RIPPU 6 VUOTTA!
Ripun kanssa on nyt harrastettu! Käytiin Ripun 6 vuoden iän saavuttamisen kunniaksi sen, ja minunkin elämän, ekan kerran oikeasti tokokisoissa. Epävirallisissa ja mölliluokassa mutta kuitenkin. :) Viime kirjoituksen jälkeen on ehitty tehä vaikka ja mitä ja niinpä kirjotettavaakin on. Aloitetaan vaikka möllitokoilusta.
Olen jo pitkään suunnitellu, että Ripun kanssa pitää kokeilla miten pärjättäis kisoissa. Meinasin perua möllitokoihin lähdön, kun olin melko varma, että ei Rip kuitenkaan mitään tee kunnolla ja mulla jännittää varmasti tilanteessa niin paljon, että sekoilen ja kaikki menee pilalle. Saara kuitenki "melkeen" pakotti sinne ja sitten oliki pakko lähteä, ku se soitti että nyt tullaan hakemaan. :D
Se meni vähän niinku ajattelinki, mulla jännitti ja sekoilin ja sitten Rippukin meni sekaisin eikä mikään menny oikein hyvin, se lusmus lisäksi kun oli niin kuuma. Tulos oli kyllä ihan hyvä. Ei otettu paikkamakuuta tai -istumista ollenkaan, kun Rippu ei pysy kuitenkaan paikallaan. Se ei osaa edelleenkään, vaikka yritystä on ollut. Kuitenkin tulos oli tämän näköinen.
Luoksepäästävyys 10
Kokonaisvaikutus 9
Lyhyt seuraaminen kytkettynä 9
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 8½
Vapaahyppy 5
Pisteitä yhteensä siis 84/100
Hypyssä jouduin käskemään toisen kerran, kun ensimmäisellä kerralla ei hypänny. Teki siis ihan normaalit Riput, kun este oli vieras... Siitä tuo vitonen. Muuten se meni aivan täysin nappiin koko hyppy.
Tänään käytiin sitten mätsärissä. Rippu meni taas oikein hyvin ja käyttäytyikin kunnolla. Nähtiin samalla Sakua, joka on kasvanu hurjasti! Se on jo Ripun kokoinen. Saku ei vielä osallistunu varsinaisesti kilpailuun, vaan oli vaan kattomassa. Mätsärissä muuten oli kivaa, aurinkokin paistoi välillä. Ja siellä oli ihana siperianhusky...
Rippu oli sekarotuisten paras, tällä kertaa oli aivan uusia kilpakumppaneita peräti neljä kappaletta. Kaikki sellaisia, joita en ole ennen edes nähnyt! Mie kuvittelin, että Rippu olis jääny samojedin ja karhukoiran sekoitukselle toiseksi, kun se käyttäytyi niin hyvin, mutta ei kuitenkaan. Ei olis harmittanu sille häviäminen ollenkaan! BIS-kehässä ei tällä kertaa sijoituttu, mutta eipä se niin haitannu. Tuskaa se siellä oleminen olikin, kun aurinko paistoi ja oli kuuma. Senior handlerissa tultiin Ripun kanssa toisiksi, hävittiin Saaralle ja Tuikelle :)
Lopuksi vielä sekalaisia kuvia...
Rippana
Sierijoen rantaa ja Rippua
Sierijoen rannasta illalla
Kolme viimeisintä kuvaa olen ottanut ite, mätsäriseisotuskuva on © Maija, tokoilukuvat ja ensimmäinen kuva © Saara ja löhöilykuvan on ottanut Emilia tai Anni.
Sinä se jaksat harrastaa. Mukava lukea tällaisia! :)
VastaaPoista