Käytiin piiiiitkästä aikaa Saaran kanssa lenkkeilemässä. Mukavaa oli kuiteskin käydä, kun viime kerrasta on taas aikaa... Jos nyt sitten useammin? Relppis valitettavasti ontui koko lenkin ajan toista etujalkaansa eikä oikein innostunut leikkimään edes Vilpin kanssa. Ontumista on jatkunut jo pidemmän aikaa eikä koirassa ulkoisesti näy mitään vikaa eli jotain sieltä varmaan on rikki. Kärtyisempikin se on kuin ikinä ennen, joten kipeä ihan varmasti. Vaivainen labbis-parka.
Jullen kanssa käytiin katselemassa eilen pikkusiskon ratsastusta tunnin verran. Aluksi hevoset oli toosi jänniä, mutta tunnin loputtua se suhtautui niihin jo hyvin rauhallisesti. Hevosenkakka on Jullen mielestä parasta herkkua ikinä! Joka ainoa kikkare olisi tehnyt mieli syödä. Siellä oli myös aikuinen kiharakarvainen noutaja, joka oli Jullesta kans tosi kiva niistä monista rapsuttajista puhumattakaan. ;)
Viikonloppuna nostettiin potut maasta ja käytiin poimimassa 20 litraa puolukoita. Koiruudet oli totta kai metsässä mukana ja kyllähän ne nautti, kun sai juosta.
Julle 12 viikkoa!
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
torstai 5. syyskuuta 2013
Koiruudet kaupunkielämässä
Muutettiin tosiaan viime viikonlopun aikana kaupungin kylkeen, lähelle meidän koulua ja keskustaa. Rella ja Julle seurasivat mukana ja elämä niiden kanssa on lähtenyt sujumaan varsin kivuttomasti myös kaupungissa. Rella ärrää ajoittain eräille koirille, etenkin, jos molempien koirien kanssa on yhtä aikaa liikkeellä, ja varsinkin Henkan kanssa. Jullea toiset koirat taas vähän jännittää, ihmisiä se rakastaa hurrjasti ja se onkin saanut hurjasti lässytyksiä osakseen!
Kerrostaloelämässä jännitin eniten Rellan eroahdistelua ja sitä, osaavatko koirat olla yleensäkään nätisti keskenään. Turha pelko. Molemmat jäävät keskenään todella hyvin. Vinkunaa ei tule perään eikä Rella sotke täällä senkään vertaa paikkoja kuin kotona. Kertakaikkiaan loistavasti sopeutunut tämä meidän maalaiskoirakaksikko.
Jullellakin tulee loppu viikosta ikää jo huimat 12 viikkoa, joten tässä 11-viikkoiskuva. Matolääkkeet nyt vain naamaan ja ensi viikolla mennään ekoille rokotuksille! Viikonloppuna olisi suunnitelmissa käydä Mustin ja Mirrin pentutreffeillä, jos vain muistetaan sinne lähteä... ;)
Sitten kuvia viime viikolta, kun oltiin vielä maalla ja koirat sai juosta vapaasti. Kyllähän tämä kaupungissa asuminen koirien kanssa sujuu, mutta onhan koirien kanssa kaikki mahdollinen helpompaa vähän rauhallisemmilla seuduilla.

Tunnisteet:
12 viikkoa,
7-12 viikkoa,
Julle,
kasvukuvia,
kaupunki,
pentuelämää,
Rella,
syksy
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)