Hyvää joulua pikkukoiran myötä!

Hyvää joulua näin vähän myöhässä. ;) En ehtinyt, enkä jaksanut tulla aiemmin tietokoneen ääreen, kun oli kaikenlaista muuta tekemistä. Nyt kuitenkin päivitellään vähän kuulumisia. Vietetään Tessun kanssa tosiaan joulua Oikaraisella. Käytiin isälle hakemassa aatonaattona pystykorvan pentu Sodankylästä - ei puhdasrotuinen, mutta ihan näköinen kyllä. Nimeä pikkuisella ei vielä ole, pitäähän tälle pystykorvan pennulle nyt keksiä se aivan täydellinen nimi. 

Riitulle sattui juoksut juuri jouluksi, joten meillä on täällä vähän levottomat tunnelmat... Tessu kitisee Riitun perään, on kitissyt koko joulun. Koskenkylässä se kiusasi Nellaa ihan hulluna, joten sielläkään olosta ei tullut juuri sen kummempaa. Käväistiin sielläkin aatonaattona Rellan ja Tessun kanssa. Rellalla tuli heti kiire kotiin ja Nella kiehnäsi Rellan kyljessä mahdottomasti, se oli selvästi onnellinen vanhasta kaverista. :)

Tessun leikkauttamista ollaan pohdittu ja mietin tässä, että milloin sen sitten tekisi. Ei noin höyrypäistä ja hormonihyrrää urosta vaan voi pitää narttulaumassa, kun aina pitäisi olla nylkyttämässä jotain tai muuten vaan jatkuvasti stressata narttujen keskellä - oli juoksut tai ei. Vaikka kotona kaupungissa ei narttuja olekaan, niin tekee elämän vähän vaikeaksi, kun aina pitää miettiä, kellä on juoksut tulossa tai menossa ja kuinkahan hulluna se muuten vaan on jonkun perään.

Tämän pikkuisen kanssa Tessukin saa vielä olla helisemässä. On sen verran tomeran oloinen tyttö, ääntäkin tästä varmasti lähtee vielä yhtä kovasti kuin Tessustakin. :D Isompia koiria tuo ei arastele yhtään, häntä tiukasti kippuralla se mennä viipottaa ympäriinsä eikä paljon mietiskele, mitä ne sellaisesta tuumii - ei sillä, että niitä paljon kiinnostaisi. Rellan ja Riitun mielestä tuollainen rämäpää (Tessun tyylinen pentu) on tietysti ällöttävä, mutta Tessu taas välillä leikkiikin pennun kanssa kunhan Riitun perässä vouhkaamiseltaan ehtii. Tämä pentu on isän paras joululahja ja pitkään odotettu haave ihan varmasti. :)

Näitä pitäisi sitten ensi syksynä löytyä täältäkin, että saadaan pikkuneidille paljon lintuhaukkuja. :)

R.I.P. Rippu ♥

Se on jälleen yhden koiran aikakausi takana päin. Koirat tulevat ja menevät, jaksottavat elämää aikaan, kun oli Rippu, aikaan kun oli Sissi. Elämässään ne opettavat paljon asioita niin meille ihmisille kuin elämänsä aikana kohtaamilleen pennuille. Yhden Ripun elämän aikaan mahtui monta pientä koiranpentua ja koirakaveria, sekä omistaja, joka kasvoi 11-vuotiaasta 23-vuotiaaksi. Ihan kohtalaisen paljon mahtuu 11 ja puoleen vuoteen. Viime jouluna arvelin, että se olisi Ripun viimeinen ja se pitikin paikkansa. Tähän ehti hyvin valmistautua, mikä teki tästä lähdöstä sata kertaa helpompaa.

Rippu tuli minun elämään heinäkuisena päivänä vuonna 2004. Olin kinunnut omaa koiraa jo pitkään (tarkalleen varmaan 6-vuotiaasta), oltiin puhuttu pienestä ja rauhallisesta koirasta, jostain cavalierista tai bichonista vaikka. Lapin kansan annetaan-palstalla oli kuitenkin sekarotuisia koiranpentuja. Ilmoituksessa mainittiin labbis-karhukoirasekoitus, saksanpaimenkoirasta siinä ei puhuttu mitään. Jos olisi, niin tuskinpa olisin saanut minkäänlaista lupaa koiraan. Soitin pennusta ihan itse, koska isä ei suostunut siitä soittamaan, äidiltä oli ihan turha kysyäkään. Lähdettiin isän kanssa salaa äidiltä sitten hakemaan pentua Ranualta. Takaisin tultiin mustan isokorvaisen, pitkähäntäisen ja jättitassuisen koiranpennun kanssa, eikä se ollut ihan pieni ja rauhallinen. ;)

Rippunen oli puoliksi karhukoira ja puoliksi saksanpaimenkoiran ja labradorinnoutajan sekoitus. Ei ihan ykkösvalinta varmaan pikkuisen vajaa 12-vuotiaalle tytölle. Hyvin me pärjättiin kuitenkin siihen nähden, mitä olisi voinut kuvitella. Rippu oppi temppuja todella nopeasti, se oppi myös avaamaan ovet ja karkaili pihalle. Ripun kanssa ruvettiin kiertämään mätsäreissä sen ollessa parivuotias, sitä ennen en uskaltanu sen kanssa lähteä julkisille paikoille. Siitä alkoi melkoinen mätsäriura bis-sijoituksineen. Niitä me haalittiin vaikka kuinka ja tienattiin vuoden ruuat mätsäreissä - leluissa ja makupaloissakin pysyttiin hyvin. Yhdet möllitokokisat käytiin myös, ne meni muuten oikein hyvin, mutta mulla jännitti ihan hulluna. Sen jälkeen en kisoihin ole uskaltautunut, vaikka Ripun kanssa oltaisiin varmasti voitu pärjätä niissäkin.

Teini-iässä ei taatusti ole mitään parempaa kuin oma koira. Rippua sai rutistella, minkä ikinä jaksoi. Se kuunteli aina, kun harmitti, heilutteli häntää tyytyväisenä ja tunki pään kainaloon rapsuteltavaksi. Aina se oli valmiina tekemään mitä vain ikinä pyysin. Ja paljon se opettikin, se opetti vastuuta, huolehtimista ja rakkautta. Kärsivällisyyttä ja optimistisuutta, hyvää suhtautumista elämään.

Rippusen elämään pentuja tosiaan mahtui; Jekku, Tuike, Netta, Rella, Nella, Riitu, Julle ja Tessu. Pentu lähes joka vuodelle ja lisäksi liuta koirakavereita ja hoitokoiria, kaikkien kanssa tultiin juttuun. Alkuun Sissi komensi tiukasti Rippua ja Pyrriä käyttäytymään kunnon koiran tavoin, pikku hiljaa myös Rippu kasvoi siihen rooliin. Vanhemmiten se komensi aiheesta, mutta ei ikinä syyttä. Nuoremmat koirat palvoi sitä ihan tosissaan.

Nyt meidän lauma on yhtä pienempi - yhtä aikuista, rohkeaa, lempeää ja viisasta koiraa vajaa.

Silloin, kun olin vielä pieni,
haaveilin sinusta. Omasta koirasta.

Kun kasvoin, sinut sain.
Omakseni.
Sinä jaksoit katsella,
kun murrosiän tuulimyllyjä vastaan taistelin.
Et arvostellut, et hetkeäkään.
Olit vain rinnallani.
Joskus ehkä huokauksieni hetkellä,
huokasit kanssani ja heilautit kättäni tassullasi.
Mutta ymmärtäen.

Koitti sekin aika, kun muutin kotoa pois.
Pois luotasi. Olin kasvanut aikuiseksi.
Joka kerta kotiin tullessani
otit minut suurella ilolla vastaan.

Aikanani otin myös oman koiran, oman pienen pennun.
Senkin sinä otit sydämeesi, hienosti vastaan,
ollen oikea koiramummo.
Minun pienen pentuni sinä tavallasi kasvatit aikuiseksi koiraksi; arvostamaan
vanhempaa.

Ehkä työsi oli täällä tehty,
sinun oli jo aika jättää paikkasi seuraavalle.
Niinpä eräänä joulukuun päivänä sait lentää
sinne mistä olit tullutkin: koirien taivaaseen.

Lapinvaarassa

Joulukuun 11. päivä jo! Mihin tämä aika menee?! Tein tänään oikein kunnon siivouksen, luutusin lattiatkin ihan jopa sohvan ja telkkarin takaa, ja vein kaikki matot pihalle. Vaihdoin ja pesin myös vähän verhoja, jos saataisiin vielä jouluisempaa tunnelmaa. ;) Tessukin sai tuulettua parvekkeella hetkisen luun kanssa. Se sitten tykkäisi omasta pihamaasta ja ulkona olemisesta.

Eilen käväisin Tessun kanssa Oikaraisella. Päätin lähteä käymään tarpomassa Lapinvaarassa vaihtelun vuoksi. Riitu ja Rellakin tahtoi mukaan, joten pitihän ne ottaa. Oli vähän hikinen reissu, kun tuota lunta on jo jonkin verran eikä valmista polkua ole.

 Riitulla on joko tulossa juoksut tai sitten sillä on vaan joku Tessun nenään hyvältä tuoksuva kausi. Ei voinut taas pieni lapinkoira käsittää, että Riitu pitäisi jättää rauhaan eikä koko ajan kosiskella ja härkkiä sitä. Viime juoksujen väli oli 11kk, joten tuntuisi vähän uskomattomalta, että sillä nyt olisi sitten juoksut tasan 5kk päästä edellisistä. Tulee tosi ihana joulu, jos se nyt oikeasti juoksut tekee... Pikkaisen tekisi mieli kiikuttaa Tessu Pelloon pallien poistoon, mutta sitten toisaalta harmittaisi hirveästi, kun ei pääsisi enää näyttelyihin. Pitikin tähän narttulaumaan sattua tällainen höyrypäinen uros...

Tessu kun oli tosiaan vähän liian kovasti Riitun kimpussa, niin pistin sen takaisin päin lähdettäessä hihnaan. Siitäkin se yritti koko ajan kuikuilla perässä tulevan Riitun perään. Taluttamisen hoiti tosin Rella, jolle aikanaan opetin "kisko"-käskyn, jolloin se ottaa hihnasta kiinni ja kiskoo sitä. Nyt se sitten sai taluttaa Tessua. Tessu oli ehkä pikkaisen hämmentynyt ja Rella aivan onnesta soikeana. :'D Siinä ei paljon lapinkoiran poikasella ollut sanottavaa, kun labbis päätti, että nyt mentiin.

Helsinkiä ja metsälenkkeilyä

Nyt on Helsingissä pyörähdetty kolmen päivän reissu. Oli hienoa käydä pitkästä aikaa Voittaja-näyttelyssä katsomassa oikein isoja kehiä ja kiertämässä myyntikojuja. Helsinki muuten oli kyllä aika ankea ja siellä kun se sääkin oli mitä oli, vesisadetta ja kauhea myrsky, niin ei oikein ihastusta herättänyt. :D

Voittaja-näyttelyssä keskityttiin lauantaina lähinnä junior handleriin ja ryhmäkehiin, välillä ehdittiin kiertämään myyntikojut. Sunnuntaina sitten kierreltiin kaikki myyntikojut huolella ja katsottiin kiinnostavien rotujen kehiä aina vähän aikaa. Mihinkään ei haluttu keskittyä koko rodun ajaksi, kun sitten ei olisi ehtinyt katsella oikein mitään muuta. Osallistuneita kun oli rodussa kuin rodussa niin paljon.

Apsot katsoin melkein kokonaan ja olikin mahtavaa olla paikalla, kun juniorivoittaja titteli tuli pohjoiseen, Taivaskatseen kasvatille! Apso on kyllä sellainen koira, jonka otan vielä joskus, ennemmin tai myöhemmin. ;) Jeksupoksu oli aikanaan melkoinen koirapersoona, mutta siinä riitti niitä hyviäkin puolia. Aivan ehdottomasti arvostan tuota rotua kovasti ja apsoissa vaan on sitä jotain, mikä viehättää. Lisäksi luulen, että Tessulla on varmaan puunatuin lapinkoiran turkki ikinä... 

Kuvissa alhaalla Taivaskatseen Iloinen Helinä Keiju & Taivaskatseen Ilmetty Marilyn, yläkuvassa luultavasti joku Chic Choixin söpöläinen. :)

Kuvia näyttelystä löytyy täältä: http://elinann.otukset.fi/kuvat/Kuvailua+2015/Tapahtumat+2015/

 

Eilen houkuttelin Saaran lenkille ja lintsaamaan koulusta, kun oli niin hieno aurinkoinen ilma. Niitähän on tunnetusti harvassa joulukuussa. ;) Käytiin vaihteeksi Nivavaarassa, jossa mie en olekaan lenkkeillyt ikinä ennen ja olihan se mukavaa vaihtelua. Kaikki koirat pysyi hyvin matkassa ja tottelikin hyvin. Tepsulainenkin antoi hienosti ottaa kiinni ihan auton vieressä.

Tessulla oli viikonlopun jälkeen minua selvästi vähän ikäväkin, se on kulkenut nyt pari päivää ihan koko ajan minun perässä. Jos istun pöydän ääreen, se makaa minun vieressä, jos menen sängylle, se hyppää viereen makoilemaan ja jos istun tietokoneella, niin se makoilee pöydän alla jaloissa. Ihana! Olispa se aina tuollainen, mutta epäilen, että se kohta taas muuttuu normaaliksi omaksi itsekseen ja murjottaa päivät makuuhuoneen nurkassa tai tietokonepöydän alla. ;)

Tessun temput

 

Tessun kanssa on tullut treenattua hävettävän vähän erilaisia temppuja, tokoa ja ylipäänsä oikein mitään. Viime aikoina tylsyyden vähän vaivatessa, on sentään jotain tehty ja hiottu vanhoja taitoja. Tessun bravuuritemppu on tuo oravana eli kauniisti istuminen ja tassujen huiskuttaminen. Toinen, mitä se kerjätessään tarjoaa, on tassun antaminen. Se on myös kova poika tuijottamaan ja aika söpö nassuhan sillä onkin. Vielä kun se painaa pään polvelle, niin onhan se lutunen. :D

Näiden temppujen lisäksi Tepsulainen osaa seurata, istua, mennä maahan, mennä kyljelleen, seistä, tulla luokse ja sivulle, sekä pysyä paikallaan käskystä. Peruuttamista opetellaan tällä hetkellä.

Alhaalla olevassa kuvassa on tämä meidän uusin temppu, eli pään laskeminen maahan tai just siihen alustalle, mikä siinä pään alla on. Esim. jalka, käsi, joku puunrunko tai mikä hyvänsä. Tätä olisi tarkoitus treenata, että sujuisi vielä paremmin. Tulee nimittäin aika söpöjä kuvia. ♥