sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Harrastelua

RIPPU 6 VUOTTA!

Ripun kanssa on nyt harrastettu! Käytiin Ripun 6 vuoden iän saavuttamisen kunniaksi sen, ja minunkin elämän, ekan kerran oikeasti tokokisoissa. Epävirallisissa ja mölliluokassa mutta kuitenkin. :) Viime kirjoituksen jälkeen on ehitty tehä vaikka ja mitä ja niinpä kirjotettavaakin on. Aloitetaan vaikka möllitokoilusta.
Olen jo pitkään suunnitellu, että Ripun kanssa pitää kokeilla miten pärjättäis kisoissa. Meinasin perua möllitokoihin lähdön, kun olin melko varma, että ei Rip kuitenkaan mitään tee kunnolla ja mulla jännittää varmasti tilanteessa niin paljon, että sekoilen ja kaikki menee pilalle. Saara kuitenki "melkeen" pakotti sinne ja sitten oliki pakko lähteä, ku se soitti että nyt tullaan hakemaan. :D
Se meni vähän niinku ajattelinki, mulla jännitti ja sekoilin ja sitten Rippukin meni sekaisin eikä mikään menny oikein hyvin, se lusmus lisäksi kun oli niin kuuma. Tulos oli kyllä ihan hyvä. Ei otettu paikkamakuuta tai -istumista ollenkaan, kun Rippu ei pysy kuitenkaan paikallaan. Se ei osaa edelleenkään, vaikka yritystä on ollut. Kuitenkin tulos oli tämän näköinen.

Luoksepäästävyys 10
Kokonaisvaikutus 9
Lyhyt seuraaminen kytkettynä 9
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 8½
Vapaahyppy 5

Pisteitä yhteensä siis 84/100

Hypyssä jouduin käskemään toisen kerran, kun ensimmäisellä kerralla ei hypänny. Teki siis ihan normaalit Riput, kun este oli vieras... Siitä tuo vitonen. Muuten se meni aivan täysin nappiin koko hyppy.

Tänään käytiin sitten mätsärissä. Rippu meni taas oikein hyvin ja käyttäytyikin kunnolla. Nähtiin samalla Sakua, joka on kasvanu hurjasti! Se on jo Ripun kokoinen. Saku ei vielä osallistunu varsinaisesti kilpailuun, vaan oli vaan kattomassa. Mätsärissä muuten oli kivaa, aurinkokin paistoi välillä. Ja siellä oli ihana siperianhusky...
Rippu oli sekarotuisten paras, tällä kertaa oli aivan uusia kilpakumppaneita peräti neljä kappaletta. Kaikki sellaisia, joita en ole ennen edes nähnyt! Mie kuvittelin, että Rippu olis jääny samojedin ja karhukoiran sekoitukselle toiseksi, kun se käyttäytyi niin hyvin, mutta ei kuitenkaan. Ei olis harmittanu sille häviäminen ollenkaan! BIS-kehässä ei tällä kertaa sijoituttu, mutta eipä se niin haitannu. Tuskaa se siellä oleminen olikin, kun aurinko paistoi ja oli kuuma. Senior handlerissa tultiin Ripun kanssa toisiksi, hävittiin Saaralle ja Tuikelle :)

Lopuksi vielä sekalaisia kuvia...
Rippana
Sierijoen rantaa ja Rippua
Sierijoen rannasta illalla

Kolme viimeisintä kuvaa olen ottanut ite, mätsäriseisotuskuva on © Maija, tokoilukuvat ja ensimmäinen kuva © Saara ja löhöilykuvan on ottanut Emilia tai Anni.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Pellon näyttely

Käytiin näyttelyissä pitkästä aikaa. Jekku näytti omasta mielestä tosi hyvältä ja käyttäytyikin hyvin. Tuomarina oli Tiina Taulos, jonka arvio Jekusta oli T. Arvostelu oli tällainen: "Kookas uros, jolle toivoisin enemmän eleganssia. Turhan pitkä kuono-osa. Kauniit silmät. Hyvät eturaajat. Eturinta voisi olla parempi. Vino purenta. Hyvä hännän kiinnitys. Liikkuu hyvällä askeleella. Villava karvapeite."

Ja, että vähän valotettaisiin enemmän niin, Jekku on 28cm korkea (mitattu oikealla mitalla joskus) ja sillä on tosiaan melko pehmoinen turkki edelleen. Nykyään sentään parempi kuin vuosi sitten. Suklaasilmät on suunnattoman ihanat minunkin mielestä. Purenta on tosiaan vino. Toiselta puolelta se on enempi alapurenta ja toiselta puolelta sitten enemmän yläpurenta. Pahempikin se oli joskus nuorena...

Kehän jälkeen yksi ruotsalainen apson omistaja kävi neuvomassa millasella kammalla Jekun höttöturkin saisi pois. Se tykkäsi Jekusta kovasti ja kehui Jeksun turkinlaatua noin muuten hyväksi, mutta sanoi, että siinä on irtokarvaa. Ostettiin sitten uusi kampa, jolla irtokarvaa lähtikin hurja määrä, kun kotona kampailtiin...

Lisää kuvia (kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi)
Tämä on Jekun mielipide koko touhusta.

Ennen turkin siistimistä

"Liikkuu hyvällä askeleella."

Kaikki kuvat on © Saara K.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Sissin kans Lapinvaarassa

Lähdössä

Mummolan pihalta
Käytiin Sissin kans kiikkumassa Lapinvaaran päälle. Hienot oli maisemat ja Sissi tykkäs juosta. :) Kuviakin tuli otettua pari, mutta tällä kertaa ne on laatua Olympus, kun omasta kamerasta oli akut loppu. Eiköhän nuistaki kuitenki selvän saa...



Rauhoitettu kallio

Korkealta näkee kauas, kannatti lähteä