Koiraton elämä?

Vuosi - tai edes puoli vuotta - sitten en olisi uskonut, että eteen tulisi ehkä ikinä tilannetta, jossa ei ole koiraa pyörimässä jaloissa. Meillä on aina ollut koira tai useampi, parhaimmillaan neljä. Julle lähti tänään lauantaina uuteen kotiin ja lähtikin sitten myös kauas, Kangasalle asti. Jullen lähtö tarkoittaa minulle ja Henkalle ensimmäistä koiratonta aikaa meidän kummankin elämässä. Koti tuntuu tosi autiolta, kun koiraa ei ole pyörimässä jaloissa eikä tarvitse lähteä käyttämään ketään lenkillä. Lenkille lähtö ylipäänsä tuntuu niin turhalta.

Jullen eroahdistus ei tosiaan koulutuksellakaan helpottanut. Oikaraisella se viihty häkissäkin ihan kohtalaisesti yksin, samoin narun päässä ja etenkin Rellan kanssa. Toinen koirakin tuo sille sen verran turvaa, ettei tarvitse heti huutamaan alkaa. Kerrostaloelämä ei kuitenkaan Jullelle sovi, eikä varsinkaan ainoana koirana, joten meidän oli pakko luopua Jullesta. Se pääsi koiran ja kissan kaveriksi omakotitaloon, jossa on iso aidattu piha, perheelle Julle on jo kolmas beagle. Jullelle tuskin tulee sopeutumisen kanssa ongelmia, vaikka meille siitä luopuminen oli ja on todella vaikeaa.

Siivosin viime sunnuntaina koiran lelut yhteen laatikkoon, pakkasin Jullen tavarat lauantaita varten kasaan, etsin rokotuskortin, omistajatodistuksen ja paperit. Perjantaina veimme koiranruuat ja pedit vanhemmille, tyhjensimme kaapit makupaloista ja pistimme talteen laitettavat tavarat kaapin perälle talteen. Tuntuu kummalliselta, kun syödessä kukaan ei ole kerjäämässä nappisilmät loistaen ja sängyssäkin on ihan liikaa tilaa.

Kävimme aamulla vielä yhden lenkin joen jäällä ja napsin Jullesta kuvia. Jullen uudet omistajat tulivat hakemaan sen noin 10 aikaan aamulla. Julle tykästyi uusiin omistajiinsa saman tien, kuinkas muutenkaan, onhan se Julle. Tyytyväisenä se hyppäsi myös heidän auton kyytiinsä eikä jäänyt perään katselemaan. Täällä sen sijaan Rella ihmetteli, että mihin kaveri katosi (kulki talon ympäri hämmästyneenä) ja Riitu on ollut hieman vaisun oloinen. Ehkä sen juoksutkin tosin vaikuttavat hieman. Uskomme Jullen kuitenkin päässeen hyvään kotiin, eikä sillä tavalla harmita yhtään. Varmasti Jullen on parempi olla omakotitalossa, jossa se saa vapaasti ulkoilla kuin kerrostalossa.

Onhan toki vielä Rella, Rippu ja Riitu (ja Henkan vanhemmilla Nella ja Riina), mutta ne ei kuitenkaan asu meidän kanssa eikä siten ole meidän elämässä kuin viikonloppuisin silloin tällöin. Relppiksen ajattelin ehkä tänä kesänä ilmoittaa johonkin näyttelyyn ja käyttää Rippua mätsäreissä, josko sille irtoaisi muutama hyvä sijoitus veteraani- ja sekarotuisten kehissä. Ihan koiraharrastuksetonta ei tulevaisuudestakaan ole tulossa, mutta kovasti hiljaisempaa. Saa nähdä kuinka kauan menee ennen kuin uskalletaan seuraava koira ottaa. Sen verran epävarma ja kerrostalo- ja muuttopainoitteinen on meidän tulevaisuus, kun miettii pari vuotta eteenkin päin. Me koitetaan nyt totutella koirattomaan elämään ja opetella elämää ilman hännänheiluttajia, vaikka toistaiseksi tuntuu vaikealta.

Tämä blogi taitaa hiljetä nyt. Ei ehkä kokonaan, mutta ainakin huomattavasti... Kuvat on noin kolmen edellisen viikon aikaisilta lenkeiltä. Ei ole vaan jaksanut muokkailla kuvia ja käydä niitä läpi... Ja nyt niitä sitten on niin paljon, ettei enää huvitakaan.