Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupunki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupunki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. helmikuuta 2017

Kaupunkilenkkeilyä

Käytiin vähän pidempi lenkki kaupungissa jään kautta. Tessukin sai jonkin aikaa juosta irti, tosin ei se oikein osannut ottaa siitä iloa irti, kun tepasteli vaan vieressä ja yritti välillä roikkua hihnassa. Kai siellä jäällä on vaan niin tylsää, kun ei pahemmin hajujakaan ollut lumisateiden jälkeen. Henkka heitteli Tepsulle sitten lunta ja yritti innostaa sitä vähän juoksemaankin.

Oli tosi hieno ilma ja vaikka porukkaakin oli jonkin verran liikkeellä, Tepsu meni tosi nätisti ja kuunteli hienosti. Teki hyvää tuollainen pidempi lenkki niin koiralle kuin omistajillekin. ;)

Mulla olisi kauhea koiranäyttely- tai mätsärikuume. Tessua ei tietenkään voi viedä kuin mätsäreihin, mutta haluaisin niin kuvailemaan näyttelyihin koiria. Jostain syystä tänä vuonna ei kuitenkaan järjestetä mitään talvinäyttelyitä täällä päin, vaikka aiempina vuosina niitä on ainakin pari ollut. Seuraavat näyttelyt on vasta huhtikuussa eikä mätsäreitäkään taida pahemmin olla.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Aurinkoinen päivä

Tänään oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä, niin ihanaa! Käytiin aamulla kymmenen maissa hiihtämässä sellaiset 6km ja nyt päivällä kävin vielä kameran kanssa kävelemässä tuossa viereisen lammen jäällä.  Hiihtämisestä ei tahtonut tulla kyllä juuri mitään, kun koko latu muistutti viime viikon vesisateiden ja nollakelien jälkeen enemmän kynnettyä peltoa kuin sileää latua. :( Harmittaa, kun hiihtäminen olisi muuten niin ihanaa. Keli oli sentään hyvä, niin että ei juuri harmittanut, vaikka hiihtäminen menikin vähän poskelleen. :D

Kävin ostamassa tänään itelleni myös aurinkolasit, paistoi tuo aurinko niin ihanan kirkkaasti. Myös kahvakuulan kävin hakemassa, niin pääsee treenailemaan vähän lisää uudella tavalla. Pitää nyt yrittää ottaa tästä viimeisestä vapaasta viikosta kaikki ilo irti, kun ensi viikolla alkaa tosiaan ne työt... Toivottavasti tulisi vielä edes yksi aurinkoinen päivä, niin lähtisin Oikaraiselle lumikenkäilemään oikein ajan kanssa kamera kourassa ja ottaisin vaikka kaikki neljä koiraa mukaan.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Kaupungin jäällä

Käytiin tänään aamulla jäällä hiihtolenkki. Oli ensimmäinen sellainen kevättalvelta tuntuva päivä - tosi kirkasta ja aurinkokin ehkä hieman jo lämmitti kasvoja. Pakkasta oli noin -15 astetta, niin että Tessukin säästyi suurimmilta paakuilta tassunpohjissa. Tämä on kyllä kivaa hommaa varsinkin silloin, kun sukset luistaa ja koira juoksee nätisti mukana tai jopa kiskoo. Vähän haaveilen itselleni juoksuvyöstä, jossa olisi jalkojen välissä remmit, ettei vyö nousisi vyötärölle, ja Tessulle olisi kiva saada vetovaljaat ja vetohihna, jossa olisi se joustava osa.

Henkka hiihteli paremmin luistavilla suksillaan edellä, me ei tahdottu Tessun kanssa pysyä perässä, vaikka Tessukin yritti kaikin voimin kiskoa minua. Alla olevassa kuvassa Henkka on tuo musta piste tuolla horisontissa...

torstai 5. syyskuuta 2013

Koiruudet kaupunkielämässä

Muutettiin tosiaan viime viikonlopun aikana kaupungin kylkeen, lähelle meidän koulua ja keskustaa. Rella ja Julle seurasivat mukana ja elämä niiden kanssa on lähtenyt sujumaan varsin kivuttomasti myös kaupungissa. Rella ärrää ajoittain eräille koirille, etenkin, jos molempien koirien kanssa on yhtä aikaa liikkeellä, ja varsinkin Henkan kanssa. Jullea toiset koirat taas vähän jännittää, ihmisiä se rakastaa hurrjasti ja se onkin saanut hurjasti lässytyksiä osakseen!

Kerrostaloelämässä jännitin eniten Rellan eroahdistelua ja sitä, osaavatko koirat olla yleensäkään nätisti keskenään. Turha pelko. Molemmat jäävät keskenään todella hyvin. Vinkunaa ei tule perään eikä Rella sotke täällä senkään vertaa paikkoja kuin kotona. Kertakaikkiaan loistavasti sopeutunut tämä meidän maalaiskoirakaksikko.

Jullellakin tulee loppu viikosta ikää jo huimat 12 viikkoa, joten tässä 11-viikkoiskuva. Matolääkkeet nyt vain naamaan ja ensi viikolla mennään ekoille rokotuksille! Viikonloppuna olisi suunnitelmissa käydä Mustin ja Mirrin pentutreffeillä, jos vain muistetaan sinne lähteä... ;)


Sitten kuvia viime viikolta, kun oltiin vielä maalla ja koirat sai juosta vapaasti. Kyllähän tämä kaupungissa asuminen koirien kanssa sujuu, mutta onhan koirien kanssa kaikki mahdollinen helpompaa vähän rauhallisemmilla seuduilla.






Meidän automatkustaja-Julle pääsi pois kopistaan muuttokuorman takia. Ei tainnut olla kovin kivaa matkustaa jalkatilassa. "Mammaa, onko minun pakko olla täällä?"