sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannuskuulumisia

Nyt on pidemmät reissut vähäksi aikaa reissailtu työn puolesta, joten saan toivon mukaan olla enemmän taas kotona ja ehdin touhuilla Tessunkin kanssa. :) Juhannusta vietettiin ihan rauhassa, käväistiin päivällä Oikaraisella ja illalla sitten oleskeltiin kotona ja käytiin pitkä lenkki kaupungilla kävelemässä keskellä yötä. Lauantain ja sunnuntain mie olen viettänyt perinteiseen tapaan juhannusnäyttelyssä.

Lauantaina katseltiin tipsuja ja junior handlerit, sunnuntaina kuvailin kaikki lapinkoirat, kattelin mäyräkoiria ja junior handleria. Maija kisasi junnuissa lauantaina Rellan kanssa, mutta ei ihan sijoittunut. Tänään Maija voitti sitten lainakoiran kanssa piirinmestaruuden ja sm-osakilpailussa sijoittui neljänneksi. :) Se tarkoittaa sitä, että joulukuussa itsenäisyyspäivän aikaan kutsuu Helsinki Voittaja-näyttelyineen ja vähän isommat junnukisat. Pakkohan sinne on lähteä nyt, kun on erinomaisen hyvä syykin...

Riitun juoksut alkoivat lopultakin, joten ensi viikonloppuna tulee Rymy-poika Torniosta kosioreissulle ja toivotaan, että sitten syksyn tullen saataisiin pieniä tipsuvauvoja vipeltämään!

Ilmoitin Tessun Keminmaan näyttelyyn, joka on heinäkuun 18. päivä, tuomarina siellä on Tapio Kakko. Aika komealtahan tuo meidän poitsu näyttää näin vuoden ikäisenä, mutta saa nähdä sitten. :)

Kuvia juhannusnäyttelystä löytyy täältä.
Tessu 1v!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti