Taivaallisen ihanat uroskoirat

Tulossa kierrokselta

Oon täysin kyllästynyt tuohon yhteen ainoaan UROS-koiraan. Se on niin miestä taas. Se on äijien äijä ja kylän kuningas, kun on kyse sen ikiomasta naaraasta, Ripusta. Sen pienissä aivoissa käy kuhina, kun se käyttää harmaita aivosolujaan pitkästä aikaa noin ahkerasti hyödykseen. Vaikka toisaalta sen jokaiseen päivään kuuluu miettiä, onko mikään omistajan pyyntö millään tasolla hyödyksi sille ja kuinka paljon enemmän se voisi hyötyä jostain toisesta vaihtoehdosta. Sen aivot käy varmasti noin 100x kovemmilla kierroksilla kuin Ripun tai Rellan, jotka ei edes mieti, kannattaako, kun aina kannattaa (varsinkin, jos puhutaan ruuastakin)!

Ripulla on siis juoksut. Se on tämän kaiken takana. Tuo kuseskeleva macho-apso on tällä hetkellä kuin tulisilla hiilillä. Sen pitäminen sisällä on työn ja tuskan takana, se käyttää joka ikisen pienenkin tilaisuuden hyödykseen ja kyttää molempia ovia tarkasti. Se levittelee kaikki isän vaatteet ympäri taloa, ettei siltä vahingossakaan jäisi huomaamatta, kun sen Suuri Isäntä menee ulos. Isä kun ei voi vastustaa sen katsetta tai ylipäänsä koko otusta ollenkaan. Jekun kiihko Rippua kohtaan on sen verran suurta, että se yrittää päästä vaikka oven läpi. Takaovi oheni tänään entisestään, kun käytiin muutaman tunnin reissu mummolassa, hakemassa halkoja ja Lapinvaarassa tarpomassa Sissin ja Rellan kanssa. Jekku jäi yksin sisälle kissojen kanssa ja Rippu ulos häkkiin. Jekku oli sitten fiksuna poikana yrittänyt päästä taas kerran raapimalla takaovesta läpi.

Jekku sylikoira ;)

Jekku karkaa pihalta tavallisimmin Anselmin häkille. Siinä on kyllä varsinainen tämän talon koirien ystävä. :D Kun Rellan päästää etuovesta ulos, se ottaa sellaisia hyökkäyksiä Anselmin häkille päin kun siitä menee ohikin. Ensin se jää katsomaan, jos sille vaikka annettaisiin lupa mennä vähän kiemurtelemaan jämttipoitsun jalkoihin, mutta kun lupaa ei irtoa, se säntää Ripun häkille ja yrittää taas Anselmin häkille. Jekku joka tapauksessa käy uhittelemassa Anselmille aina vähän päästä ja ilmoittamassa, että tuo musta upea naaras on muuten sitten sen (Jekun) ikioma. Jekku käy myös kunnon kylärakin tavoin kiertelemässä vähän kylällä. Se käy rannassa kiertämässä lenkin ja tulee sitten taas vahtimaan tuota sen ikiomaa naarasta. Olisitte kuulleet sen metelin, kun vein Ripun lenkille... Voi taivas.

Jekun sukupuolitoimintakin käy lievästi ylikierroksilla. Se kyttää jatkuvasti kaikkien jalkoja. Alkaa pikku hiljaa ahdistaa tuo sen touhu. Leikattavaksi vain, tuota ei viitsi katsoa enää kukaan. Paitsi tietenkin isä, jota kauhistuttaa ajatuskin Jekun pallien viemisestä.... Itse olisin kohta jo valmis napsimaan ne omin käsin pois. Kulkisi tuo ajatus aivojen eikä pallien kautta... ;)

Jeksu ja Relsu

Syitä miksi en ota uroskoiraa enää ikinä

1. Narttujen juoksuja pystyn sietämään, niiden aivotoiminta ei lamaannu juoksujen ajaksi
2. Uroskoira on täysin sekopää koko sen kuukauden ajan, minkä juoksut kestää, useamman nartun kanssa juoksut saattaa tietysti olla vaikka peräkkäin...
3. Narttujen juoksut on vain kaksi kertaa vuodessa, uroskoiralla aina, kun jollain nartulla on juoksut lähimmän 10 km säteellä
4. Urosten äijä-asenne
5. Uskomaton itsetietoisuus omasta parhaudesta
6. Narttujen aivot toimii urostenkin seurassa, ne pystyy keskittymään muuhunkin. Jos Jekku näkee upean naaraan, se ei voi olla kuolaamatta sen perään ja samalla uhoamatta muille uroksille
7. Nartut tulee sujuvasti toimeen keskenään, ainakin Jekku uhittelee kaikille muille uroksille
8. Jatkuva kuseskelu. Urosten pissa haisee järkyttävän pahalle ja vähänkin pitempiturkkisen koiran turkin saa pestä aina lenkin jälkeen, jos ei halua haistella pissaa

On toki olemassa muunkinlaisia uroskoiria. Esimerkiksi Anselmi ja Mihku rakastaa koko maailmaa ja kaikkia uroksiakin ihan täysillä toisin kuin Jekku. Siitä huolimatta olen aivan täysin varma, että en ota uroskoiria enää ikinä. Jekku on ensimmäinen ja viimeinen ja senkin pallit lähtee tarkalleen tänä talvena. :) Yhtiäkään juoksuja ei viitsi katsella tuon koiran kanssa. Stressaavaa niin koiralle itselleen kuin ihmisillekin.

Syitä jättää leikkamatta Jekku ei oikeastaan ole. Sillä ei ole mitään annettavaa rodulleen missään mielessä. Sen luonteessa ei ole asioita, joita yksikään tuleva koirasukupolvi tarvitsisi. Se on melko arka ja epäluuloinen. Sen saalistusvietti on uskomaton ja taistelutahdossa löytyy, terävyyttäkin on. Uskomattoman uskollinen se on ja tarkka omistaan, mutta kun ne ominaisuudet yhdistää tuohon arkuuteen ja terävyyteen, niin kasassa on enemmänkin aikapommi kuin mukava seurakoira. Turkki sillä on hyvälaatuinen ja koira itsessään on ihan komea apso, mutta purenta on edelleen sen heikko kohta.