Tessu painaa 8,5kg. Huomenna mennään Oikaraiselle vauhdittamaan Riitun ja Rellan elämää.
maanantai 1. syyskuuta 2014
11-viikkoinen Tessu ja maaseutumessut
Ja hän näyttää tältä. Oikein vakuuttavan näköinen lapinkoiran alku minusta. Nyt kun se osaa jo vähän paremmin seistäkin. Viikon päästä on rokotukset, joten tällä viikolla on ihan pakko syöttää tuolle jo matolääkkeetkin. Pääsi vähän unohtumaan...
Tessun kanssa ollaan harjoiteltu erinäisiä temppuja ja tottelevaisuusjuttuja. Se osaa pelkästä käskystä katsoa silmiin, istua ja tulla luokse, sekä istua odottamassa hetken (valokuvausta harrastavan koira ihan selvästi). Lisäksi käsiavuin se osaa antaa tassua, peruuttaa, seistä, seurata ja istua kauniisti. Tessu tarjoaa hirmu nopeasti kaikenlaista uutta, kun sen kanssa vähän jotain tehdään. Siitä alkaa myös tulla pikku hiljaa ahneempi, nyt se jo yrittää kovasti kerjätä pöydällä odottavaa ruokakuppiaan ja myös kaikkea, mitä ihmiset syö. Ihan tavalliset makupalat kiinnostaa myös ja nakinpalojen eteen vasta voikin tehdä kaikenlaista.
Ilman imutusta seuraaminen levähtää vielä turhan kaukaiseksi touhuksi, mutta kyllä se ainakin kontaktia osaa jo vähän pitää.
Sunnuntaina kävimme Tervolan Maaseudulta käsin -messuilla tutustumassa ihmisvilinään. Porukkaa siellä ainakin riitti, oli muita koiria ja mahdoton määrä rapsuttelijoita ja ihastelijoita. Tessu tykkäsi! Lehmät oli sen mielestä oikein mielenkiintoisia, samoin kaikki muut eläimet. Se katseli niitä hiljaa ja heilutteli vähän häntäänsä.

7-12 viikkoa,
kasvukuvia,
sosiaalistaminen,
taidot
maanantai 25. elokuuta 2014
Tessu 10 viikkoa ja vanhuskoira Rippu
Minun vanhimmainen ja nuorimmainen eli Rippu 10v ja Tessu 10 viikkoa. Käytiin sunnuntaina Jokkavaarassa soramontun laidalla juoksuttamassa Tessua ja Riitua, Rippu pääsi seuralaiseksi narun päähän. Ei siitä vaan huomaisi ikää, ellei naama olisi noin harmaa. :) Edelleen on yhtä pirteä, iloinen, terve ja toimelias kuin silloin nuorenakin. Ja aivan yhtä huonosti irtipidettäväkin se on... Mutta mahdottoman kärsivällinen ja pitkäpinnainen, ei ärähdä mistään.
Nyt ei ehditty edes pentutreffeille, kun minun piti viettää hyvin surullisissa hautajaisissa lauantai. Tällainen pentu on kyllä omiaan piristämään ja vauhdittamaan arkea, ei paljon ehdi murehtimaan, kun jatkuvasti on komennettava olemaan purematta kenkiä/sohvaa/sänkyä/tuolia/verhoja, irti lahkeista ja olemaan haukkumatta tyhjää. Mutta ihana se silti on, meidän mussukka.
Tältä sitten näyttää 10-viikkoinen Tessu. Saatiin yksi hyvä kuva, kun otettiin ainakin 15. Ei sinänsä ihan huono onnistumisprosentti, mutta jospa se siitä vielä paranis, kun opetellaan. Tähänkin kuvaan jäi panta ja valjaat päälle, joten ei se edustavin otos, mutta kelvatkoon!

kuvia,
metsälenkkeilyä,
Rippu
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Elämää viikonloppuja varten
Käytiin Jullen kanssa tänään Oikaraisella ja samalla mummolassa, sekä lähes 9km metsälenkki. Oli siinä Jullella juoksemista, välillä se pomppi umpihangessa, välillä juoksi ympyrää sekopäisenä, välillä leikki risuilla ja yritti myös jahdata minuakin. Jäniksen jäljet ei tuntuneet erityisemmin kiinnostavan, toisaalta eipä ne ihan tuoreitakaan olleet. Remu siellä kuulemma on ajanut jänistä useana päivänä tutkapanta kaulassa.
Julmuripoika on ollut ainoa koira ja tykkää osastaan ihan varmasti. Rellakin on onnellinen siellä missä on, joten kaikki hyvin. Jullelle tuli ystävänpäivänä ikää täyteen kokonaiset 8kk ja otettiin siitä sitten rakennekuva kasvugalleriaan. Ei siitä ehkä näyttelyiden kirkkainta tähteä noiden töppöjalkojensa, erittäin syvän rintakehänsä ja lautaskorviensa kanssa tule.
Näyttelyihin mulla haluttaisi ihan tosissaan, mutta ei ole oikein koiraa mitä viedä, eikä oikein näyttelyäkään tiedossa. Kemijärven näyttelyyn mietin Jullen ilmoittamista, mutta ehkä suomalainen naistuomari, joka on palkinnut vain näyttelylinjaisia beagleja, ei ole se oikea tuomarivalinta. Vien sen sitten jollekin sellaiselle tuomarille (esim. Raimo M Viljanmaa tai vastaava), jolta saa kunnollisen arvostelun ja hyvät perustelut laatumaininnalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)