lauantai 1. helmikuuta 2014

Kaupungin jäällä

Käytiin Saaran kanssa lenkkeilemässä kaupungin jäillä. Harjulammelta Kemijoen jäälle ja samaa reittiä takaisin, noin suurin piirtein. Oli mahtava ilma, ihana auringonpaiste ja koirillakin riitti vauhtia. Saatiinpa kuulla, millaista Jullen ajohaukku olisi, mikäli se jänistä ajaisi. Tällä lenkillä se nimittäin keskittyi bordercollien ajamiseen. ;) Kunnon piukutushan siitä lähtee.
Hauskaa oli ja pari tuntia vierähti melkein huomaamatta. Minun onnettomat halpisakut kamerassa ei vaan kestä pakkasia ja niinpä kuvailut jäi minun osalta melko vähiin. Objektiivikin kai temppuilee vähän eikä tarkenna ihan sinne minne pitäisi, joten kuviin olin hiukkasen tyytymätön. :( Onneksi Saaralta tuli parempia kuvia! Minun ottamia kuvia pääsee katsomaan täältä.
Tänään käväistiin Oikaraisella taas ja Julle pääsi juoksentelemaan Riitun kanssa metsään. Kameraa en tänään jaksanut ulkoiluttaa osin lumisateisen ja harmaan päivän takia ja osittain eilisen masentavien kuvien takia. Relppis on ollut isän kaverina puunteossa ja sai jäädä sinne vielä ainakin toiseksi viikoksi. Katsotaan, milloin mulla tulee sitä ihan mahdoton ikävä...

Riitu-söpöläisestä instagram-kuva. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti