tiistai 23. syyskuuta 2014

Tessu seikkailee

Sunnuntaina käytiin Oikaraisella. Rella ja Rippu olivat päässeet isän kanssa metsälle, joten Tessu sai tyytyä omaan seuraansa aluksi. Meinattiin lähteä kalalle, mutta syksyn kylmyys yllätti kyllä täysin. Käytiin vain rannalla pyörähtämässä ja hytisten mentiin mummolaan lämmittelemään. Sinne tuli sitten isäkin Rellan kanssa.

Tessun kanssa alkaa sisäsiisteys näyttää jo aika hyvältä. Se ei ole pissannut sisälle viikkoon. Paitsi tietysti Oikaraisella, kun eihän se siellä jouda ajattelemaan, että pitäisi muistaa pyytää ajoissa ulos. Täytyy sanoa, että ihanaa. Rellalla kesti noin 5kk ikäiseksi asti ja Jullehan oli sisäsiisti vasta 7kk-ikäisenä ja silloinkin sai vielä pohtia, että onkohan se edes. Tämä on kyllä tosi kivaa vaihtelua ja pentuajastakin voi nauttia ihan toisella tavalla.

Eilen kävin Tessun kanssa kiertämässä vähän pidemmän lenkin Kirkkolammen ympäri, vastaan tuli koiria ja ihmisiä ja opeteltiin sitten niiden ohittamista. Siihen pitää alkaa panostamaan ihan kunnolla, vaikka eihän tuo yhtään hullummin mene nytkään. Ihmisiä ei juuri edes vilkaise, jos ei jotenkin erityisen mukavannäköinen ihminen satu vastaan tulemaan. Eilen satoi lenkillä myös syksyn ensimmäiset lumihiutaleet. Melko jäätävää!




Sorakasa oliki vähän jyrkempi ko Tessu arvaskaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti