lauantai 18. elokuuta 2012

Kohti kesän loppua

Ihan kohta, mutta ei aivan vielä, alkaa taas koulut, niin mulla kuin myös - minun ja erityisesti Henkan iloksi - Henkalla. Viikko oltiin mökillä ja ensi viikolla mennään varmaan taas uudelleen, kun kouluun ilmoittautumiset ja muut asiat on taas hoidettu siihen malliin, että voidaan mennä puhelimen ja varsinkin netin saavuttamattomiin. Ollaan harrasteltu kalastelua ja auton laittoa, koiruudet on saaneet juosta vapaana niin paljon kun on jaksaneet, mikä ei loppujen lopuksi ole kovin paljon. Oikeastaan yllättävää kuinka vähän ne liikkuu, vaikka mahdollisuus olisi leikkiä ja touhuta vaikka koko ajan. Yhden reippaan touhupäivän jälkeen koirat on loppuviikon melko väsyneitä ja päivätkin menee pitkälti nukkuessa.



Katiskasta tuli tämmöinen tosi sievä ilmestys...

Ennen mökkireissua käytiin Rellukan kanssa rannalla touhuamassa, meni kyllä taas hetki ennen kuin neiti muisti, miten tuollaista damia piti hakea oikein. Nellan kanssa taidot ruostuneet, kun se käy aina varastamassa Rellan suusta kaiken, mitä minun pieni blondi hakee nöyrästi. Rella sitten tuli hitaasti ja varovasti eikä pitänyt kiirettä veteen juoksemisenkaan kanssa - saatika sitten tuonut käteen asti ällöttävän hiekkaista damia, kun kerran pudotti sen maahan. ;) Alkoi kuitenkin sujua, kun pari kertaa harjoiteltiin ja se vauhtikin löytyi taas...



Riitukin oli viikon aikana kasvanut taas hurjasti, oman äänen ihanuudenkin se on ilmeisesti keksinyt kun komentelee kissojakin räkyttämällä... Sievä tyttö siitä kyllä tulee, täytyy varmaan huomenna ottaa siitä sitten kuvia. ;) Sunnuntaina ohjelmissa on mätsärissä käynti ja 3 viikon päästä labradorien erikoisnäyttely, jonne ilmoitettiin Rella ja Nella molemmat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti