keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Maalaismaisemia ja mätsärihommia

Olin viime viikonloppuna Oikaraisella yötä, joten tuli taas räpsittyä kuviakin. Kaupungissa kuvien ottaminen jää ihan nollaan, kun mistäpä täällä kuvia ottaisi... Perjantai-iltana käytin Rellan ja Tessun vanhalla talolla juoksemassa. Pellot on jo paikoin ihan sulia, ja lomiin on jäänyt vettä, joissa on Rellan mielestä ihana käydä räpimässä. Joestakin on jo jäät lähteneet aika hyvin, mutta koska rantajäät on ja pysyy, niin uimaan ei Rella vielä pääse, kun se ei pääsisi sieltä joesta enää ylös. Oli niin ihana ilta, kun kuovit huusi, pikkulinnut lauloi ja muuten oli ihan hiljaista.
Lauantai aamuna käytin sitten vuorostaan Tessun ja Riitun Jokkavaarassa, kun hankikin vielä kantoi. Rella ja Satu oli isän kanssa pitkällä hiihtolenkillä. Riitulla oli vauhti päällä, ensimmäistä kertaa ikinä se häipyi minun kanssa vähän kauemmaskin juoksemaan. Kai sillä oli vähän liikaa virtaa. :D
Illalla käytiin Maijan kanssa mätsärissä Mustin ja Mirrin pihalla. Otettiin sinne mukaan Satu, Rella ja Tessu. Tessunkin ilmoitin, mutta totesin heti alkuunsa, että mokoma räksytin ja räyhääjä saa kyllä pysyä ihan vaan autossa, vaihdoin sitten Tessun tilalle Rellan... Satua ja Rellaa tuollainen uhoava uros toki piristi, neidit kun on keskenään vähän sellaisia ujoja, mutta kun on tuollainen komea itsevarma uros vierellä, niin on paljon reippaampi olo. ;)


Käytin kehässä Rellan ja Satun, Satu sijoittui sekarotuisten kolmanneksi ja Rella sai sinisen nauhan ja tippui pois. Olin jo ihan unohtanut, miten ihanaa on käyttää kehässä koiraa, jonka kanssa voi olla ihan rennosti.



Satu oli illalla jo vähän väsynyt, mutta kyllä se kuitenkin ihan reippaasti meni, kun sitä oikein kannusti. Se on sellainen rauhallinen tyttö, ei hosu eikä häsyä mihinkään suuntaan. Kunhan se kasvaa isoksi, niin siitä tulee vielä melkoinen mätsäritähti, uskokaa pois. ;)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kevät saapuu kohisten

En voi uskoa, että huhtikuu on jo yli puolessa välissä. Jännittää hirveästi, miten kesä sujuu, kun Henkka lähtee reissuun ja mie oon ihan yksin kotona kaupungissa. Yksin hoidan sitten Tessunkin ja huolehdin sen lenkkeilytykset aamua iltaa. Tämä on mulle aika lailla uusi tilanne, koska yleensä mie olen ollut se, joka on reissuun lähtenyt, ihan yksin en ole ollutkaan aikoihin. Viikonloppuisin tulee varmasti tulevana kesänä suhattua edestakaisin Oulun ja  Rovaniemen väliä ja koiruus raukka "joutuu" olemaan hoidossa Oikaraisella. Saa nähdä kuinka käy... ;)

Viime viikonloppuna Satu oli ensimmäisen kerran käynyt haukkumassa koppeloa, joka oli lähtenyt lähistöltä lentoon. Aika kaukaa se sitä kävi hakemassa touhuissaan ja haukuskelikin vähän. Hirvenjäljistä se oli myös innostunut tosissaan. Poroista se ei ollut välittänyt mitään, kun isä oli sille nätisti kertonut, että poroja ei ruukata haukkua (en yhtään ymmärrä miten se sen tekee). Ja Satuhan uskoi. :) Hieno pieni metsästyskoiran alku se on! Pieni, pitkäkoipinen, kaunis ja ketterä. ♥

Lumet on sulaneet ihan hurjaa vauhtia ja kevään ensimmäiset vesisateetkin on koettu. Tiedättekö, kun on ihan hiljaista ja vesi ropisee, ilma on raikas, ja lumen alta paljastunut maa tuoksuu mullalle ja sille, mille uuteen kasvuun lähtevä maa tuoksuu. Kyllä tästä vielä kesä tulee. Ja ihan pianhan se on jo toukokuu.

Niin ja näin Nellan nimipäivän kunniaksi ne Nellan pennutkin on päättäneet ruveta syntymään. Jonkin ajan päästä on siis ehkä luvassa kuvia ällöttävän söpöistä labbispennuista. ;)

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Viikonloppu koiravahteina

Oltiin viime viikonloppuna koiravahteina Oikaraisella. Täytyy sanoa, että vähän on työlästä tuo elämä neljän koiran kanssa. Huh. Varsinki, kun niistä yksikään näistä ei ole mikään tottelevaisuuden perikuva, ei erityisen tottelevaisia oikeastaan ollenkaan. Selvittiin kuitenkin taas kunnialla kokonaisesta viikonlopusta, mutta voi kyllä olla, että meille ei ikinä tule edes kahta koiraa enempää...

Tessu on helppo koira yksinään, mutta porukassa se on se, joka pitää eniten meteliä itsestään ja pitää taatusti vauhtia yllä. Rella on helppo, mutta nykyisellään vaatisi vähän tiukempaa kurinpitoa, tahtoo siis tehdä välillä, mitä itse tykkää. Satu on vasta 5kk ja vähän sellainen kuuroksi tekeytyvä oman tien kulkija. Riitu taas on muihin verrattuna niin tuskallisen hidas, se haluaisi vain nautiskella elämästä ja nuuhkutella ihan hitaasti omaan tahtiinsa. :D

Käytiin sunnuntaina piiitkä kävelylenkki metsässä, hanki kantoi mahtavasti ja kuten kuvista näkee, niin oli muuten upeat kelit kaikin puolin. Nyt on koko viikon satanut vettä, joten hangista ei ole tietoakaan ja lumikin on sulanut aika vauhdilla. Ensi viikoksi on luvattu vähän kylmempää ainakin öiksi, joten ehkä tässä vielä hankikelejäkin tulee. Täytyy kyllä sanoa, että kyllä me nautittiin silti maalaiselämästä - ihanaa, kun on rauhallista!

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Labbispentuja luvassa


Nellan helmikuinen astutus onnistui ja nyt olisi luvassa mustia ja ruskeita labbispentuja viikolla 16. :) Ultrassa näkyi ainakin viisi pentua. Emä on tosiaan Nella eli Mallorn's Black Swan ja isä on Epoch's Josh Howard of Oceans Eleven eli Sammy. Sammy on jalostuslainassa Mallorn's-kennelissä ja on siis kotoisin ihan USA:sta asti. Molemmat ovat terveeksi tutkittuja ja hyväluonteisia koiria. Molempien emät ovat ruskeita, joten pentueeseen tulee erittäin todennäköisesti myös ruskeita pentuja.

Nella on lutuinen, hieman höntti ja mahdottoman kiltti labbis. Luonteeltaan se on aika rauhallinen ja rakastaa rapsutuksia sekä valtavan kokoisten keppien ja puiden kantamista ympäriinsä, ja tietysti vettä. Nellaa ei tahdo saada pysymään pois vedestä, jos sellaista on lähettyvillä. Nella ei turhaan hermoile elämänmenosta eikä hosu ympäriinsä. Kaikenkaikkiaan leppoisa kaveri, joka tykkää jutella ihmisten kanssa ääntelemällä ja vinkumalla.

Nellasta löytyy kuvia ja vähän lisätietoa täältä.

Jos Nellan ja Sammyn pennut kiinnostaa, niin soita 0400-7442165 / Riitta Koivu. Myös multa voi kysellä lisätietoja, mutta Riitta hoitaa pennut ja niiden varaukset aikanaan. :)

Videokuvaa Sammysta