Onnellinen otus

Elämä liikkuu ei se voi seisahtua

Kaikki muuttuu mutta antaa sen muuttua

Relppiksen kanssa on viime päivinä tullu treenattua tokojuttujakin. En tiiä, tuleeko siitä ikinä mitään, koska ihan satavarmasti koko koira on viimeistäänkin kisatilanteessa niin lukossa, että koko homma kaatuu siihen. Mikäänhän ei kuitenkaan estä yrittämästä ja touhuamasta tuon kanssa! :) Opeteltiin noutoa, joka on - yllätys, yllätys - Rellan suosikkitouhua. Tähän asti olen pyytänyt sitä vain erikseen istumaan kapula suussa ja muuten vain tuomaan sen mulle miten ikinä haluaa, kunhan se käteen asti tulee. Tänään minun pieni fiksu tuli kuitenki suoraan viereen ja tapitti siinä silmiin kapula suussa. ♥ Antoi hieman intoa yrittää muutakin. Nyt kun on jahkattu samassa tilanteessa jo hyyyvin pitkään :) Jotain uutta höpöäkin tuolle voisi opettaa, kun nyt on vauhtiin päästy taas. :)

Rippanareppana oli taas vauhdissa... Siinä koirassa on sitä enemmän virtaa ja hömelöä kouhotusta, mitä vanhempi se on. Kuukauden päästä se on jo 8-vuotias ja keksii yhä uusia kujeita, että myös minun aivot pysyisivät virkeinä. :) Uusin yritelmä on yrittää haukkua joka hemmetin välissä, kun jotain tehdään, samalla totta kai sen kierrokset nousee taivaisiin eikä se tahdo keskittyä millään. :D Rellan kanssa hissutellaan ja ollaan iloisia treenaajia, Ripun kanssa saa kirota, huutaa, möykätä ja olla mahdollisimman totinen eikä koiraa häiritse yhtään, korkeintaan hieman rauhoittaa sen onnetonta kouhotusta.

Rella on kaiken kaikkiaan vapautuneempi nykyään kotona. Sen ei tarvitse pelätä, että pieni apso tulee ja napsii kohta kyljestä kiinni. Samoin Nella osaa nykyään kulkea meillä jo rauhassa, senkään ei tarvitse paeta portaille piiloon pienen apson vihaa. Kuitenkin on edelleen haikea olo ja välillä ikävä Jeksua. Tähän taloon kuitenkin kaivataan uutta pientä, saa nähdä minkä rotuiseen otukseen sitä sitten aikanaan päädytään.