maanantai 6. toukokuuta 2013

Lenkkeilyä ja kuvailua

Nyt on Rella ja Nella suorittaneet ensimmäiset pulahdukset Kemijokeen, kun jäätkin lähtivät vapun tienoilla. Rannoilla on vielä jäätä, niin että saa miettiä, mistä kohtaa sitä koirat päästääkään uimaan. Nella arasteli aluksi uimaan menemistä, mutta riittävän suuren kepin perässä oli pakko tehdä jättiläismäinen loikka ja pelastaa keppi hukkumiselta. ;) Rella meni jo ihan rutiinilla ja yllättävän innokkaastikin uimaan.

Karvanlähtö on luojan kiitos jo loppumassa eikä huoneen lattiaa korista enää ihan niin nopeasti musta karvamatto Nellan tyyliin. Rellan karvathan ei minun lattiassa ihmeemmin näy. Rellan kutina sen sijaan ei tahdo asettua, vaikka karvanlähtö onkin helpottanut. Korvan takaa rupi ei tahdo parantua, kun Relppis rapsuttelee sen jatkuvasti rikki. Kyynärän kuluma on myös mennyt verille ja sitäkin koitetaan parannella Betadinella putsailemalla aina kun se vähänkään aukeaa. Lohi- ja rypsiöljyä olen syöttänyt nyt viikon verran (toisella ruualla lohiöljyä ja toisella rypsiöljyä), vielä ei ainakaan ole mitään muutosta havaittavissa. Viljoja ei Rellan ruokavaliossa enää ole ollut muutamaan viikkoon ellei satunnaisia viljaisia vahinkonappuloita oteta huomioon... Sais kyllä helpottaa jo!

Taipparikurssille unohdettiin viimeksi mennä, tosin en tiedä, miten sinne kehtaisi enää tuon kanssa mennäkään? Eilen olisi illalla ollut näyttelytreenitkin, mutta sinnekin unohdettiin mennä. Treenailin sitten kotona Rellan ja Nellan kanssa. Viikon päästä olisi äitienpäivämätsäri, jonne ei varmaan kuitenkaan mennä, kun ilmoittautuminen on jo 8e/koira... Periaatteestakin täytyy jo olla käymättä, kun tahtoo mennä niin törkyhintaiseksi... Pari muuta mätsäriä tässä kuussa on vielä tulossa. Niihin varmaankin mennään!

Ollaan rallattu menemään myös metsässä ja pelloilla kun vihdoinkin on päästy. Käytiin myös kaupungin kaduilla kävelemässä ja katselemassa ihmisvilinää, jos tuo Nellakin tuosta uskoisi, etteivät kaikki ihmiset ole hirviöitä ja käymässä sen kimppuun... Koirista puhumattakaan. Koirien ohitukset ovat kyllä menneet pari viikkoa molemmilla koirilla ilman rähinöitä. :) Jo näiden kanssa kehtaa kulkea!

Paljon lisää kuvia Rellasta, Nellasta ja Riinastakin löytyy täältä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti