sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Vilkas viikonloppu

Rellan kans vietettiin vilkas viikonloppu. Otettiin taas Tuikesta ja Rellasta kaverikuva. Tällä kertaa molemmat osasi poseerata kivasti. :) © Saara K

 Sitten otettiin posetuskuva Rellasta, Tuikesta ja Sakusta. © Saara

Perjantaina käytiin Rellan kanssa rannalla juoksemassa. Sain napattua Rellasta pari kivaa kuvaaki. Relsulla oli vähän vauhti päällä, kun virtaa oli taas aivan riittävästi.
Lauantaina käytiin sitten lenkillä niin, että oli Rippukin matkassa, ja Saara Tuiken kanssa. Minun haavelit osaa jo molemmat seistä hienosti. Rellala on kyllä vielä asennossa hiomista, mutta eipähän ainakaan istu enää heti. :D
Lauantaina iltapäivällä oltiin vielä Saaralla ja Krista tuli Sakun kanssa käymään. Rellasta Saku oli hurjan pelottava ainakin aluksi. 10 kk sakemanni on tietenkin vähän raju leikeissään. Kun Saku ja Krista oli lähdössä, Rellakin kiusasi jo Sakua eikä enää pelännyt sitä.
Tänään käytiin sitten Ylikörköllä isän kanssa, mukana oli Jekku, Sissi ja Rella. Sissi oli vauhdissa oikein kunnolla. Ei paljon ikä paina. Mitä nyt höperyys ehkä hieman vaivaa, sen verran vallattomaksi on meidän muori heittäytynyt ;)
 Lopuksi vielä vähän söpömpää ja kesympää meininkiä kissanpentujen muodossa. Järjestyksessä Aku, Kirppu ja Reino. Alkaa pennut olla jo isoja. :) Tänään penskat oppi, mitä siellä ulkona pitää pyydystää - Siiri toi hiiren sisälle. Siiri oli oikein ylpeä, kun Reino heitteli hiirtä ilmaan. :D

2 kommenttia:

  1. Aivan älyttömän hauska kuva tuo, jossa Tuike(?) ja Rella hyppää jonossa! :D

    Muutenkin ihanan eläimellistä menoa.

    VastaaPoista
  2. Kiva juoksukuva teillä:D Meillä on vissiin jotenkin "viallinen" lapukka, kun se on niin ylirauhallinen, että on ominpäin saanut hepulikohtauksen vaan kerran:D

    VastaaPoista