maanantai 27. huhtikuuta 2015

Jokkavaarassa

Vähän on ajat muuttuneet, kun laitettiin Saaran kanssa sunnuntai aamuna kahdeksalta viestiä, että milloin lähdetään metsään lenkkeilemään. :D Ennen siellä oltiin yleensä puolen yön aikaan ennemmin. Tavoitteena oli tosiaan päästä metsälenkkeilemään ennen kuin lumi muuttuu sohjoksi ja hyvin ehdittiin! Kumpparit oli kyllä varmuuden vuoksi silti jalassa.

Rella on aina niin hirmuisen onnellinen, kun se pääsee Saaran ja sen koirien kanssa lenkille. Varsinki Vilpistä Rella tykkää ihan hulluna ja tunne on ihan molemminpuolinen. :D Tessu sekoaa myös onnesta, kun se vaan näkeekin Saaran... Ei mitenkään pidetty henkilö... ;) Rella kulki suunnilleen koko lenkin korvat "rusetilla" ja Tessu hökelsi koko ajan joka suuntaan ja räksytti Vilpille minkä ehti.

Lenkki meni niinku meni, kun nähtiin poroja. Krhm. Pitää varmaan lähteä Tessun kanssa jollekin poroaitaukselle käveleskelemään ja oppimaan oikeanlaista suhtautumista kyseisiin eläimiin... Kaupungissa asuessa niitä näkee niin harvoin, että on jääny poroihin kouluttaminen vähän liian vähälle. Rellan kanssa panostin porojen lähettyvillä irtiolemisen opetteluun tosi paljon, eikä se siis lähde porojen perään, jos sitä kieltää. Se on tosi tärkeä taito osata täällä päin, jos haluaa metsälenkkeilystä miellyttävää, eikä jatkuvaa varomista.
Rellalla on karvanlähtöaika. :'D
Minun rakas rasittava lapikkaan poikanen ♥

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kodin Terran match show

Käytiin lauantaina Kodin Terran pihalla olleessa mätsärissä, jonka järjestäjänä oli RKK eli Rovaniemen Käyttökoirat. Maija tuli Rellan kanssa perjantaina meille yöksi ja käytiin aamulla ennen mätsäriä tunnin lenkki. Oli jo aamusta lähtien tosi upea ilma ja sama hieno sää jatkuu vielä tänään sunnuntainakin. Mätsärissä oli siis sen mukaisesti hurjasti porukkaa. Meillä oli mukana vain Rella ja Tessu tällä kertaa. Maija osallistui junior handleriin Rellan kanssa ja molemmat koirat omiin luokkiinsa.

Junior handlerissa oli tuomarina vähän enemmänkin asiaansa perehtynyt tuomari, joka on joskus ollut junnujen tuomarina juhannusnäyttelyssäkin. Tuomari opasti hienosti nuorempia junior handlereita, joista ehkä yhdellä oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä junior handlerissa edes haetaan (mahdollisimman rodun mukaista esittämistä ja niin, että esittäjä osaa tuoda koiran parhaat puolet esille jääden itse mahdollisimman huomaamattomaksi). Vanhemmissakin junnuissa oli harvinaisen paljon sellaisia osallistujia, joita en ollut aiemmin junnuilemassa nähnyt. Hyvä, että sattui olemaan tuollainen kannustava ja opastava tuomari. :)

Junior handlerit meni Maijalla ja Rellalla tosi hienosti, voittivat sekä vanhemmat junnut, että nuorempien voittajan. Pitää opetella ennen kesän junnukisoja Rellan kanssa vielä sitä, että sen ympäri kierretään ja sen pitää silti seistä kiltisti paikallaan eikä lähteä pyörimään mukana.

Koirien omat kehät meni myös hyvin. Rella sai sinisen ja tipahti pois, Tessu sai punaisen ja tipahti sitten pois. Tessu antoi tuomarin hienosti tutkia ja kävelikin nätisti. Punaisten kehässä sillä ei enää ollut malttia kuunnella minua, ja kun takana oli vielä ihana jämttityttö ja Rellakin jäi ikävän kauas, niin eihän siitä keskittymisestä tullut enää mitään. Tessu alkoi selvästi väsähtää mätsärin loppua kohti.

Oonkin miettinyt, että pitäisikö hommata koirille metallinen näyttelyhäkki, jonne voisi sitten pistää koirat lepäilemään. Onhan se aika stressaavaa olla monta tuntia siinä narun päässä kaikkien koirien keskellä, etenkin jos on vähän arka, niin kuin Riitu tai äärettömän kiinnostunut kaikista, kuten Tessu. Rella niinkin osaa ottaa rennosti, vaikka olisi narussakin.

Tessusta kuvat jäi vähälle, kun kehät meni päällekäin ja tuossa punaisten kehässä se ei tosiaan enää käyttäytynyt yhtään. Muita kuvia mätsäristä voi katsella täältä. :)

torstai 23. huhtikuuta 2015

Soramontulla

Käytiin Tessun ja Rellan kanssa vähän kiipeilemässä soramontulla. Halusin keväisen näköisiä kuvia ja niitähän mie sitten sain. Mentiin pyörällä tuonne soramontun tienhaaraan ja siitä sitten kahlattiin lumisohjossa montulle. Sorakasat ja soramontun rinteet oli jo hyvin sulaneet, metsässäkin oli paikoin ihan sulaneita kohtia. Kohta päästään metsälenkeille taas!

Pyöräily sujui yllättävän hyvin. Mentiin sellaista leppoisaa ravailuvauhtia, vaikka kumpikin koira olisi halunnut mennä vähän lujempaakin. Mie kumminkin olen sitä mieltä, että nämä ensimmäiset pyörälenkit on hyvä mennä ihan rauhallista tahtia, niin muistuu taas mieleen pyörän vieressä käyttäytyminen ja toisekseen, kunto pääsee kasvamaan, eikä koirat (tassut tai lihakset) rasitu liikaa.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Keväisiä kuvasia

Tessun kerjäysilme! :) Menin Tessun kanssa mätsärin jälkeen Oikaraiselle yöksi. Käytiin yhdessä hölköttelemässä 5km ja maanantaina käväistiin mummolassa ja nautiskelemassa vapaudesta. Sieltä päin oli jo jäät lähteneet, joten Rella ja Tessu pääsivät räpimään jokeen. Rella oli ihan onnessaan, kun sai vaan käveleskellä vedessä edestakaisin. Tessu taas kävi hyyvin varovaisin askelin hakemassa kepin vedestä. Se ei varsinaisesti rakasta vettä, mutta ei se sitä pidä mitenkään hirveän vastenmielisenäkään. Jännä nähdä, uskaltautuuko se ensi kesänä uimaan!

Riitu juoksenteli ympäriinsä ja nautti nuuhkuttelusta, Rella ja Tessu pitivät juoksukisoja keskenään ja tutkiskelivat muuten vain ympäristöä. Tällä kertaa reissu meni hyvin, jokainen koira totteli hienosti luoksetuloa ja autoonkin sain kaikki kyytiin ihan sujuvasti. :) Tessun autokammo taitaa olla muutenkin hälvenemään päin, kun nykyään se välillä parkkipaikalla jopa haluaisi auton kyytiin. Näin kun kaikki sujuisi aina, niin kylläpä olisi mukavaa.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Mätsäripäivä

Käytiin tänään mätsärissä koirien kanssa. Tessu osallistui isoihin pentuihin (sin, sij. 2.), Riitu pieniin aikuisiin (pun, ei sij.) ja Rella isoihin aikuisiin (pun, sij. 6.) sekä temppurataan (sij. 6.). Mätsärissä oli minun iloksi myös Riinan ja Remun parin vuoden takaisesta pentueesta Reni (pun, sij 1.). Siitä on kasvanut todella kaunis beagle tyttö, vähän ujo, mutta todella kaunis ja suloinen. :)

Tessu käyttäytyi ihan kamalan huonosti koko mätsärin. Kehässä se sentään käyttäytyi jotenkin, mutta muuten ei juuri mitenkään. Ekan puolen mätsäristä se kiskoi ihan hulluna ympäriinsä, mutta malttoi sentään välillä kuunnella minuakin. Toisen puolen se sitten räksytti eikä kuunnellut yhtään mitään. Ihan äärettömän rasittava mätsärikaveri. Onneksi se sentään on vaan innokas ja kiltti, eikä mikään rähisijä, jonka kanssa joutuisi sen takia olemaan jatkuvasti varpaillaan.

Tessu sijoittui tosiaan isojen sinisten pentujen toiseksi, Rella sai punaisen ja tipahti ihan viimeisenä, Riitu taas sai punaisen nauhan, mutta kommentin, että vaikutti vähän masentuneelta. Tessulle siis hieno sijoitus, ensimmäinen laatuaan! :) Renin pärjäämistä jännitin myös, ja se sijoittuikin pienestä arkuudestaan huolimatta punaisten ensimmäiseksi! Hieno juttu.

Mätsäripäiväksi oli luvattu tosi hienoa säätä, aurinkoista ja lämmintä 7 astetta, mutta totuushan oli se, että tuuli kylmästi ja satoi vettä. :D Mätsärissä oli tosi paljon porukkaa ja ihan mätsäreille tyypillisesti mukava tunnelma huonosta kelistä huolimatta. Viikon päästä uudestaan. :)

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Ruokinnasta

Mie olen syöttänyt Tessulle tähän mennessä erilaisia kuivaruokia. Ensimmäisenä syötiin Boschin ruokaa, jota tilasin Zooplussalta. Se kelpasi jonkin aikaa hyvin ja tuntui sopivan Tessulle hyvin. Jossain vaiheessa Tessu ei sitten suostunut syömään sitä juuri yhtään ja vatsakin alkoi mennä löysemmälle. Sen jälkeen on siirrytty Jahti&Vahti Energiaan, koska tuon koiran olisi ihan hyvä saada vähän lisää lihaa luittensa päälle - sen jokaisen kylkiluunkin pystyy laskemaan, selkänikamista nyt puhumattakaan. Välillä Tessu on saanut Oikaraisella Jahti&Vahti kana-riisiä, joka ei sovi sille alkuunkaan. Siitä ruuasta ei taida imeytyä koiraan yhtään mitään. Sillä ei varsinaisesti mene siitä vatsa sekaisin, mutta paskan määrä on ihan järkyttävä. Seuraavaksi ostin säkillisen Hau-Haun kana-riisiä, saa nähdä miten sen kanssa käy.

Kävin tässä tiistaina hakemassa Tessulle jauhettua sianlihaa ja olen nyt sitä syöttänyt sille. Yritin parina päivänä sotkea sen J&V:n kanssa mössöksi, mutta Tessu noukki ruuan seasta lihaköntit ja jätti nappulat syömättä. Tänään tein sille mikrossa kaurapuuroa ja sekoitin lihat (noin 100g per annos) siihen. Se mössö katosi kupista harvinaisen nopeasti, ei tarvinnut Tessun käydä edes ottamassa vauhtia. ;) Sillä on siis tapana syödä pari nappulaa, käydä kiertämässä pieni lenkki ja syödä sitten lisää...

Myös jätösten määrä pieneni kerralla eikä lenkillä tarvinnut kerätä kuin yhdet kakat. Siispä mietin tässä, että josko alkaisin syöttämään enemmänkin jotain vastaavaa raakamössöä ja jättäisin nappulat vähemmälle, kun ne ei selvästikään tuolle koiralle edes kelpaa (fiksu koira, kun ei syö mitä hyvänsä ruokaa...). Nyt pitäisi vaan opiskella aiheesta enemmän...

Follow my blog with Bloglovin

torstai 16. huhtikuuta 2015

Keväisiä kuvia

Minun komistushan se siinä! Käytiin hakemassa maanantaina auto Pudasjärveltä, pyörähdettiin mutka Oulussa ja ajeltiin Rovaniemelle. Eilen kävin siirtämässä auton minun nimiin ja ajelin sen Oikaraiselle pestäväksi, koska se oli sisältä melkoisessa kunnossa. Nyt on kumminkin auto, jossa Tessulla on ihan omaa tilaa koko takakontti, ja takapenkeille voi joskus ottaa jonkun kyytiin ilman, että sen tarvii suojautua suojapukuun, ettei olisi täynnä koirankarvoja, kuraa ja hiekkaa.

Tulipa näpsittyä kuvia noista eläimistäkin. Ripusta ja Siiristä en saanut kuvia, mutta muista kyllä.  Nauttikaapa siis niistä ja jos nämä ei riitä, niin lisää löytyy täältä. :D
Rellan syyttävä katse peräkontista; "Ennen mie sain aina matkustaa sinun vieressä etupenkillä."
Pikku-Tepsukkainen ihmettelee muurahaisia (ne pissasi sen päälle ja taisi puraista kuonostakin). Se on vielä niin pieni, että sille monet asiat on aika uusia ja jänniä! Monesti sen vaan unohtaa, että pentuhan se vielä on.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Rellan riemua

Lähdettiin eilen illalla hetken mielijohteesta taas vaihteeksi Oikaraisella käymään, kun oli niin hieno ilma. Otettiin Rella ja Tessu mukaan lenkille ja päädyttiin sitten Raudanjoen suulle, joka on sula läpi talven, mutta nyt on jo rannatkin sulat. Olen käyttänyt Rellan varmaankin joka vuosi tässä ensimmäisen kerran uimassa ja niin tänäkin vuonna. Olipas pikku-labbis onnellinen, kun pääsi veteen! Ei se tosin montaa kertaa halunnut uimassa käydä, mutta räpi sitten senkin edestä ja sai kunnon hepulin. :D

Tessu joutui katselemaan Rellan riekkumista vierestä, että Rella sai kerrankin rauhassa nautiskella. Relppiksen mielestä haukkuva, muriseva ja pureva lapinkoira on edelleen aika ällöttävä. Rellan mielestä leikkiessä pitää ehdottomasti olla aika hiljaa ja mielellään juosta vaan hulluna ympyrää, törmäillä toisiinsa ja juosta lisää.