lauantai 27. marraskuuta 2010

Hytisevä labbis

Tuolla se olis, lämmin sohvannurkka... 

Pakkanen paukkuu ties monettako päivää 25 asteen tuntumassa, labbis ilmoittaa, että sais jo riittää! Rella ei pidä kylmästä, se suorastaan inhoaa sitä. Aamulla se ryntää takaovelle, käy hyvin nopeasti pihan perällä tarpeillaan ja livahtaa hyvin äkkiä myös takaisin sisälle ja sohvannurkkaan tai keittiöön vahtimaan, jos jotain ruokaa olisi tarjolla. Hyvin mielellään se lähtee myös takaisin sängyn jalkopäähän nukkumaan kunnes virtaa on niin paljon että nukkuminen on ihan toivoton ajatus.
Tassut ei pidä, mitä tämä on?!
Pientä labbista kuitenkin koetellaan monin tavoin. Ulkona liikkumista ja pakkasta rakastava emäntä on pienen labbiksen painajainen. Rella toisaalta viihtyisi lenkillä ja pihalla, mutta kun pikku-Rellan varpaat jäätyy! Relsumille on kuitenkin sattunut emäntä, joka (kuten sanottu) pitää pakkasesta ja valokuvaamisesta auringossa. Niinpä Rellankin täytyy ulkoilla ja joutua valokuviin. Onneksi ulkona sentään saa riehua ja mekastaa muiden koirien kanssa minkä jaksaa, toisinaan tosin yksinkin.
Tutiseva jäinen Rella © Saara
Jekku on ollut tämän päivän hirmu huolissaan, kun isä on ollut kipeä. Se ei ole syönyt kuin pari nappulaa ja muuten se on vahtinut sängyn vieressä, kun sen ikioma isäntä ei ole sängystä poistunut eikä ole Jekun kanssa käynyt edes lenkillä! Siinä sen nyt näkee, että tuo koira ei varmaan edes eläisi ilman sen ikiomaa isää...
Hyökkäys! 
Upea Rippu © Saara
HAHAA! Huomatkaa Ripun ilme
"Älä nyt viitti mamma, oikeasti... Ainako sinun pitää nolata minut..." © Saara
"Tämä on oikein", sanoo Rella mummolassa, jossa oli 27 astetta lämmintä.
Ulkona oli vaivaiset 54 astetta kylmempää...
Ja kuten kuvista ehkä huomaakin, mulla on lainassa Saaran 50mm objektiivi. Hommaan itelle samanlaisen mahdollisimman pian... :D

3 kommenttia:

  1. Oi että noita maisemia, oon niin kade:D

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava kuva Ripusta! Onpas Rella kasvanut isoksi tytöksi.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa Rovaniemelle ;) Onhan tuo Rella tietenki vähän jo kasvanut, mutta on se vielä noin 15cm Rippua pienempi, joten kasvamistakin on vielä (onneksi). :D

    VastaaPoista