Hyvää joulua näin vähän myöhässä. ;) En ehtinyt, enkä jaksanut tulla aiemmin tietokoneen ääreen, kun oli kaikenlaista muuta tekemistä. Nyt kuitenkin päivitellään vähän kuulumisia. Vietetään Tessun kanssa tosiaan joulua Oikaraisella. Käytiin isälle hakemassa aatonaattona pystykorvan pentu Sodankylästä - ei puhdasrotuinen, mutta ihan näköinen kyllä. Nimeä pikkuisella ei vielä ole, pitäähän tälle pystykorvan pennulle nyt keksiä se aivan täydellinen nimi.
Riitulle sattui juoksut juuri jouluksi, joten meillä on täällä vähän levottomat tunnelmat... Tessu kitisee Riitun perään, on kitissyt koko joulun. Koskenkylässä se kiusasi Nellaa ihan hulluna, joten sielläkään olosta ei tullut juuri sen kummempaa. Käväistiin sielläkin aatonaattona Rellan ja Tessun kanssa. Rellalla tuli heti kiire kotiin ja Nella kiehnäsi Rellan kyljessä mahdottomasti, se oli selvästi onnellinen vanhasta kaverista. :)
Tessun leikkauttamista ollaan pohdittu ja mietin tässä, että milloin sen sitten tekisi. Ei noin höyrypäistä ja hormonihyrrää urosta vaan voi pitää narttulaumassa, kun aina pitäisi olla nylkyttämässä jotain tai muuten vaan jatkuvasti stressata narttujen keskellä - oli juoksut tai ei. Vaikka kotona kaupungissa ei narttuja olekaan, niin tekee elämän vähän vaikeaksi, kun aina pitää miettiä, kellä on juoksut tulossa tai menossa ja kuinkahan hulluna se muuten vaan on jonkun perään.
Tämän pikkuisen kanssa Tessukin saa vielä olla helisemässä. On sen verran tomeran oloinen tyttö, ääntäkin tästä varmasti lähtee vielä yhtä kovasti kuin Tessustakin. :D Isompia koiria tuo ei arastele yhtään, häntä tiukasti kippuralla se mennä viipottaa ympäriinsä eikä paljon mietiskele, mitä ne sellaisesta tuumii - ei sillä, että niitä paljon kiinnostaisi. Rellan ja Riitun mielestä tuollainen rämäpää (Tessun tyylinen pentu) on tietysti ällöttävä, mutta Tessu taas välillä leikkiikin pennun kanssa kunhan Riitun perässä vouhkaamiseltaan ehtii. Tämä pentu on isän paras joululahja ja pitkään odotettu haave ihan varmasti. :)

Näitä pitäisi sitten ensi syksynä löytyä täältäkin, että saadaan pikkuneidille paljon lintuhaukkuja. :) |
Onpas kyllä soma pieni <3
VastaaPoistaJa varmasti teidän tilanteessa Tessun leikkaus olisi ihan paikallaan. Meillä Koda oli melkonen hormoonihirviö naisten suhteen nuorempana, mutta viimeiset pari vuotta on mennyt kyllä yllättävän hyvin asian tiimoilta. Vaikka haistaa juoksusia narttuja, niin ei sekoa täysin. Kerran käytiin jopa hihnalenkki juoksuisen nartun kanssa ja siinä ne vierekkäin kulkivat ja alku hepuloinnin jälkeen Koda keskittyi täysin lenkkiin ja omiin juttuihinsa, vaikka täydellisen tuoksuinen narttu kulki vieressä :'DD Kodaa siis ei oo leikattu, vaan on vanhemmuuttaan rauhoittunut naisten suhteen, onneksi. Nuorempanahan se oli sitä itkua ja vinkua sisälläkin.
Jep, seuraava koira kun joskus otetaan, niin otetaan sitten narttu. :) Vanhemmilla on kuitenkin tyttöjä kaikki. Riitun juoksut onneksi loppui kuin seinään nyt joulupäivänä, oli muuten ihanan rauhallista illalla, kun se piipitys ja läähätys loppui. :'D Ja aamulla mahtavan levännyt olo!
PoistaKoda vaikuttaa niin ihanan kiltiltä pojalta. <3 Tessukin kyllä nykyään muuten on, leikkii niin ihanasti pikkuisenkin kanssa.