Tammikuun valopäiviä

Tervetuloa ehdottomasti ihana, kaivattu, toivottu ja rakastettu aurinko. Nyt se jaksaa jo nousta vähän ylemmäs ja kirkastaa meidän tammikuisia lenkkejä ihanan pitkään. Ollaan vietetty ihan tavallisen raivostuttavaa arkea kera koirien. Jullekin on edelleen mukana menossa eikä ole tähän mennessä joutunut ulisemaan yksinään, kun sen ei ole yksin tarvinut jäädä pitkiksi ajoiksi. Ajattelin huomenissa hakea koiruuksille Kongin ja maksalaatikkoa, ja testata, mitä Julle tykkäisi yksin jäädessään sellaisesta ajankulusta kuin pakastettu Kongi maksalaatikkotäytteellä. ;)

Tähän postaukseen kuvia tammikuun ehkä parhaimmista otoksista ja tuolta linkistä lisää. :)

Läheisriippuvainen beagle

Joskus asiat ei todellakaan menee ihan putkeen. Tällä viikolla meidän asunto oli muutaman päivän kuin höyrysauna, tai jotain sellaista. Kostea kuin mahdoton eikä ikkunoistakaan nähnyt läpi. Sitten tuli isännöitsijältä viestiä, että on tullut valituksia koirasta, joka ulisee päivät yksinään. Ja lopulta hajosi vielä kovalevykin, jolla oli tallessa kuvat vuodesta 2011 tähän vuoteen asti. Rella on ajoittain taas ontunut toista etujalkaansa, mutta se nyt voi osittain johtua pakkasestakin...

Mutta huutavaan Julleen. Syksyllähän tuo kurja beaglen poikanen huusi yksinollessaan jonkin verran, mutta opeteltiin yksinoloa pätkissä ja oletettiin, että se olisi mennyt ohi. Välillä koira tuli ovelle vastaan hyvin unisenakin. Valituksesta säikähtäneinä nappasin Henkan läppärin, asensin sinne ilmaisen Audacity-nimisen ohjelman ja keksin laittaa mikiksi Singstarin mikin. Noh, ajattelin, että ei kai se koira huuda kuin korkeintaan vähän aikaa sen jälkeen, kun ollaan jätetty se yksin, jos huutaa yhtään.

Pikkaisen toisin kävi, nimittäin kun tulin koulusta kotiin, Henkka kävi läpi äänitystä ja oli menossa 1,5h kohdalla. Julle oli pitänyt siihen mennessä koko ajan pienempää tai isompaa ulinaa. Pisin jakso hiljaa oli ollut noin 2 minuuttia... Samaa tahtia jatkui loppuun asti, kovin montaa minuuttia se ei hiljaa vaivautunut olemaan 3 tunnin aikana. 

Nythän juttu on sitten niin, että ollaan pistetty Julle välillä yhteen huoneeseen yksinään (vähän läheisriippuvuuttahan sillä tuntuu olevan) esimerkiksi 10 minuutiksi. Sen aikaa se ainakin on hiljaa. Hommattiin myös sitruunapanta, josko se auttaisi. Jos tuo huutaminen ei lopu, niin kohta meidän porukka on yhtä beaglea pienempi. Toivotaan, että niin ei käy, vaan me saadaan tuo koira oppimaan, että yksinollessakaan ei huudeta. Niin sattumalta ja puolivahingossa kuin tämä beaglen poikanen meille tulikin, niin silti se vaan on meille niin täysin sopiva koira, luonteeltaan parempaa koiraa saa ihan varmasti hakea.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla