Ulkona oli tositosi hieno ilma, joten käytiin Jeksun kanssa vähän kuvailemassa. Jeksu katseli maisemia, näki pari bichon havanais-tyttöä ja paljon ihania porojen ja jäniksien jälkiä. Ihmettelenpä vain, mistä tuo koira on repinyt tuon valtavan saalistus- tai minkälie vietin.. Kaikki kuitenkin kelpaa jahdattavaksi, poroista hiiriin, jäniksiin, oraviin ja vaikka sitten lintuihin. Tällä kertaa ei kuitenkaan nähty mitään muita eläimiä kuin ne kaksi valkoista neitokaista. :)
Oli ihanaa käydä kävelemässä kun kerrankin oli valoisaa ja aurinkoakin näkyi. Pitkään kestäneen kovan pakkasen jälkeen tänään on enää -6°C eikä Jekunkaan tassuja enää palellut, joten lumessa rämpiminen oli ihan kivaa siitäkin ja risujen kiskominen myös. ↓
Olisin mielellään lähtenyt hiihtämään, mutta en sitten löytänyt mistään sauvoja... Viime vuonna niistä taisikin mennä toinen poikki, jos oikein muistan. Joten tyydytään sitten kävelemään edelleen. Potkuriakin on jo kokeiltu, mutta nuo minun vetokoirat on hiukan ruosteessa (kuten aina), joten ehkä me jätetään ne hommat siihen asti, että tulee sopivan jäiset kelit ja potkuri luistaa vähän liukkaammin.
Ja taas olisi Jeksun pesupäivä edessä, joten illalla pitää ottaa Jekusta sitten vähän edustavampia kuvia, kun turkki on puhdas ja kuiva eikä sojota joka suuntaan. :) Äiti osti lohiöljyä, että poitsun turkki paranisi. Katsotaan auttaako. (; Äiti on nyt ottanut oikein asiakseen keksiä jotain millä turkkia saisi parannettua, eipä tuo haittaa ainakaan minua ja Jekkuhan on asiasta onnellisen tietämätön. Ruuassa voi olla joku kalainen sivumaku, mutta ehkäpä se ei sitä niin suuresti haittaa.
Kuvia klikkailemalla ne saa huomattavasti suuremmiksi (:
Miksen mie oo nähny vielä tuota ihanaa valoilmiötä nimeltä auringonpaiste? :( Ihana toi eka, toka ja viiminen kuva. <3
VastaaPoistaKoska sie asut siellä vaaran takana, jonne ei aurinkokaan paista :D Vois olla (* miljoona) parempiaki kuvia, mutta ku puolet kuvista meni pilalle... :D
VastaaPoistaPitääpä tulla sinnepäin viikonloppuna lenkille saamaan aurinkohoitoa. :D
VastaaPoista