Nyt ne työt kuitenkin loppuu (auton korjaaminen ei), joten varmaan tässä jää enemmän aikaa taas kirjoitellakin. Tänä viikonloppuna käytiin puolukassa vaan todetaksemme, että niitä on ihan hirveän vähän tänä vuonna. Saatiin kahdestaan 5 litraa parissa tunnissa. Ei ole kovin kehumista tämän vuoden puolukkasadossa! Söpöjä kuvia sain kuitenkin Henkasta ja Tessusta pari kappaletta, ja muutaman nätin kuvan muutenkin tuosta karvapallerosta.
Tässä syyskuun aikana on alkanut myös tuntumaan vahvasti siltä, että Tessusta tulee vielä oikein mainio kaveri. Alkaa tuo järkikin kasvaa päähän ja rauhoittumistakin on hieman tapahtunut. Metsälenkeiltä tullessakin on saatu koira kiinni ja auton kyytiin ilman suurempia ongelmia. Kyllä siitä vielä hyvä tulee!
Tokoiluhommatkin sujuu ihan kivasti, samoin temppuja on opeteltu vähän. Olen tässä mietiskellyt, jos Tessun kanssa yritettäisiin treenata tokon alokasluokan liikkeet kuntoon ja ehkä joskus uskallettaisiin vähän kisailemaankin. Sillä kuitenkin on tuota energiaa, motivaatiota ja intoa tuossa tekemisessään yleensä ihan hyvin. Ainoa ongelma olisi sitten se, miten sen huomion saa pysymään minussa, kun on muita koiria ympärillä vähän enemmänkin, mutta ehkä sitä ei kannata tässä vaiheessa murehtia. :D
Nyt seuraa sitten kuvapläjäys tältä kuukaudelta. Ei tullut tuota kameraakaan liikaa ulkoilutettua.
Ensimmäiset veneilyt sitten pikkupentuaikojen. :) |
Kumpikin ihan sellaisina kuin on. |
Joskus leikitkin sujuu... |
Komea poika ♥ |