Sitä sosiaalistuttamista ja niitä penneleitä taas

Rella on yksinkertaisesti varmaan maailman fiksuin penneli. (: No, ehkä se on vähän puolueellisesti sanottu, mutta hieno kuitenki. Sen kans voi mennä varmasti minne vaan ja aina se osaa suhtautua tilanteeseen hyvin. Ollaan nyt käyty tokokisoissa kattelemassa, ollaan ihmetelty lehmiä, lintuja, kissoja, muita koiria, hamsteria, autoja, mopoja ja ihmisiä. Eikä Rella tunnu hätkähtävän juuri mistään. Valtavan hieno pieni koira! Uusista paikoista se ei turhia stressaa, vaan kaikki uusi on sen mielestä vaan kivaa. Aivan toisenlainen kuin Jekku pentuna, Jekku kun on pennusta asti ollu hieman epäluuloinen uusissa tilanteissa.

Hhahhahheh

Sen rakkaus ruokaan on suorastaan hurrrrja. Kissanhiekkalaatikon sisältö oli tosi herkkua niin kauan kuin sen sisällön popsiminen kiellettiin hyvin jyrkästi. Nyt Rella jättää sen jo suosiolla rauhaan eikä yritäkään tunkea koko hiekkalaatikolle, kissanruokakin olisi hyvää, mutta se on jo aiemmin pyritty siirtämään ylemmille tasoille, koska Jekulla menee sen syömisestä vatsa sekaisin (ja niin muuten menee Rellallakin). Jekkukin on sulanut ihan täysin Rellalle. Kuka vois vastustaa tuota pikku neitiä, kun se oikein sitkaasti yrittää? ;) Jekulla kestää aina aikansa tottua, mutta nyt se jo jakelee Rellalle pusuja ja huolehtii sen korvien puhtaudesta.

Tämmöinen pieni Rella...

Kissanpentujen tilanne on se, että yksi on varattu pikkusiskon kaverille. Se raahasi isänsä katsomaan viikon ikäisiä pentuja. Veeran isä katsoi pentuja hetken ja kysäisi, että mikäs me näistä otetaan. ;) Niinpä punaraidallinen pentu on nyt varattu. Vielä mustavalkoinen ja kilppari vailla kotia, mutta eiköhän niillekkin hyvä koti löydy suhteellisen helposti...

 Mutakylvythän on vaan hyväksi, eikös?