Elämää Tessun silmin

Tässä vahdin, että safarityöntekijä tekee hommansa kunnolla.

Mamma antoi kirjoitusvuoron tällä kertaa mulle, koska arveli, että haluaisin kertoa ihan omasta näkökulmastani näitä asioita. Meidän viikko on kulunut taas sutjakasti tähän asti ja koska mamma kertoi, että huomenna olisi näyttelyt ja huomenna tulee myös Ninni ja Lili Oikaraiselle, niin varmasti meidän loppuviikkokin kuluu yhtä nopsaan! 

Niin, eilen käytiin ainakin melko pitkä lenkki koirapuistolla asti. Mie kuvittelin ihan, että olisin päässyt koirapuistoonkin, mutta mamma ei päästänyt, vaikka siellä olisi ollut kavereitakin! Olisin kuulemma vaan nylkytellyt tyttöjä, mutta en mie nyt niinkään sanois. Haluaisin vaan vähän opetella, miten niitä juttuja hoidetaan. Ja myönnetään, että se laikan näköinen tyttö on aika ihana, oon vähän ihastunut siihen (niinku ainakin sataan muuhunki tyttöön, mutta minkäs nuori poika tunteilleen voi). Se olisi ollut puistossa myös, joten kun mamma ei päästänyt minua sinne, niin mie pistin ulvontakonsertin pystyyn. Mamma vaan nauroi mulle, vaikka se oli tosi vakava paikka. Se ei kuulemma ole koskaan omistanut ulvovaa koiraa ja sen mielestä minun ulvominen on jotenkin hauskaa - minusta ei ollut kyllä yhtään kivaa, kun en päässyt puistoilemaan neidin ja malamuuttien kanssa... 

Tässä haikailen puistoilemaan, siellä niitä kavereita olis!

Noh, illalla pääsin onneksi Vilpin ja Tuiken luokse. Yritin kovasti mielistellä niitä ja kertoa, kuinka kovasti niistä tykkäisin, mutta ne ei vaan tykkää minusta. En yhtään tajua, mikä minussa muka on vikana! Eikä mammakaan antanut minun hyöriä niiden ympärillä ja suorittaa mielistelyrituaalia. Ihan typerää! Sitten ne alkoi vielä Vilpin ja Tuiken mamman kanssa katsomaan jotain elokuvaa, jossa oli ihan varmasti koiria. Minusta se oli aika epäilyttävää, että jostain tietokoneesta kuului koiran ääniä, joten katsoin parhaaksi kuunnella korva tarkkana elokuvaa. Välillä haukahtelinkin sille takaisin, ettei se vaan olisi tullut meidän luokse sieltä elokuvasta!

Tänään me käytiin mamman kanssa keskipitkä aamulenkki, sillä oli muka taas johonkin kiire eikä se antanut minun taaskaan nuuhkia joka ainoaa lumipaakkua, roskalaatikkoa, puuta ja risua. On se ihme tyyppi. Onneksi me sitten päästiin lähtemään Oikaraiselle, jossa on minun tyttökaverit Rella, Riitu ja Rippu. Varmaan te kyllä sen tiesittekin. Meillä oli taas niiin hauskaa, kun mie napsin Rellaa hännästä ja pyllystä ja riepottelin Riitua kaulasta. Rippua yritin mielistellä, mutta se on niin vanha ja tylsä, että se ei koskaan ala millekään! Kissoihin yritin myös tehdä tuttavuutta, mutta ne vasta omituisia otuksia on. Joskus ne antaa minun tulla ihan lähelle ja nuolee minun kuonoakin, mutta sitten ne taas sähisee ja raapii. Eikä ne ikinä leiki mitään kivaa. Outoja ja tylsiäkin vielä kaiken lisäksi!

Meidän jengiä. Tälleen me rentoudutaan.

Mamma halusi myös harjoitella huomista näyttelyä varten, joten se käski pikkusiskonsa ulos Rellan ja Riitun kanssa ja sitten me vaan kierrettiin kehää ja opeteltiin muka hihnassa kävelyä ja seisomista. Minusta olisi ollut paljon siistimpää riepotella Riitua ja kiusata Rellaa, mutta kyllä mie mamman mieliksi sitten vähän seisoin ja kävelinkin, omasta mielestäni ihan nätisti jopa. En ole kyllä yhtään varma, haluanko nolata itteäni muiden urosten keskellä tottelemalla mammaa. Sitä pitää miettiä, ehkä katotaan huomenna, miltä minusta tuntuu. Mammalle pitää tarjota jännitystä elämään!

Mamma aikoi opettaa minut myös leikkimään kuollutta ja kierähtämään ympäri, osoitin kuulemma lupaavia merkkejä sen tempun oppimisesta. Se voisi kyllä olla ihan hauskaakin, mutta muiden koirien (ainakaan vieraiden) nähden en varmasti ala mokomia sirkustemppuja esittämään. Johan siinä tällainen komea ja cool uros nolaisi itsensä...

Rennostikin pitää ottaa. Mamma aina nauraa, kun makoilen tämä ilme naamalla. Miksihän? 

Tässä olen mummolassa vähän väsyneenä pallon perässä juoksentelusta. Mummolassa saa keksiä ja pullaa.