torstai 29. maaliskuuta 2012

Lenkkeilyä ja söpöilyä


Käytiin viime viikonloppuna lenkillä pitkästä aikaa niin, että Rippukin sai juosta irti. Tämä viikko on kulunut muuten lähinnä remonttihommissa hioen ja lakaten eikä mitään olla ehditty - ei edes käydä kunnon lenkeillä tai harrastaa valokuvausta.

Rellan kanssa muisteltiin vähän tokojuttuja ja noutohommia, kun talvella tuo treenaaminen jäi vähän vähiin... Dami sai kyytiä, kun sen nätti käsittely oli päässyt unohtumaan, voidaan siis aloittaa koko homma alusta, tarkoitus olisi alkaa harjoittelemaan oikeillakin linnuilla tuota noutoa...

Tokojutuista seuraaminen sujuu hyvin, samoin maahan ja seisomaan jäämiset liikkeestä. Luoksetulo ei edelleenkään tule suoraan sivulle. Hyppyä pitäis harjoitella ja paikkamakuun kestosta ei ole mitään käsitystä, kun senkin treenaaminen on jääny onnettoman vähiin.

Jos me kuitenkin tänä keväänä yritettäis käydä möllitokoilemassa jopa... Saa sitten nähdä onko Rella sellaisessa tilanteessa (kun on muita koiria ja mie jännitän) niin peloissaan ja epävarma, että tokohommat ei onnistu ollenkaan tai se tekee ne niin masentuneesti ja hitaasti, ettei mistään tule mitään. Voi olla, että ei olla juuri vuoden takaisesta tilanteesta edistytty edelleenkään.

Tässä kuitenkin muutama kuva viime viikonlopun lenkiltä ja tästä osoitteesta voi katsella lisää!

Lopuksi jotain hurjan söpöä! :)


torstai 15. maaliskuuta 2012

Ensimmäinen

Nappasin idean tällaisesta HauvaHaasteesta Saaran blogista Kurvailua lenkkipolulla. Tehdään siis tähän nyt ensimmäinen haaste, jonka aiheena oli ensimmäinen. :)

Mulle ensimmäinen ihan oma koira on Rippu.
Rippu noin 4kk
Maailman kaunein ja rakastettavin koira, hankalakin joskus, mutta kuitenkin se ensimmäinen oma koira, joka opetti paljon asioita ja opettaa varmasti edelleen. Se ensimmäinen, jonka muistaa varmasti ikuisesti.
 

 


lauantai 10. maaliskuuta 2012

Touhuilua

Tässä viime päivityksen jälkeen on ehditty taas mökkeilemään ja touhuilemaan sitä sun tätä. Mökillä ollessa käytiin hiihtelemässä ihan tosissaan, laavulla istumassa ja paistamassa makkaraa ja vain oleskeltiin. Koirat oli ainakin sen reissun jälkeen ihan poikki kun sai jatkuvasti juosta niin paljon kun jaksoi.


Kun kyseltiin Nellan varpaasta, että mikä siihen on tullut, niin kerrotaanpa sitten. :) Nellan varvas leikattiin kokonaan pois, kun se kasvoi vinoon. Syynä siihen oli eläinlääkärin mukaan se, että siitä on revennyt jänne jossain vaiheessa, kun Nella on ollut ihan pikkupentu. Tassu alkoi kipuilemaan, joten se sitten leikattiin pois. Nyt Nella on jo ihan hyvin parantunut ja varaa ihan normaalisti painoa jalalle.
Tossujalkainen Nella
Säikäytetty beagle




Umpikahjo otus :)