Houkuttelin Saaran jälleen paheen poluille ja lusmuilemaan koulusta, kun itse vietän leppoisaa elämää sairaslomaillen, mutta eihän kaunista aurinkoista päivää näin lokakuun lopussa voi mitenkään tuhlata sisällä istumiseen. Pakattiin siis koirat autoon ja suunnattiin jälleen Vennivaaraan - tällä kertaa tosin vähän toiselle puolelle Vennivaaraa erilaisten maisemien perässä. Jutun jujuna oli tietysti väsyttää vähintäänkin Julle ja räpsiä kuvia hyvässä seurassa, molemmat tavoitteet tuli saavutettua. Lenkin jälkeen sai rauhassa istahtaa tietokoneelle muokkailemaan kuvia, kun beaglen poikanen kuorsasi tyytyväisenä sohvan nurkassa. Saara myös teki blogiin uuden ihanan ulkoasun edellisen karmeuden tilalle. :)
torstai 31. lokakuuta 2013
perjantai 25. lokakuuta 2013
Sairaslomailua Jullen kanssa
Tuntuu, että viikon takaisesta lenkistä on jo ikuisuus, niin paljon on ehtinyt tapahtua. Tämä blogiteksti oli kuitenkin jäänyt roikkumaan viime perjantaista. Sen jälkeen viikonloppu kului melkoisella vipinällä, kun käytiin Ikea-reissu lauantaina ja sunnuntaina käytiin meidän molempien vanhempien luona. Maanantaina jouduin umpilisäkkeen tulehduksen takia leikkaukseen ja sen jälkeen olo on ollut niin puolikuntoinen, ettei koneella istuminen ole oikein maistunut. Keskiviikkona pääsin sairaalasta kotiin ja haava on onneksi lähtenyt paranemaan hyvin. Taisin kuitenkin saada jonkin pikkuflunssan kaupanpäällisiksi, koska nuha ja yskä vaivaa. Ihanaa muuten yskiä, kun joka kerta tuntuu, että vatsa repeää... Jullen ulkoilutuksetkin on sitten jääneet kokonaan Henkan niskoille. Onneksi tuo beaglen poikanen on ihan kelvollinen sairastajakaveri, änkeää vain viereen nukkumaan. Rellaree saa oleskella vieläkin maalaismaisemissa, sitä ei kaipaa häseltämään, kun sairastaa. :|
Käytiin siis viime perjantaina lenkkeilemässä Saaran kanssa! Jullekin joutui opettelemaan paikallaan istumista ryhmäkuvan oton ajan. Kova oli meno, kun pienen piti koittaa pysyä bortsujen perässä. Siitä huolimatta Jullea meinasi vähän palella, lenkin jälkeen ihan tärisytti. Mittari oli pakkasen puolella huikeat 2 astetta, mutta ikävä viima kävi aukealla soramontulla vaaran laidassa. Harmittavan harmaa kelikin sattui, kun tarkoitus oli kuvailla vähän enemmänkin, mutta jospa sitten ensi kerralla olisi nätimpi ilma. Ehkä mulla olisi myös uuden objektiivin hankinnan paikka, jos vain jostain löydän rahaa sellaiseen turhuuteen. ;)

Tunnisteet:
4-6kk,
Julle,
koirakavereita,
kuvia,
sairastamista,
syksy
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Ensilumi maahan tuli, ja Julmuri 4kk
Ekat lumisateet, jotka sai maan valkoiseksi! Ja meidän pienen pieni beaglen poikanen on jo 4kk ikäinen ja löytyy lopultakin myös KoiraNetistä eli rekattuakin se saatiin. Vielä odotellaan, josko ne viitsisivät Kennelliitosta lähettää myös rekisteripaperit. On se monimutkainen laitos tuo Kennelliitto eikä asiakasystävällisyydestä tietoakaan... Julle-pojan isukki sai ajokokeiden piirinmestaruuskisoista hopeaa eli tuli toiseksi ja Riinan mammakin on saanut tälle syksylle jo viisi jänistä. Kovat on odotukset meidän pikkupojastakin kunhan se kasvaa. Nyt se on vielä ihana pehmoisen palleroinen riiviökakara. Tosin kasvanut jo sen verran, että blogin ulkoasun päivittäminen saattaisi olla jo paikallaan...
Viime aikoina ollaan käyty Jullen kanssa tuttuun tapaan pentutreffeillä, käveleskelty metsässä ja ilman muuta myös kaupungissa. Relppisree on ollut siskojen ja vanhempien ilona - tai harmina - ja me ollaan oltu vain Julliskan kanssa. Rella ontuu edelleen etutassuaan ja stressaa kai kaupungista, minkä seurauksena ripuloi aina kun tullaan tänne. Periaatteessa se on sopeutunut ihan hyvin, mutta tuo ripuli täysin käsittämättömästä syystä kertoo kyllä stressistä, ei sille oikein muutakaan syytä löydy. Rellukka saa nyt jonkin aikaa olla sitten isän kaverina ja käydä metsällä ja touhuta muuta mukavaa. Samalla voidaan keskittyä ihan vain Jullen hihnakoulutukseen, ohitusharjoituksiin ja sellaisiin juttuihin, mitkä on vähän hankalia harjoitella kahden koiran kanssa. Vähän tyhjäähän se on ilman tuota hösötintä, mutta ehkä nyt on parempi ainakin vähän aikaa näin.
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Julle 16 viikkoa
Meidän pieni Jullebulle on jo 16 viikkoa (itse asiassa huomenna 17 viikkoa) ja ihan pian neljä kuukautta. Tänään oli toiset rokotuksetkin ja Julle painoi 7,6kg. Painoa ei ole tullut kuukaudessa siis kovinkaan paljon, vain kilon verran. Hullua kun labbispennulle painoa tuli tässä iässä noin 1kg/viikko. :D Nyt sitten odotellaan mätsäreitä ja ties mitä koiratapahtumia, mihin päästäis poitsun kansa kulkemaan! Harmi vain, että tässä kaupungissa on tänä vuonna järjestetty varmasti ennätysvähän mätsäreitä.
Oppimisjuttuja sitten... MILLOIN koira oppii sisäsiistiksi?! Voi äiti, että välillä voi olla hermo kireällä, kun tuo ei vaan opi. Välillä on tapahtunut jo huomattavaa kehitystä ja on saattanut mennä monta päivääkin ilman suurempia pissailuja sisälle. Viime viikolla oli suorastaan ihana herätä, kun ei tarvinnut ensimmäisenä alkaa siivoamaan. Tällä viikolla on ollut aivan toinen ääni kellossa - sitä kusta riittää ja riittää... Onneksi tuo pentu on noin muuten aika nopeaoppinen ja sen kanssa on kiva treenailla kaikenlaista. Erityisesti tykkään sen ihmisrakkaasta luonteesta, edelleen. :)
tiistai 8. lokakuuta 2013
Beagleriiviöitä
Käytiin lauantaina taas pentutreffailemassa Mustissa ja Mirrissä. Julle meni oikein reippaasti, tällä kertaa jo hyvinkin innokkaasti sisälle ja pois ei olis malttanut lähteä ollenkaan. Vipinää se ainakin saa aikaiseksi pentutreffeillä...
Sunnuntaina pyörähdettiin sitten Oikaraiselle, missä Julle kulutti enimmät virrat ensin juoksemalla Riitun kanssa pihaa ympäri ja sitten käväistiin vielä Körkönperällä tapaamassa Jullen siskoa Reniä ja isukkia, ja tietysti Jullen siskon kanssa asuvia koiria. Renistä on kasvanut niin sievä tyttö, että ei toista. Varsinainen prinsessa ja Jullea huomattavasti sirompi. :) Hurjan suloinenkin se on, vaikkakin luonne on ihan yhtä tulinen kuin pentulaatikossakin! ;) Jullesta Jari - Remun ja Renin omistaja - arveli tulevan samanlainen järkäle kuin Remustakin. En epäile yhtään - on tuo poika sen verran jykevää tekoa.
Kuvia saa taas tuttuun tapaan isommaksi klikkailemalla niitä ja lisää kuvia tästä pienestä beaglejen sukukokouksesta löytyy täältä.
Keskiviikkona on taas aika käydä eläinlääkärillä rokottamassa Julle. Saadaan taas punnita se, niin nähdään joko 10kg rajapyykki on saavutettu. ;)
Samalla kun lisäsin Riitusta kuvia, katsoin sen vanhoja kuvia ja huomasin, että se on kesän aikana muuttunut ihan hirmuisesti! Kolmessa kuukaudessa muutos hämmentävän suuri. Kesällä mietinkin, että joka kerta kun viikonloppuna tuli käymään, se oli muuttunut enemmän tai vähemmän. :D Luonnekin sillä on muuttunut hurjasti reippaammaksi kuin mitä se vuosi sitten pikkupentuna oli.
Laitetaan vielä loppuun tasapuolisuuden nimissä pari kuvaa Relppiksestäkin, jolle pohditaan tällä hetkellä sopivaa sterilointiaikaa. Ennen joulukuuta se joka tapauksessa tulee tapahtumaan!

13-16 viikkoa,
beagle,
Julle,
koirakavereita,
kuvia,
pentuja,
Rella,
Remu,
Riitu,
syksy
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)