Metsälenkki Mellavaarassa

Ihanaa, nyt pääsee taas metsään lenkille! Käytiin Oonan kanssa Mellavaarassa juoksuttamassa Tessua ja Murua. Tie oli aika kauheassa kunnossa, mutta metsä oli jo hyvin sulanut. Hyvin pääsi kulkemaan tällainen isomahainen mammakin. :D Ja kuten kuvasta näkyy, niin Tessun turkin ajelin tosiaan lyhyeksi, selvittiin tuostakin metsälenkistä ilman kauheaa risukasaa karvoissa. Tessu ja Muruhan ei kauheasti leiki, kun Murunkin mielestä Tessu on rasittavan energinen ja äänekäs tapaus. Tällä kertaa rouva muilutti meidän pienen poikaraukan ihan kokonaan lenkin loppupuolella...

Tessun trimmailin viime viikon perjantaina eli viikon verran on Teps saanut nauttia lyhyestä turkista. Voisin myös muistuttaa, että hyvät lapinkoirien omistajat, harjatkaa niitä koirianne, ihan ihoa myöten silloin tällöin. Vaikka miekin omasta mielestäni melko usein harjailen Tessua ja pesenkin sen useamman kerran vuodessa tehoföönin kanssa, oli sen karvat etenkin tuosta hännän läheisyydestä aivan tuhannen takussa, kun pohjavillahan ei tuosta koirasta lähde kuin harjaamalla. Iho ei ollu mitenkään kauhean nätin näköinen, mutta onneksi se on nyt siitä parantunut, kun turkki on lyhyt ja irtokarva pikku hiljaa lähtee pelkästään rapsuttelemalla ja karstalla. Ihan sama, vaikka joku sanoisi, että lapinkoiraa ei tarvi juuri ikinä harjata, niin ainakin tätä tapausta täytyy.

Koiruus kutistui aika kovasti, kun se hurja pehko lähti ja itteä hymyilyttää joka kerta, kun Tessua katselee. Onhan se aika hauskan näköinen. :D 

Pääsiäismätsäri

Käytiin Tessun kanssa kahdestaan RKK:n järjestämässä pääsiäismätsärissä. Aika vähän oli koiria paikalla, mutta sehän sopi meille, kun tuon käyttäytymisen kanssa on aina vähän niin ja näin, harjoittelua siis. ;) Ihan riittävän ahdas halli oli nytkin.

Toisessa hallissa käytiin ilmoittautumassa, ovella Teps heilutteli häntää hallista tulevalle corgille ja oli niin leppoisan hyväntuulinen. Kun päästiin halliin, niin huomasin, että siellä Tessu vähän pelkäsi. Olisiko se ollut rapiseva pressu jalkojen alla vai se koko tilanne, mutta se jännitti. Ja sitten kun jännitti, niin hermot ei pitäneet ja se räkytys alkoi ihan hetkessä. Onneksi jono oli lyhyt, ettei tarvinnut käytännössä kuin pyörähtää ilmoittautumassa ja päästiin vähän väljempään halliin.

Tessun räkytyksen odotustilanteissa oon saanut pois sillä, että pyydän sitä painamaan pään minun syliin. Silleen se asettuu ja tietää, mitä pitää tehdä eikä pysty myöskään kuikuilemaan ympäristön tapahtumia ja mahdollisesti sitä inhottavasti tuijottavia muita koiria. Edelleen se reagoi helposti räkyttämällä, kun muut koirat alkaa haukkua, mutta kääntää kyllä hyvin nopeasti huomion minuun ja saa siitä tietysti palkinnon. Kun jotain tehdään, niin silloin huomio on kumminkin täysin minussa.

Kehässä Tessu seisoi hienosti ja antoi tapansa mukaan tuomarin tutkia hyvin liikahtamatta yhtään mihinkään. Juostessa sitten se malttoi aina hetken juosta nätisti kunnes rupesi haukkumaan. Kai se on liian hauskaa tai jännää tuo juokseminen. Saatiin kumminkin sininen nauha ja sinisten kehässä sijoitus oli 2. ♥ Hieno pieni poitsu, onhan se minun komistus. ;) Kuvia ei kehästä ole, kun olin tosiaan yksin liikenteessä.

Muuten eletään keskellä rapakautta. Pesuhuone oli tämän aamun lenkin jälkeen aivan ravassa, kun koirasta tippasi sellaista hieman jäätynyttä rapaa, jossa on se kaikki lumeen ja veteen sekoittunut asvalttipöly, pakokaasut ja muut ihanat sotkut. Lyhyet mahakarvat kyllä helpottaa kovasti tätä pesuhommaa. Tessu inhoaa tällä hetkellä lenkkeilyä pyörätiellä, kun ne on täynnä sitä inhottavaa teräväreunaista sepeliä. Ilmeisesti tassuissa tuntuu tosi ikävältä.

Lapinvaarassa ja lapinkoiria kuvailemassa

Kävin tämän kaksikon kanssa Lapinvaarassa lenkkeilemässä. Riitukin pysyi mukana, kun huolehti, että se ei missään vaiheessa jää yksinään nuuskuttelemaan omiaan. ;) Kanafileet auttoi kovasti siinä puuhassa. Hanki kantaa nyt ihmisenkin todella hyvin ja koirathan meni missä tykkäsi. Välillä paistoi aurinko ja välillä tuli lunta ihan pyryttämällä, oikein tyypillinen kevätsää. 

Muuten ollaan vietelty ihan tavallista arkea, mie olen lenkkeillyt Tessun kanssa aamua iltaa ja päivisinkin nyt, kun töitä ei tosiaan enää ole. Tokoa ollaan treenailtu myös ja toissa iltana saatiin ensimmäinen paikkamakuu ulkona, jossa Tessu pysyi vaivatta minuutin verran. Kyllä se kärsivällisyys sieltä vielä kaivetaan! Hauskempana temppuna ollaan opeteltu nyt seuraamista peruuttaen, sellaisista tempuista Teps tykkää, kun löytyy vauhtia ja toimintaa. Yritin tässä videoidakin meidän treenejä vanhalla digikameralla, mutta siitä loppui tietysti akku heti alkuunsa, joten videomateriaalia saa vielä odottaa.

Eilen kävin Tervolan ryhmänäyttelyssä kuvailemassa lapinkoirat, niitä kuvia voi käydä vilkuilemassa täällä. Ihan mukava oli kuvailla kaikessa rauhassa ilman omaa räksyä narun päässä. Näyttelyissä on niin mukava käydä muutenkin. Tarkoitushan oli tänä vuonna käydä kehätoimitsijakurssi, mutta koska olen raskaana, niin se nyt jäi. En millään kykenisi seisoskelemaan koko päivää kehässä ja myöhemmin syksyllä ei ehkä ehdi, joten ne viisi harjoittelukertaa jäisi ties minne asti. Ehkä se on sitten ensi vuoden hommia. :)

Tokohommia, pesua ja trimmailua

Pesty ja puunattu ♥

Meillä on tietokone temppuillut taas viime aikoina, joten siksi tällainen tauko blogiin. Nyt sain lopulta asennettua Lightroomin kokeiluversion edes, joten pääsin kuvatkin muokkailemaan! Tokokurssikin oli ja meni, pari viimeistä kertaa meni möllitokoillessa ihan hyvällä menestyksellä. Paljon saatiin kyllä tokokurssista irti. Nyt pitäisi sitten saada pidettyä motivaatio treenaamiseen edelleen, vaikka kurssi onkin loppu eikä siten sellaista säännöllistä treeniaikaa kotitehtävineen ole.

Haaveilen kovasti Tessun kanssa tokokisoista joskus, enkä kyllä mitenkään mahdottomana sitä pidä, jos muistan treenata. Pitää vaan treenata paljon erilaisissa paikoissa ja sitä keskittymistä saada jollain konstilla lisää... Tällä hetkellä kaikki muut liikkeet paitsi kapulan pito, paikkamakuu ja hyppy ovat hallinnassa.

Mulla loppui nyt työtkin, joten aikaa pitäisi olla. ;) Viikonloppu vietettiin Koskenkylässä Henkan vanhempien kissaa hoitamassa. Monni oli onnellinen, kun sai seuraa, härnäsi Tessua minkä ehti ja juoksi ympäri kämppää. Melkein alkaa omaa kissaa tehdä mieli. Käytiin käveleskelemässä metsässä, ihanan rauhallista oli kyllä, ihanaa vaihtelua kaupunkiin. Sunnuntaina juhlittiin pikkusiskon valmistujaisia, Tessu sai olla häkkikoirana sillä välin kun me herkuteltiin.

Maaliskuun lopulla pesin ja puunasin Tessun, ajelin sen mahakarvat lyhyeksi, trimmailin tassuista hapsottavat karvat pois ja leikkelin turkkia vielä ohennussaksillakin, vaikka ei juuri päälle päin näykään nämä trimmailut. Helpottaa vähän rapakelejä ja tuon koiran läkähtymistä sisällä. Kesäksi ajattelin ajella koko turkin lyhyeksi, sen verran mahdottomasti tuota turkkia on tullut kastroinnin jälkeen. Vähän jännittää, että kuinka pieneksi tuo koira kutistuu. :D

Hiihtoloman viettoa

Pidin viikon talvilomaa tähän väliin, kun Henkallakin oli loma. Säät on olleet tosi upeat paria lumisateista päivää lukuunottamatta. Viikonloppuna käytin Rellaa ja Tessua juoksemassa Körköllä ja sunnuntaina lähdettiin mökille. Mökillä käytiin hiihtelemässä ja Tessu sai viettää vapaata elämää. Perjantaina palattiin kaupunkiin metsäläistyneen Tessun kanssa. Lauantain tokotreeneissä ja lenkillä sai vähän palautella koiruuden mieliin, että kuinkas sitä käyttäydytäänkään ihmisten ilmoilla, kun on ympärillä muitakin koiria ja ihmisiä, yllättävän nopeasti nuo koiratkin junttiintuu... 

Tokotreenit meni taas todella hyvin, Tessu teki todella hienosti kaiken ja osasi rauhoittuakin nätisti alkusähläyksen jälkeen. Toko on niin kivaa meistä molemmista. :) Porukalla tehtyjen paikkamakuuharjoitusten jälkeen istuskeltiin hetki ja kaikkien piti kehua omaa koiraansa. Voisin jatkaa vielä täällä blogissakin ihan sitä samaa. En kestä, kuinka ihana koira tuosta on tullut. ♥

Tessussa parasta on sen helppous arjessa, se on nykyään äärettömän helppo, kiltti ja kultainen koira arkielämässä. Sen kanssa voi tulla ja mennä ja olla, se käyttäytyy lenkillä hyvin ja kotona rauhoittuu. Nykyään se hakee rapsutuksia ja tykkää tulla lähellekin. Toinen paras juttu siinä on sen into tehdä asioita - kun leikitään, leikitään täysillä ja kun tehdään tokoa, niin silloin myös tehdään. Motivaatiota todellakin löytyy. Se nauttii haasteista ja uuden oppimisesta. Ja sitten se on ihan järjettömän söpö ♥

Kaupunkilenkkeilyä

Käytiin vähän pidempi lenkki kaupungissa jään kautta. Tessukin sai jonkin aikaa juosta irti, tosin ei se oikein osannut ottaa siitä iloa irti, kun tepasteli vaan vieressä ja yritti välillä roikkua hihnassa. Kai siellä jäällä on vaan niin tylsää, kun ei pahemmin hajujakaan ollut lumisateiden jälkeen. Henkka heitteli Tepsulle sitten lunta ja yritti innostaa sitä vähän juoksemaankin.

Oli tosi hieno ilma ja vaikka porukkaakin oli jonkin verran liikkeellä, Tepsu meni tosi nätisti ja kuunteli hienosti. Teki hyvää tuollainen pidempi lenkki niin koiralle kuin omistajillekin. ;)

Mulla olisi kauhea koiranäyttely- tai mätsärikuume. Tessua ei tietenkään voi viedä kuin mätsäreihin, mutta haluaisin niin kuvailemaan näyttelyihin koiria. Jostain syystä tänä vuonna ei kuitenkaan järjestetä mitään talvinäyttelyitä täällä päin, vaikka aiempina vuosina niitä on ainakin pari ollut. Seuraavat näyttelyt on vasta huhtikuussa eikä mätsäreitäkään taida pahemmin olla.

Viikonloppu rentoilua

Olin toiminnantäyteinen viikonloppu tällä kertaa. Perjantaina käytiin Henkan vanhemmilla. Nella oli mukavasti laihtunut ja Riina taas vanhentunut, se kyllä on jo niin mummelikoira. ♥ Leikkelin molemmilta kynnetkin, voi kun omiltakin olisi yhtä helppo leikata kuin Nellalta, mutta se nyt on taas ollut ihan omasta laiskuudesta kiinni... Satulta ja Riitulta on myös tosi helppo napsia kynnet lyhyemmiksi, Rella ja Tessu on sitten sellaisia draamailijoita, että huhhuh.

Lauantaina mentiin sitten yöksi minun vanhempien luo. Käytiin käveleskelemässä Lapinvaarassa tosi upeassa säässä, aurinko paistoi ihan kirkkaansiniseltä taivaalta. Harmillisesti ei ollut kameraa silloin mukana. Otettiin Riitukin mukaan, mutta sille ei jostain syystä lenkkeily maistunut, vaan se hipsi aika alkumatkasta jo autolle takaisin ja hytisi sitten siellä... Riitulla ja Satulla on nyt molemmilla juoksut, oli ihanan helppoa, kun Tessu ei niistä ollut kiinnostunut silti, tytöillä oli vaan keskenään hauskaa. Olisi jäänyt tämäkin reissu tekemättä, jos Tessua ei olisi kastroitu.

Taas vaihteeksi Tessu onnistui syömään jotain sellaista, mikä pisti vatsan sekaisin, joten yöllä joutui pari kertaa käyttämään sitä ulkona. On se raivostuttavaa, kun koiran vatsa on niin herkkä, että kaikki vähänkin oudompi saa sen ihan ripulille. Luulen, että nyt syynä oli Satun viime vuonna mätsäristä voittamat Hill's-nappulat.

Sunnuntaina käytiin aamulenkki Riitun ja Tessun kanssa jäällä ja päivällä vielä 7km hiihtolenkki pelkästään Tessun kanssa. Illalla Tessu oli jo sitä mieltä, että on tässä lenkkeilty ihan tarpeeksi eikä oikein halunnut ulos lähteäkään. Näitä kuvia kun katsoo, niin vasta tajuaa, että on tuo leikkaus ehkä vähän turkkiin vaikuttanut, ihan jäätävä pehko!

Voitin Lemmikin Valinnan arvonnassa Magloc-magneettilukon ja valon koiran hihnaan. On muuten kätevä tuo lukko, kun sen voi vain kliksauttaa kiinni ja avaaminenkin onnistuu myös lapaset kädessä! Ei tarvi renkulaa hakea eikä sormia palelluttaa, kun koiraa päästää irti tai ottaa kiinni. Isohan tuo palikka on, etten nyt ihan pikkukoiralle laittaisi, mutta Tepsulle tuo käy kyllä hyvin. Kerrankin sitä paitsi voitin jotain. ;)

Laiska hiihtokaveri

Olen tosiaan käynyt Tessun kanssa hiihtelemässä kaupungissakin, mutta sen kanssa yksin hiihtäminen on melkoista taistelua. Sen mielestä pelkkä juokseminen on tylsää, tiedättekö sillä tavalla ihan todella tylsää. Niinpä se roikkuu hihnassa, kantaa hihnaa, kiskaisee välillä vähän niinku minun iloksi ja loppumatkan se lähinnä löntystelee perässä niin, että mie saan vetää sitä. 

Kunnostahan se ei missään nimessä ole kiinni, energiaa riittää monesti vielä kotiin tullessa lammen ylityksessä moneen spurttiin vaikka takana on 5km ihan reipasta menoa. Päästän sen hihnan monesti vyöstä irti tuossa lammella, niin se saa vielä päästellä viimeisiä höyryjä ja mie saan hiihtää rauhassa kiskomatta halutonta koiraa perässä. Tessu tarvitsee kirittäjän, että se viitsii juosta, mutta koska sitä ei ole tulossa, niin me hiihdellään jatkossakin näin. Joku kurssi voisi tietysti myös tehdä hyvää.

Viikonloppuna suunnataan ihan varmasti Oikaraiselle ja metsään, siellä tuo saa toikkaroida ihan omaan tahtiinsa ja mie omaan tahtiini (tai huhkia Henkan perässä siinä määrin, mitä raskaus antaa periksi). :D

Tessun kastrointi, plussat ja miinukset

Meidän rakas pönttöpäähän kastroitiin lokakuussa. Sitä päätöstä ei ole tarvinnut katua, vaikka itse kastrointi ei mennytkään ihan putkeen. Kastroinnista ja sen komplikaatioista toipumiseen meni aikansa, mutta mitään valitettavaa siinä ei ole.

Ennen kastrointia ainakin nämä asiat raivostutti:
- se lussutti narttujen pissoja
- se ei kyennyt leikkimään narttujen kanssa, vaan jatkuvasti oli vain nylkytys mielessä.
- se vikisi ja söi seiniä, kun jollakin nartulla lähistöllä oli juoksut
- se ei kuunnellut juuri mitään
- se oli hyvin itsenäinen möllöttäjä, joka ei meidän seuraa suuremmin kaipaillut
- se rähisi uroskoirille

Kastroinnin jälkeen hyvinä puolina on mm. seuraavat:
- pissojen lussutus loppui
- Tessun kanssa pystyy treenaamaan
- Tessu pystyy keskittymään ja kuuntelemaan
- turha levottomuus on poissa
- turhat rähinät on jääneet vähemmälle, tosin veriviholliset on verivihollisia ja sillä siisti.
- se on seurallinen ja hakee huomiota
- Tessu tulee myös rapsuteltavaksi
- lenkkeily on lenkkeilyä eikä taistelua pissojen lussuttamisesta
- turha stressaaminen jäi pois
- ruoka kelpaa

Ainoa huono puoli on hieman huonontunut karvanlaatu. Tosin, kun hyvin karkeasta lähdettiin, niin on se edelleenkin ihan hyvä. Nyt ei myöskään tarvitse stressata sitä, milloin Rellalla, Satulla, Riitulla, Nellalla tai Riinalla on juoksut, vaan voidaan tulla ja mennä minne tykätään, eikä kenenkään tarvitse kestää kiimaista lapinkoiraa. Tavallaan on vähän sääli, että se on nyt kastroitu, mutta kun elämä on niin paljon helpompaa ja stressittömämpää, niin kyllä se kannatti.

Koirasta luopuminen

Elämäntilanteet muuttuu, ihmiset muuttuu, koirat on yksilöitä ja ihmiset myös. Koiraa ottaessa meillä jokaisella on haavekuvia siitä, millaista elämä koiran kanssa tulee olemaan. Ja haavekuvia siitä, millainen koirasta tulee. Kukaan ei koiran ottamisen hetkellä ajattele, että koirasta luopuisi ennen kuin se on vanha tai sairas, eikä yleensä tule suuremmin pohdittua tilannetta, että koirasta joutuisi luopumaan jostain muusta syystä.

Koiraa valitessa ihmiset toivon mukaan miettivät rotua ja yksilöä tarkkaan, miettivät, onko koiralle aikaa ja onko mahdollisuuksia antaa koiralle toteuttaa itseään. Rotua saatetaan miettiä tarkkaan ja pitkään, erilaisiin koiriin voi käydä tutustumassa ja voi olla, että rodusta on jo henkilökohtaistakin kokemusta. Niinpä siinä vaiheessa, kun pentu lopulta haetaan kotiin, ollaan melko varmoja, että tästä alkaa pitkä yhteinen taival. Mutta mitä sitten, kun kaikki ei menekään ihan niinkuin suunnittelee? Kun ne odotukset ja todellisuus ei kohtaakaan yhtään?

Nykyään koirat ovat osa perhettä, perheenjäseniä ja joillekin käytännössä lapsen asemassa. Koirasta luopumista pidetään hyvin tuomittavana, ajatellaan, että sen eteen pitää tehdä ihan kaikki mahdollinen. Uuden kodin etsiminen tai koiran lopettaminen ovat ihan maailman viimeisiä keinoja sitten, kun on mielenterveys on jo mennyt ja kaikki mahdollinen ja mahdoton on kokeiltu, ja kaikki tuntevat syyllisyyttä ja pahaa oloa. Koirasta ei kerta kaikkiaan saisi luopua, olethan vannonut ja vakuuttanut sen ottaessasi, että tähän sitoudut ja olet satavarmasti pohtinut asiaa tarkkaan.

Koirasta luopumisen syitä voivat olla mm. allergia, käytösongelmat tai elämäntilanteen muuttuminen. Näitä syitä pidetään vielä melko hyväksyttävinä. Käytösongelmiin toki toivotaan, että haetaan apua ja usein sillä elämä helpottuukin. Mutta mitäs sitten, kun koira on kaikinpuolin ihan mukava kaveri, mutta sen kanssa kemiat eivät vain kohtaa? Tai toteaakin, että tämä koira ei todella ollutkaan sellainen, kuin ajattelin. Onko oikeutettua luopua metsästyskoiraksi otetusta koirasta, jos siitä metsästyskoiraa tulekaan? Voiko luopua koirasta, jonka kanssa ei pystykään harrastamaan? Saako kasvattajakaan luopua koirasta, jos siitä ei jalostukseen olekaan? Mikä on riittävä syy?

Meille Halista luopuminen oli vaikea päätös, otettiinhan me koira sillä ajatuksella, että siitä tulee Tessulle kaveri, meille näyttelykaveri, kainaloiskaveri sohvan nurkkaan ja syksyn tullen suunnattaisiin metsälle. Ajatus oli todella hyvä ja ajateltiin vieläpä, että meillä on sille aikaakin ihan riittävästi. Ankara arki hyökyi päälle kuitenkin melkein välittömästi. Olin yksin kahden koiran kanssa, toinen äärettömän vilkas pentu ja toinen ihan hyväkäytöksinen lapinkoira, joka ei kylläkään jäänyt sanattomaksi, jos toinen koira suhtautui tilanteisiin jotenkin erityisesti. 

Halia piti juoksuttaa pihalla öisin, mikä tuntui yllättävän raskaalta, kun piti käydä töissäkin täysipäiväisesti. Sitä piti kouluttaa, mutta tuntui, ettei edistystä tapahdu. Se pissaili sisälle eikä osanut yhtään pyytää ulos. Se oli vilkas ja energinen, ei malttanut hetkeäkään vain olla. Jatkuvasti juostiin vesikupille juomaan ja kohta lirisi. Lammikot kasvoivat, koira kasvoi, mutta edistystä ei vaan tapahtunut. Se pelkäsi mahdottomasti vieraita koiria ja kun ikää tuli, se ei muuttunut rohkeammaksi vaan rupesi huutamaan ainakin joillekin vastaantulijoille ja laajensi pelkonsa ihmisiin, tiettyihin pihoihin, joilla haukkui koiria ja rupesi panikoimaan muista koirista joka paikassa. Lenkkeilyt menivät koiran perässä hinaamiseen tai siihen, että se tempoili narun päässä milloin mistäkin säpsähdellen. Ja yleensä sen seurauksena oli yksi toimintakyvytön beagle ja yksi lapinkoira, joka kyttäsi ympäristöä kiihkeästi etsien penskan pelonkohdetta.

Väsyttiin Henkan kanssa molemmat. Yöllä heräiltiin ja päivällä siivottiin pissoja ja pestiin pyykkiä, kun koira pissasi sänkyyn, sohvalle, omaan petiinsä, reppujen ja vaatteiden päälle, viikonloppuisin oli rentoa ja mukavaa, kun lähdettiin Oikaraiselle tai mökille, siellä Hali oli rento ja me oltiin rentoja. Sisäsiisteys tuntui mahdolliselta ajatukselta ja Hali näytti olevansa lupaava ajokoiran alku, ja mahdottoman kaunis ja suloinen tietysti myös. Kun saavuttiin kaupunkiin, kaikki levisi käsiin, lenkkeily oli tuskaa, arki oli tuskaa, kaikki oli vaikeaa. Jouduttiin toteamaan, että se on meidän mielenterveys tai koira, Tessukin kärsi stressaavista ja kärttyisistä omistajista. Kun vauvakin ilmoitti tulostaan, todettiin, että nyt on yksi palikka liikaa tässä systeemissä, ja se on Hali.

Todettiin, ettei beagle todellakaan sovi kerrostaloon, ei ainakaan sellainen koira kuin Hali, joka oli energinen, vauhdikas, todella tarmokas, kuitenkin hiukan arka. Vaikka kuinka on kiltti, hellyydenkipeä ja suloinen, sen paikka ei vain ole kerrostalossa. Halissa sinänsä ei ollut vikaa, se ei vain ollut meille ja meidän elämäntilanteeseen sopiva koira. Totesimme noin tuhat kertaa, että jos olisimme asuneet omakotitalossa, tilanne olisi ollut ihan toinen eikä emmekä me siinä tapauksessa olisi todellakaan luopuneet Halista, tuskin olisi ollut edes syytä. Mutta koska me asutaan kerrostalossa ja tullaan asumaan todennäköisesti vielä pitkään, ei ollut mitään järkeä yrittää taistella.

Hali muutti Joensuuhun toisen beaglen kaveriksi harrastavalle ihmiselle, jolla oli tarjota tilat ja mahdollisuudet ajohommiin, sekä runsaasti kokemusta beagleista. Hali sopeutui uuteen kotiin loistavasti ja sillä on mennyt siellä hyvin. Meillä menee myös hyvin. 

Se tunne, kun Hali oli lähtenyt, oli uskomaton. Pikku hiljaa kaikki se stressi suli pois. Joulukuu meni toipuessa kaikesta siitä stressistä ja väsymyksestä. Tessukin oli selvästi ollut ahdistunut tilanteesta, meidän ahdistuksesta ja stressistä. Kun lähdettiin lenkille vain Tessun kanssa ensimmäisen kerran, tuntui tyhjältä, mietittiin, että voiko tämä lenkkeily olla näin helppoa. Tessu leikki ja ryntäili tyytyväisenä edestakaisin, sekin oli vapautunut. Kun päästiin kotiin, se meni nukkumaan ja me ihmeteltiin sitä hiljaisuutta. Tunnettiin hirveän huonoa omatuntoa, vaikka tiedettiin, että päätös oli oikea. Mietittiin, että miten me pystytään kertomaan ihmisille, varmasti kaikki nyt luulee, että me ihan huvikseen otetaan koiria ja luovutaan niistä noin vain. Vaikka totuushan on, ettei kukaan voi tietää toisen asioista.

Minusta koirasta luopumisesta syyllistetään ihan liikaa. Kenen hyväksi ja onneksi se on, että toisilleen sopimattomat ihmiset ja koirat ovat väkisin yhdessä? Kun maailmassa on monta ihmistä, jotka ihan mielellään ottavat aikuisen tai ihan pikkupentua isomman koiran ja tarjoavat niille hyvät kodit. Jos koiran kanssa ei tule juttuun tai luonteet ei vain kohtaa, on ihan ok etsiä sille uusi koti. Tietynlaiset persoonat eivät vain sovi yhteen, tai voi olla, että helpoksikin kuvailtu rotu on jonkun käsissä jotain ihan muuta. Ei lapinkoirakaan sovi jokaiselle, vaikka se onkin pääsääntöisesti letkeä kaveri. Enkä mie ota bordercollieta, vaikka se on jollekin ainoa oikea rotu, jollekin se on se helpoin.

Ollaan pohdittu tilannetta ja todettu, ettei meistä ehkä ole kahden koiran omistajiksi, ei ainakaan kerrostalossa. Ehkä meistä ei ole aktiivisen beaglen omistajiksi ylipäänsä. Ja mie olen pohtinut, ettei pentukoirat ehkä sovi mulle. Eikä ainakaan nyt, kun aikaa pitäisi riittää tulevaisuudessa lapsellekin. Nyt meillä on hyvä näin, yhden Tessun kanssa. ♥ Ja se yksi Tessu saa kaiken tarvitsemansa ja ansaitsemansa huomion, ei sen tarvitse joutua karjunnan kohteeksi ilman omaa syytään. Se on kiltti poika, joka ansaitsee ihan parhaat mahdolliset omistajat itselleen. Niin kuin Halikin ansaitsi.