sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Rella hengailee bortsujen kanssa

Kävästiin Rellan kans kattelemassa pk-kisoissa, kun Saara kävi Tuiken kanssa kokeilemassa kisaamista hakujutuissa. Se oli Tuiken pk-uran alku ja loppu. Rellalla oli ihan tajuttoman hauskaa jälleen kerran. Tuikkiksen suuri fani, Vippi, oli Rellasta kiva leikkikaveri. :D
Jännitin hieman, mitä Rella sanoo ampumisesta, kun sitä ei ole sellaiseen totutettu aiemmin, mutta hienosti tuo tuntui suhtautuvan. Hieman hätkähti, mutta jatkoi touhujaan sen jälkeen ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. :)
Bortsuhengailua Tuiken kanssa 16.10.

Kaikki kuvat © Saara

perjantai 29. lokakuuta 2010

Relsumia

Ollaan Rellan kanssa harjoiteltu seuraamisen alkeita ja paikalla pysymistäkin hieman. Seuraamisen idean Rella tajus aika nopsaan. Naksutin on varmasti yks kätevimpiä keksintöjä ikinä. En osaisi enää kouluttaakaan ilman sitä. Oppimisnopeus naksutinkoulutuksessa on aivan toista luokkaa kuin perinteisessä naksuttimettomassa koulutuksessa. Naksuttimella palkan saa niin paljon paremmin ajoitettua, että koira tajuaakin nopeammin, mitä siltä vaaditaan.

Paikallaoloa ollaan harjoiteltu jo ruoka-aikoina muutenkin, sitä ei erikseen tarvitse niinkään treenata. Rellan into rynnätä kupille syömään on niin hurja, että sen pitää istua kunnes annan sille luvan syödä, muuten se loikkisi jatkuvasti metrin korkuisia loikkia ja olisi äärettömän rasittava. Istumassa Rella pysyy jo suurin piirtein puoli minuuttia. Rella söisi kaiken mitää näkee, joten olen koittanut takoa sille päähän, että se ei saa syödä yhtään mitään ilman lupaa. Tämä on vielä erittäin vaiheessa... Vaikeaa!  Noutojuttuja ei olla harjoiteltu erityisesti, Rella tuo lelunsa, kengät, sukat ja kaiken muunkin aina jalkoihin ja kun vähän houkuttelee, käteen asti. :)

Käytiin kävelemässä toisella puolella jokea pyörätiellä. Siellä on huomattavasti parempi kouluttaa Rellaa toimimaan oikein autojen vilistessä ohi, kun varsinaiseen tiehen on vähän välimatkaa ja autojakin menee tiheämpään. Tänään saatiin myös vähän uutta haastetta kun yksi poika ajeli mopolla edes takaisin ohi. Se oli Rellasta vähän jännittävä, mutta kun pyysi Rellalta kontaktia aina mopon lähestyessä, sujui viides ohitus huomattavasti hienommin kuin ensimmäinen. Harjoitukset jatkuu!

Tuiken ja Rellan kuva © Saara K

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Vilinää

 Vauhtia riittää kun kissanpennutkin on keksineet verhot ja riehumisen. Onneksi ne sentään on tajunneet jo hiekkalaatikon hienouden ja käyvät siellä. Aku, Reino ja Kirppu vipeltää ympäri taloa vauhdilla. Siiri kerjää niille ruokaa minkä ehtii. Hieman rasittavaa sinänsä.
 Rellan kanssa ollaan treenailtu istumista, maahan menoa ja luoksetuloa, lelut se osaa tuoda käteen kun pyytää. Hihnassa käveleminen on vielä vähän hakusessa, kun ollaan pääasiassa lenkkeilty vapaana. Autojen kanssa se osaa toimia jo hyvin. Ihan aluksi autot oli pelottavia ja Rella juoksi niitä karkuun, sitten niistä tuli jahdattavia ja tänään harjoiteltiin sitä, että huomio pysyy minussa koko ajan vaikka auto menis ohi, oppi meni perille nopeasti ja lenkin loppupuolella hihnassakin osattiin kävellä jo yhtä hienosti kuin Rippu. Naapurin koiratarhan ohi Rella menee myös siivosti ja haukkuvista koirista suuremmin välittämättä. Rella on myös jo aika lailla sisäsiisti. Nopeasti se on kyllä oppinut. Autossa matkustaminen ja yksinolo sujuvat Relsulta myös ongelmitta. :)
Viikonloppuna mitattiin Rella, kokoa on tällä hetkellä noin 40cm ja painoa 10 kiloa eläinlääkärillä punnittuna. Rella rokotettiin viime viikolla ja eläinlääkäri arveli sen olevan sydäntensulattaja. Sitä se kyllä onkin. Rella ei ole oppinut kerjäämäänkään, kun kotona sille ei anneta pöydästä murustakaan vaikka se kuinka tuijottaisi. Mummolassa kielsin mummoa ruokkimasta Rellaa, mutta... Käänsin selkäni hetkeksi ja kun käännyin takaisin, Rella mussutti tyytyväisenä pullapalasta mummon jaloissa. Mummon kädet livahtivat selän taakse piiloon. En voinut oikein muuta kuin huokaista syvään, ei voi mitään! Mummon edessä on pakko nöyrtyä. :D

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Meän pentuja

Siinä on Rellasta uusimpia kuvia. Se alkaa pikku hiljaa näyttää labbikselta, siis hieman isommalta koiralta. Kokoa on suunnilleen 30cm, kun on suunnilleen Jekun kokoa.
Siinä on mustavalkoinen poika pienillä haamuraidoilla, ne kyllä saattaa isompana joko hävitä tai vahvistua ennestään. :)
Tämä pentu saa näillä näkymin nimekseen Joppe. Onhan se vähän Jopen näkönenki, eikö vain? :)
Ja tässä taas on pieni kilpparineiti, joka muistuttaa kovasti Siiriä. Ei osaa naukua sen enempää kuin Siirikään.
Ja siinä on sitten pentujensa ylpeä äiti, Siiri. Vaikka näyttääkin tarkkaavaiselta, ei se tosiasiassa osaa edes varoa pentujensa puolesta. Rella ja Jekku saa huoletta ängetä samaan koppaan nukkumaan. :)
Ja lopuksi vielä kuva Ripusta :) Tämä kuva löytyy tulevan ulkoasun etusivulta. Viikonloppuna saattaa olla jo uusi ulkoasu sivuilla...