torstai 5. elokuuta 2010

Elämää ja pentusia

Viikko täynnä tapahtumia. Ensinnäkin ne surkeammat, tai se surkeampi. Viime sunnuntaina Rippu hyökkäsi aitauksesta pois ja syöksyi suoraan viiden viereisellä soratiellä kulkeneen ihmisen ympärille haukkumaan. Eikä se ollut ensimmäinen kerta. Sen takia sen lopettamista on harkittu nyt kohtuu vakavasti. Vaikka se on normaalioloissa maailman kiltein koira, se kävisi kaikkien tuossa tiellä kävelevien päälle. En tosin ihmettele sitä, kun sillä on sellaisia kokemuksia kuin on. Sen kanssa on toisinaan hyvin hankala elää, mutta katsotaan nyt.

Äidin mielestä Rippu pitäisi lopettaa just nyt eikä edes miettiä muuta vaihtoehtoa, isä taas on vastaan enkä mie oikein tiedä, että miten koko asiaan pitäisi suhtautua. Pitäisikö tässä nyt surra sitä, että kohta mulla ei enää ole omaa rakasta Rippua vai ajatella, että jatketaan elämää nyt vielä kuitenkin ja pidetään vain aivan hirmuisen tarkka huoli siitä, että tuo koira on koko ajan käskyn alla ja näkyvissä. Sekään ei ole mukavaa koiralle eikä oikein kenellekään. Välillä tekisi mieli kyllä luovuttaa, mutta sekin tuntuu typerältä, kun koira on kuitenkin minun ja omien virheiden takia siitä on tullut tuollainen. Samaa virhettä en kyllä tee enää koskaan, mutta Ripun kohdalla on jo vähän myöhäistä koittaa korjata sen inhoa kaikkia tuossa tielläliikkujia kohtaan.

Kaiken takanahan on se, kun Rippu 5kk-ikäisenä oppi avaamaan oven (molempiin suuntiin) ja karkasi sitten jatkuvasti pihalle miten mieli teki. Naapurit kulki viereisellä tiellä ja Rippu keksi tietysti, että niiden kanssahan olis mukava leikkiä ja loikki niiden luokse innoissaan haukkumaan. Naapureiden mielestä se oli kuitenkin vihainen ja ne päätti sitten hakata Rippua kepeillä, kun se vain tulikin lähelle. Samoin ne usuttivat omia koiriaan Ripun päälle. Ei ole vaikea kuvitella, minkä takia siitä sitten tuli tuollainen ja minkä takia se inhoaa naapurin pyreneittenpaimenkoiraa niin hurjan paljon. Olisi pitänyt vahtia sitä tarkemmin, että se ei olisi lähtenyt mihinkään, eikä joutunut kokemaan tuollaista. Sitä on kuitenkin myöhäistä surkutella jälkeenpäin, joutuu vain toteamaan, että asioita voi yrittää korjata ja muuttaa parempaan suuntaan, mutta täysin tehtyä ei saa tekemättömäksi. Pitää katsoa, miten tässä nyt käy..

Sitten iloisempia asioita. Näyttäisi vahvasti siltä, että kuukauden päästä meillä mönkii pieniä kissanpentuja. Siiri on pulskistunut aika paljon ja rosvoprinsessa alkaa muutenkin vaikuttaa siltä, että pentuja on luvassa. Siirin pentujen lisäksi minulle on tulossa myös keltainen labradorinnoutajan narttupentu Torniosta. ♥ Pitkään olen jo harkinnut tämänrotuisen koiran ottamista. Niissä vain on jotain sellaista, mikä tuntuu omalta. Pidän Ripun luonteen iloisuudesta, sen lähes jatkuvasta hännän heilutuksesta ja tohelluksesta, sen innosta tehdä asioita ihan vain minun (tai makkaranpalasen...) takia. Uskon, että labbiksesta löytyy samoja ominaisuuksia ja siksi meille pitäisikin syyskuun alussa muuttaa yksi sellainen vaava. Syksyllä on vipinää tiedossa ja pentuja talossa. Tuskin on ongelmia keksiä, että mitä tekee vapaa-ajalla. Saa nähdä mitä meidän suklaasilmäinen poitsu tykkää labbispennusta. ;)

2 kommenttia:

  1. Voi että :(

    Ja voi että :)

    Olipas siinä uutisia kerrakseen. Rippu-parka.

    Meillä porukoilla on labbis, ja se on kyllä ilmeisesti sellainen koira, jonka saa tekemään makkaranpalasta ihan mitä vaan. Vera tosin on niin äärettömän allerginen ihan kaikelle, että tuskin sille yhtään makkaraa voi enää syöttääkään. :/ Toivottavasti teille osuu terve yksilö.

    VastaaPoista