Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. tammikuuta 2016

Uuden vuoden pohdinnat

Vuosi 2015 oli erilainen, Tessun ensimmäinen kokonainen vuosi meillä ja kaikin puolin oikein hyvä vuosi. Nyt meillä on tulossa taas näillä näkymin sellainen vuosi, että mie reissaan puolet vuodesta, alkaen touko-kesäkuusta ja päättyen jonnekin loka-marraskuulle. Henkkakin varmaan pääsee töihin ja ehkä jonnekin reissuunkin, joten Tessu tulee varmaan viettämään kesällä jokusen viikon taas Oikaraisella.

Viime vuosi meni koiraharrastusten puolesta hyvin hiljaisissa merkeissä. Pyörähdettiin parissa näyttelyssä, tuloksin EH ja H. Meidän pikkupojalla on edelleen pihtikintut ja vaaleat silmät, eikä se edelleenkään ole mitenkään erityisen iso, joten näyttelymenestystä tuskin on odotettavissa tänäkään vuonna. Käydään ehkä nyt kevättalvella/keväällä parissa näyttelyssä (hakemassa tulevaisuuden muita mahdollisia harrastuksia varten vähintään se EH/H) ja sitten mietitään, josko leikkautettaisiin Tessuinen. Mätsäreissä käydään varmasti edelleen ainakin satunnaisesti - katsotaan, miten sellaisissa koiratapahtumissa rupeaa tuo kuulo toimimaan. ;)

Tänä vuonnakaan ei varmasti harrasteta juuri sen enempää, kiitos minun hyvin todennäköisen reissutyön. Haaveilen vähän tokoharrastuksen aloittelemisesta ja ollaankin kotona treenailtu seuraamista, paikkamakuuta, esineiden pitoa suussa (kapulaa ei ole vielä, joten opetellaan muilla esineillä), istumista ja maahan menoa jne. Motivaatiota ja intoa tekemiseen Tessulla yksinään on ihan kivasti, se innostuu ihan hurjasti, kun sitä vaan kehuu tietyllä äänensävyllä ja osaa mahtavasti nostaa kierroksia ihan itse (...) haukkumalla. Möllitokot voisi siis ainakin olla ihan mahdollinen tavoite tälle vuodelle, mikäli ehdin treenaamaan ja saan Tessun huomion itseeni myös sellaisissa paikoissa, missä on muita koiria.

Käytöksen puolesta Tessu on muuttunut vuodessa hurjasti! Viime vuoden alkupuolen tuskailin ihan koko ajan ylivilkkaan ja mitään kuuntelemattoman karvaturrin kanssa, joka ei osannut rauhoittua missään, ja jota ei kiinnostanut omistajien seura pätkääkään. Tällä hetkellä meillä asustelee kotioloissa hyvin rauhallinen, sekä vieraissa hyvin rauhoittumisen taitava lapinkoira - järkevä, viisas ja tasapainoinen tyyppi, joka pelkää muovipusseja, kolinaa ja rapinaa, mutta ei edes hätkähdä pamauksista. Korvatkin on päässä jo muutenkin kuin vain koristeena. Nykyään Tessu tulee viereen rapsuteltavaksi, tarjoilee leluja ja tekee tätä myös silloin, kun ollaan muuallakin kuin kotona. Tessu on myös ihan uskomattoman hyvä lapsenvahti isän pienelle pystykorvan alulle eli Satulle, se leikittää sitä sopivan nätisti ja kärsivällisesti vaikka kuinka kauan. Siitä tytöstä tulee muuten Tessullekin melkoinen leikkikaveri kasvaessaan - ääntä, ärhäkkyyttä ja sisukkuutta ei ainakaan puutu. :D

Tessu on ehdottomasti koira, joka vaan paranee iän myötä. Jos jossain vaiheessa epäiltiin, tuleeko tästä yhtään mitään, niin nykyään ainakin ollaan ihan rakastuttu meidän pörriäiseen. Ihan hyvät asetelmat siis voisi olla tälle vuodelle. Saa nähdä mitä kaikkea se tuo mukanaan! :) Huomenna suunnataan mökille, joten sieltä sitten kuvia ja kuulumisia seuraavaksi.

Äiti ja koiralauma
Tessun uusi paras kaveri, Satu

maanantai 14. tammikuuta 2013

Suunnitelmia

Viime vuonna kun ei saatu juuri mitään aikaiseksi, paitsi muutamissa näyttelyissä käynnit, niin tänä vuonna voisi sitten laatia yhtä mahdottomat suunnitelmat. ;)

Näyttelyissä olisi tarkoitus tänä vuonna käydä jonkin verran enemmän kuin viime vuonna. Ihan jo siksikin, kun ryhmänäyttelyitä täällä päin on tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna. Rellan ja Nellan kanssa olisi tarkoitus käydä tämän vuoden ensimmäisessä näyttelyssä huhtikuun lopussa Pellossa tai Tervolassa. Tämän vuoden mahdolliset näyttelyt labbiksille voisivat olla nämä:
  • Tervola 20.4.
    • ilm. ?
  • Pello 27.4.
    • tuomari: Paula Rekiranta
    • ilm. 21.3./3.4.
  • Kuusamo 4. tai 5.5. 
    • ilm. ?
  • Rovaniemi 9.5.
    • tuomari: Eeva Rautala
    • ilm. 4.4/11.4
  • Sodankylä 18.5.
    • Tuomari: Harry Tast
    • ilm. 22.4.
  • Rovaniemi KV 22.6.
    • Tuomari: Rita Reyniers, Belgia
    • ilm. 29.4
  • Tornio KV 20.7.
  • Rovaniemi 31.8.
  • Oulu - labbisten erikoisnäyttely 7.9.
Luulen, että Tervolan näyttely jää ehkä välistä, kun ei sitä ihan joka viikonloppu kuitenkaan viitsi jonnekin lähteä jo rahankin takia. Tai sitten Kuusamossa ei käydä ollenkaan, sinne on kuitenkin sen verran pitkä matka. Saa nähdä miten keväällä innostus ja ne rahat riittää. Nellalle on vähän muunkinlaisia suunnitelmia kuin näyttelyllisiä, mutta siitä sitten lisää josku myöhemmin, jos asia ikinä tulee ajankohtaiseksi...

Rellan kanssa ei varmaan tänäkään vuonna laiteta suuria tavoitteita tokon osalta. Tavallaan kaikki alokasluokan liikkeet olis hallussa, mutta kun en tiedä, miten tuo tekee niitä palkatta ja sitten toisekseen, miten itse ikinä uskallan mennä kisaamaan. Minun jännittäminen kuitenkin heijastuu Rellaan niin voimakkaasti, että en usko, että siitä kauheasti mitään tulisi. Jos möllitokoihin uskallettaisiin jossain vaiheessa vuotta. ;) Muuten Relppiskin saa toimittaa ihan vain parhaan kaverin virkaa, missä se onkin ylivoimaisen hyvä.

Riitulaiselle on kans pari näyttelyä katsottu, saa sitten nähdä mitä siitä tulee, kun se ei rohkein mahdollinen tiibetinspanieli ole. Kesäkuun 9. päivä on Kemissä ryhmänäyttely, joka voisi olla Riitulaisen ensimmäinen näyttely ja sitä seuraava sitten Rovaniemen juhannusnäyttely, syksyllä olisi sitten Pellossa ryhmänäyttely vuorostaan Riitulle. Sitä pidemmälle ei taida uskaltaa ajatella ja pitkältihän se on siskostakin kiinni, mihin se haluaa rääpäleisen viedä. ;)