Tervetuloa ihana aurinko! Ei ollakaan nähty pilvetöntä päivää joulukuun 19. päivän jälkeen, joten oli kyllä mahdottoman ihanaa, kun sellainen lopulta tuli. Pakkastakin oli sitten suunnilleen 20 astetta, mutta eipä se juuri hidasta ihmisiä tai koiria, kamera on sitten toinen juttu. Kyllä se lauha nollakelikin alkoi jo kyllästyttää. Käytiin isommalla porukalla jäällä lenkkeilemässä, koiria oli mukana viisi kappaletta ja ihmisiä oli neljä. Jullella oli aivan mahtavan hauskaa, kun sai kiusata niin montaa eri koiraa. Ihanasti sitten illalla väsyttikin mokomalla beaglen poikasella. Relppikselläkin tuntui olevan hauskaa, kun sai möyrytä lumessa minkä jaksoi.
lauantai 11. tammikuuta 2014
lauantai 4. tammikuuta 2014
Mätsärivuoden startti
Pitkästä aikaa taas blogiin kirjoittelua. Ei ole ollut oikein inspiraatiota kuvailemiseen, saatika kirjoittelemiseen. Joulu vietettiin Oikaraisella porukoilla koirien kanssa ja uudeksivuodeksi vein Rellan taas sinne. Julle sai olla uudenvuoden kaupungissa, kun sen mielestä raketeissa ei ollut mitään ihmeellistä. Kaupungissa paukkui kyllä huomattavasti enemmän kuin tuolla syrjässä :)
Mätsärivuosikin aloitettiin hallimätsärillä ja samalla Jullen ensimmäisellä mätsärillä ikinä. Meidän beaglen poikanen käyttäytyi odottamattoman hyvin, varsinkin kehässä. Reipashan se on kuin mahdoton ja kehässäkin tahtoi vauhtia piisata aika reippaasti. Tuomaria se ei kuitenkaan pussaillut kuoliaaksi tai oikeastaan edes yrittänyt, kun makupalat veivät huomion tuomarista mukavasti pois. Esiintyjänä siitä tulee varmaan kasvaessaan yhtä mainio kuin Ripusta. :) Samantyyppinen se on kyllä koulutettavana muutenkin energisyytensä, keskittymiskykynsä, intonsa ja ahneutensa puolesta.
Julle sai pentujen parikehässä sinisen nauhan, varmaankin siksi, kun sen näyttelyhihnassa käveleminen oli melkoista pomppimista verrattuna meidän pariin. Sininen nauhahan on kuitenkin kohtalaisen hyvin esiintyvälle koiralle aivan mainio juttu, kun sitten sinisten kehässä se sijoittuminen on paljon todennnäköisempää. Sinisten kehässä Julle seisoi oikein nätisti aluksi, loppua kohti alkoi kärsivällisyys loppua ja sen piti koittaa testata niitä kaikkia muitakin osaamiaan temppuja. Hihnassa kävely sen sijaan alkoi väsymisen seurauksena sujua. Onneksi poika kuitenkin malttoi niin kauan seistä, että jäljellä oli enää neljä koiraa ja sijoitus varma. Sijoitus oli Jullelle siis sinisten pentujen 4 ja ikää 6kk! Hieno alku Julliskan mätsäriuralle.
Rella oli vain katsojan roolissa, kun ilmoittautumismaksut oli kuitenkin aika korkeat. Hyvin käyttäytyi meidän pieni labbisneitikin, joka on parantunut steriloinnista aivan täysin ja on ollut taas porukoilla lihomassa... Pitää varmaan huomenna hakea Relppis kotiin taas, vaikka se olisikin varmaan onnellisempi maalla kuin kaupungissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)