torstai 22. joulukuuta 2011

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Touhuilua

Vihdoinki kunnolla lunta. Toivotaan, että se ei lähe ihan heti poiskaan. Kuvien ottaminen on jäänyt vähän vähälle, kun koskaan ei ehdi kunnolla valoisan aikaan pihalle ja objektiivi on mitä on. Siihen on onneksi tulossa parannusta ihan pian. Ollaan kuitenki lenkkeilty Rellan, Nellan ja Riinan kanssa, ja hauskaa on ollu. :)

Rellan juoksujen takia en sitä saanu itsenäisyyspäivänä mätsäriin mukaan, mutta käytiin sitten pikku-Nellan kanssa kokeilemassa, miten meiltä onnistuu se touhu. Aivan hyvin se ainakin osittain meni. :D Vähän Nellaa jännitti haukkuvat koirat ja se väkimäärä, mutta yllättävän hyvin loppujen lopuksi kuitenkin meni. Sinisen nauhan, purutikun ja kokemuksen kanssa kuitenkin lähdettiin pois. Ensi kerralla sitten ehkä paremmin... (:








perjantai 11. marraskuuta 2011

Rella & Nella

Labbiksilla on labbisjuttuja ja samanrotusilla muutenkin selvästi ihan oma tapansa leikkiä. Relppis ainakin tykkäsi kun sai muutamaksi tunniksi kaveriksi 16-viikkoisen labbistytön, Nellan. Jossain välissä lähiaikoina otukset pääsee taas riehumaan yhdessä.



sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Todisteita treenaamisesta

eli videopätkiä. 





Näyttelyhihnaanhan Rella sai jostain syystä (ehkä hotspotin takia) kammon silloin yhdessä mätsärissä, joten nyt ollaan yritetty päästä siitä kammosta eroon ja opeteltu tykkäämään seisomisesta ja sietämään näyttelyhihnaa. Ja jos joku päivä vielä tykättäski tuosta näyttelyhihnasta... Ehkä.

Käytiin vaihteeksi lenkkeilemässä tämmösellä porukalla. Vilunen vaan kasvaa ja kasvaa. :D

Ja loikka lampeen Rellan tyyliin

lauantai 8. lokakuuta 2011

Rippanaa ja Relppaa

 Käytin Ripun rokotuksilla ja eläinlääkäri tutki sen muutenkin siinä sivussa... Ja epäili, että sillä vois olla nisäkasvaimia. Ihan niinku Sissilläkin. Tosin toistaiseksi ne on ihan pieniä, mutta kuitenkin. :( Se on nyt 7-vuotias ja seuraavat rokotukset ois vasta 10-vuotiaana. Saa nähdä, nähdäänkö me sitä päivää ja jos nähdään, niin millaisessa kunnossa minun pieni mustiainen on silloin...

Kävin samalla käveleskelemässä kaupungilla, Rippua vähän jännitti semmonen vilinä ja uusi paikka. Niinku sitä jännittää aina mätsäreissäkin. Relppa oli ihan touhuissaan, kun pääsi uuteen jännään paikkaan uusien hajujen keskelle. :) Sitäkään ei tiedä, saanko mie Rippua ikinä sopeutumaan kaupunkielämään, kun se todennäköisesti jossain vaiheessa tulee mullekin eteen. Epäilen kyllä, etten saa itteänikään siihen sopeutumaan kovin helpolla.

Pitää nyt kuitenki elää vaan eikä surkutella, kyllä se päivä joskus tulee, ei kai sitä suotta oottaa kannata. Hyvinki voi mennä useampi vuosi niinko Sissilläki, tosin senki kunto on vuodessa tullu aika paljon alas.

Relppasen kanssa ollaan treenailtu tokoa ahkerasti. Ongelma on selvästi minussa, kun videoin vähän meidän tekemistä (joka ei tosiaankaan ole kehuttavaa). Rella varmaan olis aika pätevä, koska se on melkosen innokas touhuamaan ja mie myös, mutta kun mie teen jatkuvasti samat virheet. Korjailen asentoa ilman, että edes ajattelen sitä, hosun ja sohin käsillä miten sattuu ja huoh! Ollaan yhtä koheltajia molemmat. Näyttää suorastaan järkyttävältä koko touhu. :D Pitää varmaan saada itsensä ensin kuriin ja oma keskittyminen hyväksi ennen ko sitä keskittymistä ja tarkkuutta voi vaatia koiralta...

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Reeeeenailua

 Kun tarpeeksi yrittää, niin kai sitä jotain saavuttaaki. Tänään reenailin Relpan kanssa ja nyt se sitten alkaa pikku hiljaa tajuta seuraamisesta maahanmenoa ja pysähtymistä, hypynkin se osaa jo aika hyvin. Vielä pitäs saada vähän täsmällisemmäksi tuota hommaa, mutta sitten se alkaa olla jo aika pätevä tokon alokasluokkaan...

Rellaan verrattuna Rippu on oikea kone. Seuraamisessa sen paikka pysyy, vaikka tekis minkälaisia mutkia ja vaikka kuinka pitkästi, se tapittaa koko ajan silmiinkin. Hyppy menee täysillä, kapula tulee käteen asti, luoksetulot ja seuraamisista maahanmenot ja seisomisetki toimii hienosti. Paikallaoloakin on tullut treenattua lenkillä, kun on samalla Rellankin kanssa opeteltu. Harmi kun se on sekarotuinen, sitä en viitsi alkaa rekisteröimään omistajarekisteriin vain sen takia, että saisin kauhusta kankeana mennä tokokisoihin.


Löydettiin isän puhelimesta tällainen kuva viime vuodelta. :D Katsokaa nyt kuinka olemattoman rääpäle pikku-Relppa oli silloin! Jekkuakin puolet pienempi...

Tänään pyörittiin sitten vaihteeksi körköllä minkä ehdittiin ja "kävästiin" kalassa. Kun koko vuoden kalastaa (eli tarpeeksi yrittää) itsepäisesti, niin ilmeisesti Kemijoestakin sitten sen taimenen voi saada. :) Viimeksi sain semmosen ehkä 10-vuotiaana, joten ihan kiva!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Vesipeto Rella ja oravakoira Rippu





Oravan perässä vaikka puuhun!


Oikeastihan tuo Rippanareppana metsästäis mitä vaan, jos sillä olis vähänkään hyviä kokemuksia esim. hirvistä. Parhaimmillaan Ripsreps on kuitenkin paukuttanut hirveäkin 3h. Lintujakin se jopa haukkuu satunnaisesti, mikä oli mulle yllätys. Reppana osaa aina vaan yllättää! :)

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Metsästelyä

Tältä viikonlopulta on taas linnut metsästetty niin hyvin kun on osattu. Eilen käytiin kiertelemässä metsiä 5h ajan ja tänäänkin reippaat 4 tuntia. Koirien kunto ei ehkä aivan ole kohdallaan ja ainoa, josta jotain hyötyä lintumetsällä on, on Rippu. Sissi ja Rella kulkee pelkkää polkua pitkin. Vaikka eipä sillä, ei noutajaa ole varmaan ympäriinsä juoksenteluun tarkoitettukaan. Mutta no, mukanahan ne kulkee ja liikuntaa saa...

Eilen ei saatu mitään, mutta tänään tuli yksi teeri. Ensi viikonloppuna paremmin. ;) Metsässä kulkeminen on kuitenkin jo pelkästään niin mukavaa, että sama vaikka ei mitään saisikaan.

Meidän porukka on kyllä edelleen vailla sitä pystykorvan pentua. Pohjalaisia tahtoo vain olla hyyvin vähän, joten olen jopa sortunu selailemaan kasvattajien sivuja Ruotsin puolelta. Pohjoiseen Ruotsiin on kuitenkin vähemmän matkaa kuin Etelä-Suomeen... Saa nähdä mistä ja millainen pystykorvan penska meille tulee, sellainen pitäisi kuitenkin ensi syksyksi saada ja sen kanssa opetellaan kulkemaan jossain aivan muualla kuin pelkästään polkuja pitkin.
Relppa reilu viikko sitten
Sissi mettäkämpän portaalla
Hurjat metsäkoirat
Välillä mentiin koko lauma (sotajoukko...) yhdessä jonossa

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Hölmöläinen ja ei niin ikinuori muori

Mä en kai ikinä taida aikuiseksi kasvaa,
enkä sitä halua,
mä vaan kuljen pilke silmäkulmassa!
Sissukka kuukautta vaille 11v ja Relppa kuukauden yli 1v. ♥

Muorilla tahtoo olla moottori lopussa. Käytiin Lapinvaarassa lenkillä (ja mustikassa) ja sen jälkeen rannalla, kun piti taas molempien rämpiä rapaojasta läpi eikä rapaisia koiria tietenkään kehtaa viiä mummolaan. Vanhan talon pihassa Sissi laitto makaamaan ja meinas, että nyt on kerta kaikkiaan virta loppu. Sain sen kuitenki autoon ja mummolaan. Kotona se sitten nukkuikin sikeästi pari tuntia ilman, että liikahti mihinkään... Reppana vanhus, pilke ei vain silmäkulmasta sammu, vaikka ikä alkaakin painaa. ;)
Rella on yleensä muiden koirien seurassa onneton koheltaja ja rymyää miten sattuu, mutta Sissin seurassa se katsoo tarkasti, että miten kulkee, yleensä se seuraa Sissin perässä ja tekee kaiken saman minkä Sissikin, välillä pusuttelee muoria, jota vähän kiusaa sellainen tunteidenosoitus. Ikuinen hölmö. :)

Loppuun vielä rakennekuvaa ja naamakuvaa Relpsistä :)

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Noutava lintukoira nimeltä Rella

Olen ihan hirrmuisen ylpeä minun pienestä Relpasta. :) Se ei ole koskaan eikä ikinä pitänyt yhtäkään lintua edes suussaan eikä varsinkaan noutanut vedestä mitään muuta eläintä kuin myyrää metsälammesta. Osaa se kyllä muuten tuoda mitä vain. Tänään käytiin kuitenki sorsametsällä ja Rella haki hienosti kaksi lintua joesta ja palautti suoraan käteen. En olis uskonu, että se noin helposti käy. :D
Sissi oli metsällä myös mukana, mutta se ei tajunnu linnuista enää mitään. Ei, vaikka teeri oli aivan lähellä ja pyitäkin lähti iso parvi. Sissi ei edes huomioinu niitä. Taitaa jäädä kanalinnut metsästämättä tältä syksyltä, sitten kun niiden metsästys ylipäänsä alkaa.

Eilen käytiin illalla rannallakin käveleskelemässä Ripun ja Rellan kanssa.
Agility vois olla hyvä harrastus... Tokohypyn harjottelua tosiaan kuvassa

lauantai 20. elokuuta 2011