Rippu SEK1, BIS1
Se teki sen jälleen. (; Kolmas kerta Ripun mätsäriuran aikana kun se on BIS1. Juoksuja ei edelleenkään kuulunut, joten lähdettiin sitten mätsäreilemään Ripun kanssa. Kerättiin pisteitä vähän, että Pyrri ei ihan heti pääsisi ohi mätsäricupin pistetilastoissa, vaikka Rippanareppanan juoksut nyt alkaiskin. Rippunen käyttäytyi taas omaan ihan mallikkaaseen tapaansa, ei rähissyt eikä pelleillyt muutenkaan. Tuomarina oli Paula Saarijärvi.
Mätsärin jälkeen pelleiltiin sitten vähän Roopen kanssa tyhjässä tai ainaki lähes tyhjässä hallissa.
Rippu seurailee.
Mätsärin jälkeen pelleiltiin sitten vähän Roopen kanssa tyhjässä tai ainaki lähes tyhjässä hallissa.
Rippu seurailee.
Lumet on sulanu vauhdilla, joten potkurointikausi jäi vähän tyngäksi. Mummolaankin ehdittiin potkuroida vain kerran koko talven aikana. Aina oli liikaa lunta tiellä tai jotain vastaavaa. Vihdoin kun maaliskuun puolessa välissä alkoi olla hyvät ja sopivan jäiset tiet, kelit loppui siihen. Nyt tiet on jo aivan sulat ja ruohokin on tullut esiin lumen ja jään alta. Siispä varsin tynkä talvi potkuroinnin osalta. Koirahiihtelyä me ei harrastetakaan, kun siihen sopivaa koiraa ei ole, Rippu on hidas eikä muuksi taida muuttua. Kunnon vetokaverin hankkiminen houkuttelisi kovasti...
Nyt nautitaan rapakeleistä Jekun kanssa. Tähän aikaan vuodesta iskee epätoivoinen olo ja tuntuu, että nyt se turkki lähtee kun se ei pysy puhtaana ja siistinä paria tuntia pidempään. Ja tätä aikaa riittääkin sitten taas siihen kun saadaan seuraavat lumet maahan joskus joulukuulla. Mitenhän sitä taas jaksaakin?

Kuvassa Kefeus Zebra Rock
Mätsäriä edellisenä päivänä kävin Kemijärvellä koiranäyttelyssä ilman koiraa. Kehäänkään en päässyt, mutta kuvailemaan kuitenkin. Aamupäivä meni lapinkoiria kuvaillessa, välillä kävin kuvaamassa tutun harmaan norjanhirvikoiran, sitten jotain sekalaisia koiria ja viimeisenä päivän lopuksi tuli kuvattua kaikki siperianhuskytkin... Illalla tunsi kyllä, että koko päivä tuli seisottua pihalla. Jekun seuraava näyttely on sitten toukokuussa. Nyt pitää vain muistaa ilmoittaa Jekku sinne Pellon näyttelyyn. Met lähemä Pelhon kattomhan mite met pärjäämä tänä vuona ko viime vuona meni vähä nii ja näi!
Lisää kuvia Kemijärven näyttelyn lappalaiskoirista, siperianhuskyista ja muista roduista.
Lisää kuvia Kemijärven näyttelyn lappalaiskoirista, siperianhuskyista ja muista roduista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti