torstai 25. huhtikuuta 2013

Mätsäritohuja

Mätsäritouhuja tuli taas harrastettua koiranpäivän kunniaksi. Tällä kertaa menikin aika mallikkaasti niin Nellalla, Rellalla kuin Riitullakin. Nella kävi Maijan kanssa junior handlerissa, sijoitus oli tällä kertaa 5. Nella käyttäytyi ihan hyvin, innokkaampi se voisi tietysti olla, mutta ei se ainakaan paniikissa ollut missään vaiheessa kuten viime marraskuun hyväntekeväisyysmätsärissä, josta lähdettiin kesken pois.

Mie kävin tällä kertaa Riitun kanssa kehässä, Riitu sai punaisen nauhan pienestä tuomarin arastelusta huolimatta ja punaisten kehässä sijoituttiin itselle suurena yllätyksenä jopa toisiksi! Riitu malttoi kyllä seistä nätisti ja liikkuikin tosi hyvin. Ainoa, mikä oli jo odotettavissakin, oli tuomarin pelkääminen. Mutta senkään jälkeen se ei lamaantunut ihan täysin, joten tosi hyvin meni!

Rellan kanssa pyörähdettiin kiireellä kehässä, oli neiti vähän täpinöissään omalla tavallaan, kun ei malttanut seistä edes häntä heilumatta paikallaan, vaan pomppi jatkuvasti istumasta seisomaan ja takaisin istumaan... Tältä pohjalta on kuitenkin kiva lähteä Pellon näyttelyyn lauantaina. :)



Tyypillinen Rellan ilme, ei vois vähempää kiinnostaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti