lauantai 15. marraskuuta 2014

Viisi kuukautta

Eilen tuli Tessulle ikää 5kk ja tänään räpsittiin sitten kasvukuva. Ei tosin onnistunut oikein hyvin, kun objektiivi temppuili ja tarkensi milloin mihinkin, koiraa ei vissiin huvittanut olla paikallaan ja lisäksi oli vielä hyyyyytävä viima niin että sormet paleltui... Tuommonen kuitenkin saatiin aikaiseksi. Ihan nätti poikahan Tessu on (edelleen)!

Etutassuun ei ole vielä kasvanut karvat takaisin napatyräleikkauksen jälkeen, niin siksi siinä näyttää olevan tuollainen vaalea kohta. Tessun viikko on mennyt nyt aika kurjasti, kun viime sunnuntain mahatauti vaan jatkui ja jatkui. Keskiviikkona näytti jo lupaavalta, mutta sen maha ei ihan kamalasti riemastunut, kun sille annettiin omia nappuloita liikaa kerralla, niin ripuli palasi takaisin.

Perjantaina kävin ostamassa apteekista Inupekt Forte -nimistä lääkettä, joka laittoikin mahan toimimaan muutamassa tunnissa. Oli ihana herätä tänäaamuna pirteänä vasta puoli kymmeneltä, kun ei tarvinut nousta keskellä yötä juoksuttamaan Tessua ulkona! Nyt sitten lisäillään omaa ruokaa riisin & piimän sekaan pikku hiljaa ja ensi viikolla voisi sitten antaa sille matolääkkeet, jos tuo ripuli vaikka johtui madoista...

2 kommenttia:

  1. Piti ihan selata blogia läpi, että mikä leikkaus ja miksi, mutta napatyrä siis ilmeisesti. Oliko se isokin? Hienoa, että toipuminen on sujunut, niin leikkauksesta kuin sekaisesta mahastakin, nätti poju! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voisi tosiaan mainita sen leikkauksen syynkin. :'D Juu, kyllä oli ihan kohtuu iso tyrä (seurausta siitä, kun emä oli purrut napanuoran liian lyhyeksi), kun oli etusormen mentävä kolo masussa. Tyrä oli halkaisijaltaan noin 3cm.

      Poista