lauantai 9. huhtikuuta 2016

Viikonloppu koiravahteina

Oltiin viime viikonloppuna koiravahteina Oikaraisella. Täytyy sanoa, että vähän on työlästä tuo elämä neljän koiran kanssa. Huh. Varsinki, kun niistä yksikään näistä ei ole mikään tottelevaisuuden perikuva, ei erityisen tottelevaisia oikeastaan ollenkaan. Selvittiin kuitenkin taas kunnialla kokonaisesta viikonlopusta, mutta voi kyllä olla, että meille ei ikinä tule edes kahta koiraa enempää...

Tessu on helppo koira yksinään, mutta porukassa se on se, joka pitää eniten meteliä itsestään ja pitää taatusti vauhtia yllä. Rella on helppo, mutta nykyisellään vaatisi vähän tiukempaa kurinpitoa, tahtoo siis tehdä välillä, mitä itse tykkää. Satu on vasta 5kk ja vähän sellainen kuuroksi tekeytyvä oman tien kulkija. Riitu taas on muihin verrattuna niin tuskallisen hidas, se haluaisi vain nautiskella elämästä ja nuuhkutella ihan hitaasti omaan tahtiinsa. :D

Käytiin sunnuntaina piiitkä kävelylenkki metsässä, hanki kantoi mahtavasti ja kuten kuvista näkee, niin oli muuten upeat kelit kaikin puolin. Nyt on koko viikon satanut vettä, joten hangista ei ole tietoakaan ja lumikin on sulanut aika vauhdilla. Ensi viikoksi on luvattu vähän kylmempää ainakin öiksi, joten ehkä tässä vielä hankikelejäkin tulee. Täytyy kyllä sanoa, että kyllä me nautittiin silti maalaiselämästä - ihanaa, kun on rauhallista!

2 kommenttia:

  1. Hih, ihania kuvia ja kivoja lenkkimaisemia! Kunnon ryhmärämä siellä ;D
    Tuo on muuten kiva kuva missä on Satu ja poikaystäväsi (?). Mullakin on mitä parhaimpia otoksia omasta ukosta ja koirista yhdessä, siis oikeasti ihan vietävän kivoja, mutta ukko ei anna niitä missään julkaista niin joudun yksikseni niitä ihailemaan :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, varsinainen ryhmä rämä. :D Henkka on antanut julkaista näitä kuvia, kunhan niissä näyttää fiksulta. ;) Joskus kyllästyttää vähän pelkkiä koiria kuvata, niin kiva, kun se suostuu välillä kuviin myös.

      Poista