että huhhuh. Kiirettä piti varsinkin sunnuntaina niin, että istumaan ei ehtiny. Voin sanoa, että yhtä kiireistä näyttelyä ei ole mulla aikasemmin ollutkaan! Oltiin molempina päivinä koiraparkissa kaikki ylimääräinen aika, jota ei ollut kyllä paljoa...
Lauantai meni melko leppoisasti, saatiin silloin Lindan kanssa 4H:n koiraparkin kautta esitettäviksi kaksi japaninpystykorvaa, Ruusu ja Camilla. Täytyy sanoa, että sieviä nuo japaninpystykorvat on ainakin ja kivaluonteisia sen perusteella mitä on tullut nähtyä. Isä olis valmis ottamaan sellaisen vaikka heti, ovat kuulemma niin näppäriä ja sieviä. Esitin Ruusun lauantaina junior handlerissakin, meni ihan hyvin, vaikka neitokainen kattelikin kovasti mamman perään. Lauantaina oli jopa aikaa vähän katella tavaraakin ja huidella vähän jossakin, kun ei omaa koiraa ollut.
Sunnuntai oli ehdottomasti kiireisempi. Aamulla mentiin jo varttia vaille yhdeksän, laitettiin koiraparkki pystyyn heti yhdeksältä, jolloin paikalla ei ollut muita dogsittereitä kuin minä. Saatiin koiraparkkiin hoidettavaksi 10kk ikäinen suursnautseri Joiku, joka totutteli koiranäyttelyssä olemiseen ja hälinään. Kiva koira sekin! Suuri pieni vauva. (; Koiraparkista sai aika pikaisesti lähteä katsomaan miten nopea liukuhihnatuomari Rajko Rotner loppujen lopuksi oli, ja olihan se. Jekun tuomisen kanssa tuli melkeinpä kiire, kun kehä oli lähes tunnin etuajassa. Kävin Lindan kanssa esittämässä japaninpystykorvat, joiden kehän alkua odotellessa sai koko ajan jännittää, olisiko apsojen tuomari yli puolet nopeampi kuin japsien tuomari ja kehät menisivät päällekkäin. Ei ne kuitenkaan menneet ja ehdin hyvin esittää Ruusun, joka sai EH:n. Nätti tyttöhän se on, mutta tuomari oli tosi tarkka! Camille tipahti siltä H.
Jekku on nyt aika hyvässä kunnossa jo, eikä turkkikaan ole aivan mahdoton ehkä sittenkään. Ei aivan haituvaa loppujen lopuksi. Jekku liikkui kehässä hyvin ja käyttäytyikin upeasti. Tuomari meinasi tosin lykätä Jekulle hylsyn purennan takia, mutta jatkoi kuitenkin arvostelua välittämättä koko purennasta ja mainitsematta sitä arvostelussa ollenkaan. Liudan virheitä se kuitenkin löysi ja arvostelu oli täysin päinvastainen kuin mitä kaikilta muilta tuomareilta on tullut. Tuomari kehui Jekun turkin pituutta (!!), sanoi, että liikkuu huonosti ja on huonosti kulmautunut sekä turkki on huonosti kunnostettu, sanoi vielä, että pään pitäisi olla vahvempi. Tiedä sitten. (: Omaan silmääni sen pää on todella kaunis ja liikkeet myös, totta kai Jekku muutenkin on ihanin apsopoika. (; Sen uhoilukausikin taitaa olla mennytta aikaa, koskapa se ei ärissyt yhdellekään koiralle tyhjää ja käyttäytyi muutenkin aivan mallikelpoisesti. Ehkä se nyt sitten on iso poika, kun kaksi vuottakin tuli täyteen 10.6. Jekun arvostelut Pellosta ja juhannusnäyttelystä tulee tässä joku päivä sivuillekin...
Sunnuntain junior handlerissa oli tosi mukava tuomari! Tarkka ja tiukka, mutta hauska ja ystävällinen kuitenkin. Mulla oli Jekku junnuissa ja se kyseli jokaisen rodun alkuperämaan ja rodun. Totta kai lhasa apso on Kiinasta, jossa on Tiibet, jonka pääkaupunki on Lhasa. (; Jekku käyttäytyi junnukehässäkin hyvin, mitä nyt yritti alkaa leikkimään takana olevan koiran kanssa, joka vikisi koko ajan. Erityisen kiva tuossa on se, että se takana oleva koirakin oli uros eikä Jekku yrittänytkään murista sille. Tuomari pyysi tekemään hieman erikoisempiakin kuvioita ja hyvinhän se meni. Sijoituttiin sitten loppujen lopuksi kait kuudensiksi, joka ei ole ihan huono sijoitus piirinmestaruuden puolelta. Osarissa ei sitten sijoituttu ja Jekkuakin alkoi esiintyminen kyllästyttää, kun oli seistä tököttänyt jo melkoisen kauan. Kuitenkin, ihan tyytyväinen olen näihin viimeisiin (ja kolmansiin) virallisiin junnukisoihin missä kävin. Ens vuonna onkin sitten jo liikaa ikää.
Kiva oli kuitenkin viikonloppu ja siitä muistutuksena auringossa palaneet posket ja kivat kokemukset junnukehässä, koiraparkissa ja japseja esittäessä. :) Ensi vuoden juhannusnäyttelyä odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti