Joulu 2014

Jouluaaton tunnelmia

Nyt alkais olemaan joulu taas pulkassa, kun on syöty jouluruokaa ja suklaata ällötykseen asti. Varsinki sitä suklaata. Syömisen vastapainoksi olen käynyt koirien kanssa lenkkeilemässä ja taluttelin kaikkia kolmea koiraani. Ripusta on tullut jo melkoinen vanhus, Rella on ihan entisensä ja Tessu oli joulun riehumisen jälkeen kaksi päivää ihan rättiväsynyt - se ei nimittäin nukkunut neljään päivään muuten kuin yöllä, ja muun ajan ravasi ympäri taloa oikeastaan pysähtymättä missään välissä. Ihan toivoton ad/hd- ja stressimaha-koira.

Rippu on tosiaan 10,5-vuotias, sillä on pari isohkoa nisäkasvainta, sen takajalat ei enää kanna sitä vertaa, että se haluaisi hyppiä vasten tai hyppelisi sohvalle mitenkään keveästi, myöskään kopin katolla sitä ei enää näe haukkumassa - se ei halua hypätä enää niin korkealle. Kuulo sillä on joko mennyt erittäin valikoivaksi tai sitten se on vähän huono. Sisällä se viihtyisi vaikka koko ajan. Edelleen se on ihan mahdottoman kiltti, haluaisi mielellään istuskella sylissä (sehän siis painaa vaivaiset 30kg ja on 56cm korkea...) ja olisi aina valmiina hyppäämään auton kyytiin, että pääsisi metsään juoksemaan. Tuntuu vaan hurjalta, että koira, joka on minun ensimmäinen oma koirani, on jo niin vanha. Saa nähdä tuleeko se näkemään enää seuraavaa joulua.

Meillä Tessun kanssa oli oikein virkeät joulunpyhät, ei päästy liikaa lepäämään kumpikaan. Tessulla on ilmeisesti samaa vikaa kuin Rellalla, eli se reagoi uusiin ja jännittäviin tilanteisiin vatsallaan, joten mie juoksutin sitä joka ainoa yö vähintäänkin kerran ulkona, yhtenä yönä kahden tunnin välein. Voin kertoa, että kyllä väsytti! Kun talossa on kuusi ihmistä, niin siellä ulko-ovellakin on jatkuvasti joku menossa, ja Tessu oli lähdössä jokaisella ovenavauksella ulos. Eipä se siis joutanut lepäilemäänkään liikoja. Nyt on sitten pari päivää lepäilty ja toivuttu tuosta reissusta, Tessu varsinkin.

Kävin Jokkavaarassa kiikkumassa Tapaninpäivänä Rellan, Ripun ja Tessun kanssa, pakkasta oli noin 25 astetta ja vanhuskoiraa paleli tietysti hirveästi. Tessu oli oikein elementissään, kun sai pyöriä lumessa ja rääkätä Rellaa, sillä tuntui olevan ihan sopivan lämminkin.

Olispa vaan ihanaa löytää jostain työpaikka, niin että voisi joskus kuvitella pääsevänsä kaupungista pois. Kyllä mie kaupungissakin ihan kohtuullisesti viihdyn, mutta paremmin viihtyisin maalla. Nuo lenkkeilymaastot on alle kahden kilometrin säteellä minun kotikodista. Ei paljon parempaa asuinpaikkaa voisi kuvitella. Mutta noh, sellainen joulu oli mulla koirien kanssa. Oikein rentouttava ja mukava yöheräilyistä huolimatta, oli kiva viettää taas aikaa kunnolla noiden vanhempienkin koirien kanssa.

Elämää viikonloppuja varten

Käytiin Jullen kanssa tänään Oikaraisella ja samalla mummolassa, sekä lähes 9km metsälenkki. Oli siinä Jullella juoksemista, välillä se pomppi umpihangessa, välillä juoksi ympyrää sekopäisenä, välillä leikki risuilla ja yritti myös jahdata minuakin. Jäniksen jäljet ei tuntuneet erityisemmin kiinnostavan, toisaalta eipä ne ihan tuoreitakaan olleet. Remu siellä kuulemma on ajanut jänistä useana päivänä tutkapanta kaulassa. 

Julmuripoika on ollut ainoa koira ja tykkää osastaan ihan varmasti. Rellakin on onnellinen siellä missä on, joten kaikki hyvin. Jullelle tuli ystävänpäivänä ikää täyteen kokonaiset 8kk ja otettiin siitä sitten rakennekuva kasvugalleriaan. Ei siitä ehkä näyttelyiden kirkkainta tähteä noiden töppöjalkojensa, erittäin syvän rintakehänsä ja lautaskorviensa kanssa tule.

Näyttelyihin mulla haluttaisi ihan tosissaan, mutta ei ole oikein koiraa mitä viedä, eikä oikein näyttelyäkään tiedossa. Kemijärven näyttelyyn mietin Jullen ilmoittamista, mutta ehkä suomalainen naistuomari, joka on palkinnut vain näyttelylinjaisia beagleja, ei ole se oikea tuomarivalinta. Vien sen sitten jollekin sellaiselle tuomarille (esim. Raimo M Viljanmaa tai vastaava), jolta saa kunnollisen arvostelun ja hyvät perustelut laatumaininnalle.

Mua ei pysäytä mikään

Viime viikolla oli hermot hyvin kireällä erään beaglen poikasen kanssa. Sen kanssa käydään kävelemässä noin 8km päivittäin, lisäksi treenaillaan jonkin verran tokojuttuja, joko lenkkien ohessa tai vielä niiden lisäksi. Sillä on myös pari aktivointilelua, joiden parissa se saa käyttää aivojaan silloin tällöin. Kuitenkin perjantaina koko koira tuntui olevan vain itse levottomuus. Se kulki ympäriinsä, vikisi ja hääräsi koko ajan jotain. Lauantaina sama meno jatkui. Asiaa ei yhtään auta tuon koiran heränneet sukupuolivietit, jonka seurauksena se kulkee lenkillä neliveto päällä ja kuono maata viistäen sinkoillen joka suuntaan, välillä vikisten ja piipittäen juoksunarttujen hajuille. Tuota katsoessa sitä taas miettii, että mikäköhän älynväläys oli ottaa uros...

Sunnuntaina käännettiin taas auton nokka kohti Oikaraista, missä Julle pääsi leikkimään Rellan ja Riitun kanssa ja kuluttamaan tuota ääretöntä energiaansa. Kamalasti sitä energiaa olikin, se riekkui koko päivän aamusta iltaan asti. Kotona se kömpi suoraan sohvan nurkkaan nukkumaan, lopultakin! Tänään aamullakin se heräsi vasta kun mie heräsin, eli puoli kymmeneltä. Koko viime viikon Julle heräsi viimeistään puoli yhdeksältä ja herätti silloin minutkin. Jos nousin jo aiemmin lähteäkseni kahdeksaksi kouluun, sekin tuli jalkoihin pyörimään jo hyvissä ajoin.

Niinpä mie olen koittanut miettiä pääni puhki, että mitä me tehtäisiin, että tuon energiamäärän saisi edes kohtuulliseksi viikollakin. Eihän siitä mitään tule, jos koira sinkoilee seinille, kun viikonloppu lähestyy. Olen nyt miettinyt sellaista vaihtoehtoa, että jos sen kanssa alkaisi hiihtämään? Pääsisi ainakin juoksemaan enemmän. Irti sitä ei nimittäin voi pitää. Olen myös heitellyt sille palloa, jos silläkin saataisiin vähän tuota virtaa kulumaan. Saapa nähdä. Ideoita otetaan vastaan. :D

Rella on nyt toistaiseksi edelleen Oikaraisella. Sai kyllä vanhemmat ja siskot kuulla, että se on lihonut. Relppis on taas samoissa mitoissa kuin ennen leikkausta, vaikka se ei saa tavallista ruokaa ainakaan yhtään liikaa. Ilmeisesti herkkujen määrä on sitten hurja, kun se liikkuu kuitenkin enemmän tuolla. On se elämä kovaa, kun lihoo niin helposti. ;)

Rella lomailee ja Julle ei ulise

Käytiin Oikaraisella maanantaina, samalla käytiin napsimassa Jullen isukista beaglelehden käyttövaliojuttuun kuva ja juoksuttamassa koiria irti. Koirilla oli siellä tietysti erittäin hauskaa. Rella jäi samalla reissulla Oikaraiselle nauttimaan vapaammasta elämästä ainakin joksikin aikaa, mikä on sille varmasti mieleen. Tänään saatiinkin sieltä kuva, kun Relppis on päässy isän kanssa metsään tekemään puita. ;)

Eilen kokeiltiin jättää Julle pitkästä aikaa aivan yksin kotiin sen edelliskerran huutokonsertin jälkeen. Tällä kertaa Jullen kaulaan laitettiin sitruunapanta ja sille jätettiin tekemiseksi Kong täytettynä maksalaatikolla ja pakastettuna - eli Jullen maksalaatikkojäätelö ;) - ja ufon mallinen lelu, jonne laitoin nappuloita.

Laitettiin Audacity äänittämään yksinoloa ja helpotus oli kyllä suuri, kun kuunneltiin 1,5 tunnin yksinolon tulokset. Se oli ensimmäiset puoli tuntia aivan hiljaa, sitten se yritti ulahdella muutamia kertoja, mutta ilmeisesti panta räiskäisi sen naamalle sitruunaa, koskapa se hiljeni parin yrityksen jälkeen. Sen jälkeen se olikin kiltisti tunnin hiljaa ja meitä ovelle vastaan tulikin koira Kongin kanssa. Kaikkea maksalaatikkoa se ei ollut vieläkään saanut Kongin sisältä syötyä.

Tehdään jatkossa tällä samalla tavalla, ja ehkä uskalletaan joskus maailmassa kokeilla jättää koira myös ilman pantaa kotiin. Kong oli kyllä ihan ehdottoman hyvä hankinta ja se saakin olla lelu, jonka Julle saa vain silloin, kun jää yksin. Ufoa olen täytellyt silloin tällöin muutenkin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ei tarvitse etsiä Julle-pojalle uutta kotia, vaan saadaan pitää se ihan itsellämme.

Remusta napattiin tällainen kuva lehteen laitettavaksi.

Isä ja poika

Läheisriippuvainen beagle

Joskus asiat ei todellakaan menee ihan putkeen. Tällä viikolla meidän asunto oli muutaman päivän kuin höyrysauna, tai jotain sellaista. Kostea kuin mahdoton eikä ikkunoistakaan nähnyt läpi. Sitten tuli isännöitsijältä viestiä, että on tullut valituksia koirasta, joka ulisee päivät yksinään. Ja lopulta hajosi vielä kovalevykin, jolla oli tallessa kuvat vuodesta 2011 tähän vuoteen asti. Rella on ajoittain taas ontunut toista etujalkaansa, mutta se nyt voi osittain johtua pakkasestakin...

Mutta huutavaan Julleen. Syksyllähän tuo kurja beaglen poikanen huusi yksinollessaan jonkin verran, mutta opeteltiin yksinoloa pätkissä ja oletettiin, että se olisi mennyt ohi. Välillä koira tuli ovelle vastaan hyvin unisenakin. Valituksesta säikähtäneinä nappasin Henkan läppärin, asensin sinne ilmaisen Audacity-nimisen ohjelman ja keksin laittaa mikiksi Singstarin mikin. Noh, ajattelin, että ei kai se koira huuda kuin korkeintaan vähän aikaa sen jälkeen, kun ollaan jätetty se yksin, jos huutaa yhtään.

Pikkaisen toisin kävi, nimittäin kun tulin koulusta kotiin, Henkka kävi läpi äänitystä ja oli menossa 1,5h kohdalla. Julle oli pitänyt siihen mennessä koko ajan pienempää tai isompaa ulinaa. Pisin jakso hiljaa oli ollut noin 2 minuuttia... Samaa tahtia jatkui loppuun asti, kovin montaa minuuttia se ei hiljaa vaivautunut olemaan 3 tunnin aikana. 

Nythän juttu on sitten niin, että ollaan pistetty Julle välillä yhteen huoneeseen yksinään (vähän läheisriippuvuuttahan sillä tuntuu olevan) esimerkiksi 10 minuutiksi. Sen aikaa se ainakin on hiljaa. Hommattiin myös sitruunapanta, josko se auttaisi. Jos tuo huutaminen ei lopu, niin kohta meidän porukka on yhtä beaglea pienempi. Toivotaan, että niin ei käy, vaan me saadaan tuo koira oppimaan, että yksinollessakaan ei huudeta. Niin sattumalta ja puolivahingossa kuin tämä beaglen poikanen meille tulikin, niin silti se vaan on meille niin täysin sopiva koira, luonteeltaan parempaa koiraa saa ihan varmasti hakea.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Mätsärivuoden startti

Pitkästä aikaa taas blogiin kirjoittelua. Ei ole ollut oikein inspiraatiota kuvailemiseen, saatika kirjoittelemiseen. Joulu vietettiin Oikaraisella porukoilla koirien kanssa ja uudeksivuodeksi vein Rellan taas sinne. Julle sai olla uudenvuoden kaupungissa, kun sen mielestä raketeissa ei ollut mitään ihmeellistä. Kaupungissa paukkui kyllä huomattavasti enemmän kuin tuolla syrjässä :)

Mätsärivuosikin aloitettiin hallimätsärillä ja samalla Jullen ensimmäisellä mätsärillä ikinä. Meidän beaglen poikanen käyttäytyi odottamattoman hyvin, varsinkin kehässä. Reipashan se on kuin mahdoton ja kehässäkin tahtoi vauhtia piisata aika reippaasti. Tuomaria se ei kuitenkaan pussaillut kuoliaaksi tai oikeastaan edes yrittänyt, kun makupalat veivät huomion tuomarista mukavasti pois. Esiintyjänä siitä tulee varmaan kasvaessaan yhtä mainio kuin Ripusta. :) Samantyyppinen se on kyllä koulutettavana muutenkin energisyytensä, keskittymiskykynsä, intonsa ja ahneutensa puolesta.

Julle sai pentujen parikehässä sinisen nauhan, varmaankin siksi, kun sen näyttelyhihnassa käveleminen oli melkoista pomppimista verrattuna meidän pariin. Sininen nauhahan on kuitenkin kohtalaisen hyvin esiintyvälle koiralle aivan mainio juttu, kun sitten sinisten kehässä se sijoittuminen on paljon todennnäköisempää. Sinisten kehässä Julle seisoi oikein nätisti aluksi, loppua kohti alkoi kärsivällisyys loppua ja sen piti koittaa testata niitä kaikkia muitakin osaamiaan temppuja. Hihnassa kävely sen sijaan alkoi väsymisen seurauksena sujua. Onneksi poika kuitenkin malttoi niin kauan seistä, että jäljellä oli enää neljä koiraa ja sijoitus varma. Sijoitus oli Jullelle siis sinisten pentujen 4 ja ikää 6kk! Hieno alku Julliskan mätsäriuralle.

Rella oli vain katsojan roolissa, kun ilmoittautumismaksut oli kuitenkin aika korkeat. Hyvin käyttäytyi meidän pieni labbisneitikin, joka on parantunut steriloinnista aivan täysin ja on ollut taas porukoilla lihomassa... Pitää varmaan huomenna hakea Relppis kotiin taas, vaikka se olisikin varmaan onnellisempi maalla kuin kaupungissa.