Käytiin ihastelemassa ja lääppimässä Nellan pentuja lauantaina. Enkä kyllä ihan hetkeen muista nähneeni mitään niin ihanaa kuin 3-viikkoiset labbispennut. ♥ Aivan järjettömän suloisia tapauksia kuten kuvasta näkyy, pentujen tuoksukin on niin ihana.
Alku ei mennyt pentujen suhteen ihan niin kuin piti, kun pennut jouduttiin keisarileikkaamaan ja Nella hämmentyi nukutuksesta ja kivuista niin kovasti. Nyt kuitenkin kaikki näyttää oikein hyvältä ja pienet yrittävät kovasti jo painiskella, haukahdella ja vipeltää ympäriinsä.
Pentuja on pentulaatikossa nyt kolme urosta ja yksi narttu, joista vapaana on ruskea ja musta uros, sekä ainokainen narttu. Kyselyitä on kyllä tullut, että eiköhän noille pian ole koditkin tiedossa ihan jokaiselle.
Meinaa iskeä pentukuume itsellekin, mutta meille ei sentäs labradorinnoutajaa enää tulee, vaan pysytellään tulevaisuudessa vähän pienemmissä koirissa, niin ihania kuin labradorinnoutajat ovatkin.
Tällaisia suloisia luppasilmiä niistä sitten tulee ♥
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nellan pennut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nellan pennut. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 15. toukokuuta 2016
maanantai 9. toukokuuta 2016
Vauhdikas pitkä viikonloppu
Meillä oli melkoisen vilkas pidennetty viikonloppu, kotona ei ehtinyt levähtää juuri hetkeäkään. Ihanan lämmintähän täällä on ollut myös, joten on ulkoiltu oikein urakalla. Torstai meni lenkkeillessä Oikaraisella, perjantaina käytiin Vaattunki- ja Vikakönkäällä retkeilemässä ja tulvaa ihmettelemässä, lauantaina laitettiin autoa ja sunnuntaina juostiin äitienpäivän kakkukahveilla ympäri Rovaniemeä mummojen ja äitien tykönä. Nyt on kakkua syöty hetkeksi ihan tarpeeksi, voin kertoa. :D Nellan pentujakin tietysti käytiin katsomassa, niillä on jo silmät auki ja kovasti ne yrittää kävellä pentulaatikon laidasta toiseen. Onhan ne ihania. ♥
Meillä on Tessun kanssa nyt ensimmäiset kolme päivää kahdestaan oleskelua takana ja täytyy sanoa, että onhan se vähän erilaista. Kaikki lenkitykset on minun vastuulla, ja koira joutuu olemaan pitkät päivät yksin. Henkan koulu kun on normaalisti sellaista, ettei siellä istuta 8-16 joka päivä. On kuulkaas iltapäivisin iloinen vastaanotto hännänheilutuksineen ja luimukorvineen. Yleensä Tepsunen on aika hillitty kotiväen tullessa, mutta nyt on vissiin niin pitkät päivät jo, että vastaanotto on hieman touhukkaampi.

Tunnisteet:
kuulumisia,
lapinvaara,
Nella,
Nellan pennut,
valokuvaus
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Labbispentuja luvassa
Nella on lutuinen, hieman höntti ja mahdottoman kiltti labbis. Luonteeltaan se on aika rauhallinen ja rakastaa rapsutuksia sekä valtavan kokoisten keppien ja puiden kantamista ympäriinsä, ja tietysti vettä. Nellaa ei tahdo saada pysymään pois vedestä, jos sellaista on lähettyvillä. Nella ei turhaan hermoile elämänmenosta eikä hosu ympäriinsä. Kaikenkaikkiaan leppoisa kaveri, joka tykkää jutella ihmisten kanssa ääntelemällä ja vinkumalla.
Nellasta löytyy kuvia ja vähän lisätietoa täältä.
Jos Nellan ja Sammyn pennut kiinnostaa, niin soita 0400-7442165 / Riitta Koivu. Myös multa voi kysellä lisätietoja, mutta Riitta hoitaa pennut ja niiden varaukset aikanaan. :)
Videokuvaa Sammysta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)