Taas meni mukavasti muutama viikko mökillä rauhassa, nyt on sitten enää viikonloppu vapaata ja maanantaina pitäisi jo aloittaa opiskelu uudessa koulussa... Seuraavana viikonloppuna on sitten labradorien erikoisnäyttely, jonne on Rella ja Nella ilmoitettu. Labbiksia siellä on jopa 129, hännän heilutuksen täyteinen päivä siis edessä 8. syyskuuta. :) Nellalta kuvattiin myös maanantaina lonkat, kuulemma ei vois täydellisempiä eläinlääkärin mielestä olla, eli eiköhän sieltä kennelliitostakin A-lonkat tule tulokseksi. Rellan lonkat pitäis myös kuvauttaa jossain välissä...
Riitu on kasvanut taas vaikka kuinka paljon ja käynyt ekoilla rokotuksillakin. Siellä se oli käyttäytynyt oikein reippaasti, ei ollut välittänyt muista koirista yhtään ja pöydällä oleminenkin oli mennyt oikein mallikkaasti. Reipas tyttöhän se onkin :) Käytiin aamulla hiekkarannalla kävelemässä Rellan ja Riitun kanssa. Riitua vähän jännitti, kun oli niin mahdottomasti maailmaa kerralla näkyvissä. ;)
perjantai 31. elokuuta 2012
lauantai 18. elokuuta 2012
Riitunen kasvaa
Riitunen on kohta jo 11vkoa ja kasvaa hurjaa vauhtia. :) Virtaa löytyy ihan mahdottomasti ja vauhtia myös, ei tahdo perässä pysyä! Kerjäämisen jalon taidon tuo jo osaa loistavasti, luoksetulo on vähän hakusessa, kun omat menot on paljon tärkeämpiä kuin muut asiat. ;)
Kohti kesän loppua
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)