Viime viikonloppuna Satu oli ensimmäisen kerran käynyt haukkumassa koppeloa, joka oli lähtenyt lähistöltä lentoon. Aika kaukaa se sitä kävi hakemassa touhuissaan ja haukuskelikin vähän. Hirvenjäljistä se oli myös innostunut tosissaan. Poroista se ei ollut välittänyt mitään, kun isä oli sille nätisti kertonut, että poroja ei ruukata haukkua (en yhtään ymmärrä miten se sen tekee). Ja Satuhan uskoi. :) Hieno pieni metsästyskoiran alku se on! Pieni, pitkäkoipinen, kaunis ja ketterä. ♥
Lumet on sulaneet ihan hurjaa vauhtia ja kevään ensimmäiset vesisateetkin on koettu. Tiedättekö, kun on ihan hiljaista ja vesi ropisee, ilma on raikas, ja lumen alta paljastunut maa tuoksuu mullalle ja sille, mille uuteen kasvuun lähtevä maa tuoksuu. Kyllä tästä vielä kesä tulee. Ja ihan pianhan se on jo toukokuu.
Niin ja näin Nellan nimipäivän kunniaksi ne Nellan pennutkin on päättäneet ruveta syntymään. Jonkin ajan päästä on siis ehkä luvassa kuvia ällöttävän söpöistä labbispennuista. ;)
Meillä kans jännät ajat edessä, ei ihan vielä kesällä, mutta syksyllä kun ukko lähtee Japaniin vaihtoon ja jään ite yksin koirien kanssa Kajaaniin ja kun meillä täällä Kajaanissa ei ole lähimainkaan ketään sukulaisia tai mitään. Noh, sitten on pärjättävä yksikseen vain :D
VastaaPoistaOnnea paljon koiravauvoista. Ällösöpöjä pentukuvia odotellessa! ;)
Huh, mietin kans, että jos ite pääsisin nyt toiselle paikkakunnalle töihin, niin yksin pitäisi koira hoitaa. :D
Poista