Näytetään tekstit, joissa on tunniste taidot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taidot. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. lokakuuta 2016

Halin yhteiselo muun lauman kanssa

Mehän harkittiin beaglen ottamista meidän mittapuulla melko pitkään. Jossain vaiheessa mietittiin, ettei oteta uutta koiraa ennen kuin Tessu on lähemmäs 5-vuotias, mutta päädyttiin kuitenkin Haliin, kun selailtiin beaglefoorumia ja toria... Tessu ja Hali tulevatkin hyvin juttuun, tosin kaipaisin Tessulta vähän enemmän kykyä puolustaa itseään. Se nimittäin antaa Halin nujuuttaa itseään mielin määrin eikä ärähdä ikinä, ei yhtään mistään. Hali saa viedä sen ruokakupin, syödä sen luut, repiä sen karvat, roikkua hännässä tai tehdä ihan mitä vaan, eikä Tessu sano sille yhtään mitään. :D Erittäin kiltti poika. ♥

Hali on muutenkin sujahtanut porukkaan hyvin. Beaglen ja labbiksen touhut sopivat hyvin yhteen, joten jopa meidän möhömaha Rella tykkää Halista ja leikkiikin sen kanssa. Riitu ei tykkää pennuista ja niiden rajuista leikeistä, joten se kyllä ilmoittaa Halille, että sen paikka todellakin on jossain ihan muualla kuin hänen lähellään riehumassa. Satun kanssa Halilla on hauskaa, ne leikkivät hippaa ja painivat siinä välissä hieman, Satu edellä ja Hali perässä. 

Henkka varsinkin on panostanut Halin opetukseen todella paljon. Hali osaa hienosti ottaa kontaktia, seurata, käsimerkistä mennä maahan ja kyljelleen, koskea palloa ja tulla luokse. Nimensä se osaa loistavasti ja tulee luokse myös silloin, kun on Satun kanssa painit kesken. Hihnakäytös tuolla on aika kaameaa, se singahtelee sinne tänne sen mukaan, minne nenä vie, joten siinä on paljon reenailtavaa. Muiden koirien ohitukset sentään sujuu hienosti namien kanssa, vaikka osa koirista onkin kovin jännittäviä. 

Sisäsiisteyskoulutus sujuu myös hyvin, enää tulee ihan satunnaisia pissoja sisälle kesken riehumisen tai silloin, kun omistajia vähän laiskottaa... ;) Hali herättää myös yöllä, jos on tarvetta käydä ulkona ja tästä ominaisuudesta todellakin tykkään kaikissa omissa koirissa. Olen itse melko herkkäuninen, joten herään helposti, jos koira rupeaa liikehtimään levottomasti.

Halin pahoina tapoina voisi mainita kenkien kantelun ja niiden mutustelun, sekä pöydille hyppimisen. Sillä on kauhea tarve nähdä kaikille mahdollisille tasoille, joten se loikkii pöydän reunoja vasten ja yrittää saada siellä olevia tavaroita. Tämäkin on onneksi hieman vähentynyt siitä, mitä se oli jossain vaiheessa. Myöskään kenkiä ei raahata eteisestä enää ihan siinä tahdissa kuin aluksi. 


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Tessun temput

Tessun kanssa on tullut treenattua hävettävän vähän erilaisia temppuja, tokoa ja ylipäänsä oikein mitään. Viime aikoina tylsyyden vähän vaivatessa, on sentään jotain tehty ja hiottu vanhoja taitoja. Tessun bravuuritemppu on tuo oravana eli kauniisti istuminen ja tassujen huiskuttaminen. Toinen, mitä se kerjätessään tarjoaa, on tassun antaminen. Se on myös kova poika tuijottamaan ja aika söpö nassuhan sillä onkin. Vielä kun se painaa pään polvelle, niin onhan se lutunen. :D

Näiden temppujen lisäksi Tepsulainen osaa seurata, istua, mennä maahan, mennä kyljelleen, seistä, tulla luokse ja sivulle, sekä pysyä paikallaan käskystä. Peruuttamista opetellaan tällä hetkellä.

Alhaalla olevassa kuvassa on tämä meidän uusin temppu, eli pään laskeminen maahan tai just siihen alustalle, mikä siinä pään alla on. Esim. jalka, käsi, joku puunrunko tai mikä hyvänsä. Tätä olisi tarkoitus treenata, että sujuisi vielä paremmin. Tulee nimittäin aika söpöjä kuvia. ♥

maanantai 1. syyskuuta 2014

11-viikkoinen Tessu ja maaseutumessut

Ja hän näyttää tältä. Oikein vakuuttavan näköinen lapinkoiran alku minusta. Nyt kun se osaa jo vähän paremmin seistäkin. Viikon päästä on rokotukset, joten tällä viikolla on ihan pakko syöttää tuolle jo matolääkkeetkin. Pääsi vähän unohtumaan...

Tessun kanssa ollaan harjoiteltu erinäisiä temppuja ja tottelevaisuusjuttuja. Se osaa pelkästä käskystä katsoa silmiin, istua ja tulla luokse, sekä istua odottamassa hetken (valokuvausta harrastavan koira ihan selvästi). Lisäksi käsiavuin se osaa antaa tassua, peruuttaa, seistä, seurata ja istua kauniisti. Tessu tarjoaa hirmu nopeasti kaikenlaista uutta, kun sen kanssa vähän jotain tehdään. Siitä alkaa myös tulla pikku hiljaa ahneempi, nyt se jo yrittää kovasti kerjätä pöydällä odottavaa ruokakuppiaan ja myös kaikkea, mitä ihmiset syö. Ihan tavalliset makupalat kiinnostaa myös ja nakinpalojen eteen vasta voikin tehdä kaikenlaista.

Ilman imutusta seuraaminen levähtää vielä turhan kaukaiseksi touhuksi, mutta kyllä se ainakin kontaktia osaa jo vähän pitää.

Sunnuntaina kävimme Tervolan Maaseudulta käsin -messuilla tutustumassa ihmisvilinään. Porukkaa siellä ainakin riitti, oli muita koiria ja mahdoton määrä rapsuttelijoita ja ihastelijoita. Tessu tykkäsi! Lehmät oli sen mielestä oikein mielenkiintoisia, samoin kaikki muut eläimet. Se katseli niitä hiljaa ja heilutteli vähän häntäänsä.