Sain tämmöisen haasteen kirjoittaa lemmikkieläinhistoriasta. Joten aloitetaanpas. :)
Meillä on kissoja ollut aina, aluksi oli Iso Kissa, jolla ei sen kummempaa nimeä ollut. Se pyöräytti pennut aina tasaisin väliajoin, joten kissanpentujakin on talossa ollut ihan jatkuvasti siihen asti, kun olin suunnilleen 6-vuotias ja meille jätettiin vain Laikku, joka oli uroskissa. Laikun kuoltua meillä oli hetken tauko, ettei ollut kissaa ollenkaan, kunnes meille haettiin Monni - ensimmäinen kissa, joka ei ollut samaa sukua meidän ensimmäisen kissan kanssa.
Ensimmäinen koira minun elämässä oli Jere, joka näkyy ylhäällä olevista kuvissa ensimmäisessä. Muistaakseni Jere oli kultaisennoutajan ja suomenpystykorvan sekoitus, isän metsästyskaveri. Sen paikka oli ulkona narun päässä, joskus se päästettiin juoksemaan, tai se karkasi. Jere eli 10-vuotiaaksi asti ja kuoli syksyllä 2000, jolloin meille otettiin Sissi.
Sitä ennen meillä oli yllä olevissa kuvissakin näkyvä Pörri, jonka kaivoin (tai kyllä se itse sieltä tepsutteli) 2-vuotiaana talon alta... Kuulemma ilmoitin isälle, että tämän mie otan. Kuvissa kyseinen koira on noin 4-5kk ikäinen, joten iso siitä tuli, vaikka mulla on kyseisestä koirasta melko hatarat muistikuvat. Pörri katosi, kun se lähti juoksemaan isän auton perässä. Se ei koskaan palannut takaisin kotiin eikä kukaan ollut muka nähnyt sitä missään. Auton allekaan se ei jäänyt, sillä sitä ei löytynyt kuolleenakaan mistään.
Opin lukemaan suunnilleen 6-vuotiaana ja siitä lähtien koirakirjojen selailu ja lukeminen oli yksi suosikkipuuhia. Ehdoton suosikkirotu pienenä oli maltankoira, koska se oli niin kaunis ja sitä kuvailtiin leikkisäksi ja iloiseksi. Suunnilleen 6-8 -vuotiaana aloin kinuta omaa koiraa. Lupaa siihen ei vain millään tahtonut irrota. Jeren kuoltua meille tuli kuitenkin Sissi, jonka isä lupasi minun koiraksi - varmaan jo ihan siksikin, että se jatkuva koiran ruinaus loppuisi... Sissin kanssa tuli sitten lenkkeiltyä yksin ja kaverin kanssa, mutta sen uppiniskaisuus ärsytti kyllä. Sain opetettua Sissin istumaan, menemään maahan ja ryömimäänkin lopulta, mutta se vei ihan uskomattoman kauan aikaa.
Pikkuisen ennen kuin täytin 12 vuotta, irtosi lupa Rippuun. Alun perin oli ollut puhe pienestä seurakoirasta, esimerkiksi cavalierista, bichon friséstä tai tiibetinspanielista, mutta kun lehdessä oli ilmoitus karhukoiran ja noutajan sekarotuisista pennuista, se piti saada. Äidille ei taidettu edes muistaa kertoa, että ollaan lähdössä hakemaan koiraa Ranualta, kun isän kanssa lähdettiin. Kotiin tullessa sylissä oli kuitenkin pieni musta karvakerä, jolla oli isot korvat ja tassut ja pitkä häntä. Ranualla oli selvinnyt, että kyseisessä koirassa oli myös saksanpaimenkoiraa, mutta sen ei enää siinä vaiheessa tietenkään annettu häiritä.
Ripun jälkeen tuli sitten Jekku, Jekun jälkeen Rella ja Rellan jälkeen vielä Riitu, mutta nehän on jo nykypäivää... :)
Meillä on kissoja ollut aina, aluksi oli Iso Kissa, jolla ei sen kummempaa nimeä ollut. Se pyöräytti pennut aina tasaisin väliajoin, joten kissanpentujakin on talossa ollut ihan jatkuvasti siihen asti, kun olin suunnilleen 6-vuotias ja meille jätettiin vain Laikku, joka oli uroskissa. Laikun kuoltua meillä oli hetken tauko, ettei ollut kissaa ollenkaan, kunnes meille haettiin Monni - ensimmäinen kissa, joka ei ollut samaa sukua meidän ensimmäisen kissan kanssa.
Sitä ennen meillä oli yllä olevissa kuvissakin näkyvä Pörri, jonka kaivoin (tai kyllä se itse sieltä tepsutteli) 2-vuotiaana talon alta... Kuulemma ilmoitin isälle, että tämän mie otan. Kuvissa kyseinen koira on noin 4-5kk ikäinen, joten iso siitä tuli, vaikka mulla on kyseisestä koirasta melko hatarat muistikuvat. Pörri katosi, kun se lähti juoksemaan isän auton perässä. Se ei koskaan palannut takaisin kotiin eikä kukaan ollut muka nähnyt sitä missään. Auton allekaan se ei jäänyt, sillä sitä ei löytynyt kuolleenakaan mistään.
Pikkuisen ennen kuin täytin 12 vuotta, irtosi lupa Rippuun. Alun perin oli ollut puhe pienestä seurakoirasta, esimerkiksi cavalierista, bichon friséstä tai tiibetinspanielista, mutta kun lehdessä oli ilmoitus karhukoiran ja noutajan sekarotuisista pennuista, se piti saada. Äidille ei taidettu edes muistaa kertoa, että ollaan lähdössä hakemaan koiraa Ranualta, kun isän kanssa lähdettiin. Kotiin tullessa sylissä oli kuitenkin pieni musta karvakerä, jolla oli isot korvat ja tassut ja pitkä häntä. Ranualla oli selvinnyt, että kyseisessä koirassa oli myös saksanpaimenkoiraa, mutta sen ei enää siinä vaiheessa tietenkään annettu häiritä.
Ripun jälkeen tuli sitten Jekku, Jekun jälkeen Rella ja Rellan jälkeen vielä Riitu, mutta nehän on jo nykypäivää... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti