tiistai 5. elokuuta 2014

Pentupilvessä

Täältä tullaan!
Tessu on ollut meillä nyt kokonaiset kolme päivää ja paljon on ehditty jo touhuta ja tutustua meidän hauvavauvaan. Tessu ei selvästikään ole ahneimmasta päästä, yksinään turvotetut nappulat piimän kanssa on niin tylsän makuisia, etteivät ne uppoa kovin vauhdilla Tessun nassuun. Kokeiltiin sekoittaa ruokaan jauhelihaa ja pentunen söi tietysti heti kaiken ilman mitään mutinoita. Nirsoilua se siis vissiin vain on, onkohan meillä sen mielestä kenties väärää piimää? ;)
Luonteeltaan Tessu vaikuttaa myös melko itsenäiseltä, sinnikkäältä ja reippaalta. Naapurin 11-viikkoisen shelttipojan kanssa tuli jo pieni sotakin. Aluksi pennut olivat kuulemma leikkineet tosi iloisesti ja yhtäkkiä penskat olivat pistäneet kauhean rähinän pystyyn. Osaako näin söpöt palleroiset muka tapellakin?

Tessu ei kulje jatkuvasti perässä, ei änkeä väkisin jalkoihin nukkumaan ja tutkii maailmaa uteliaasti. Eilen Tessu jäi ensimmäisen kerran pieneksi hetkeksi yksin, mutta oli vain nukkunut senkin hetken. Tänään se oli jo useamman tunnin yksin, mutta kun kävin ruokatunnilla syömässä, tuli minua vasta keittiössä vastaan hyvin unisen oloinen pentu. ♥
Ollaan tutustuttu hieman hihnassa kävelyyn. Tuntuu ottavan Tessua kovastikin päähän mokoma narunpätkä, mutta eiköhän se tuosta pikku hiljaa. Varsinkin nyt, kun hankin Tessulle omat pikkuvaljaat, niin ei tunnu niin ikävästi kaulassa se hihna. Pääasiassa ollaan ulkoiltu kuitenkin läheisessä metsikössä ja hiekkakentällä ihan vapaasti.

Näillä helteillä pienen lapinkoiran suosikkipaikka on ehdottomasti parvekkeen betoninen viileä lattia. Sinne se raahasi kaikki lelunsa ja siellä se nukkuukin tyytyväisenä. Varmaan tuo on onnellinen, kun ulkona viilenee kunnolla. Uimassa ollaan myös käyty, Tessu tosin on vain kahlaillut, mutta tuntuu sekin olevan kivaa puuhaa. Ainoa hetki päivästä, kun ei ole tarvinnut läähättää hurjana!
Nallen vieressä on turvallista nukkua

4 kommenttia:

  1. Söpö pentu<3 Missäs Rella majailee nykyään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rella on minun vanhemmilla vauhdittamassa Riitun lenkkeilyvauhtia ja isän kalakaverina. :)

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä niin perus lappalaisluonteelta :) ei nää kelit kyllä näitä varten ole.. Viileämpiä säitä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ei lappalaiskoiraa varten eikä kyllä oikein enää edes ihmisiä varten! Kastelin Tessulle pyyhkeen kylmällä vedellä ja levitin sen parvekkeelle. Laittoi tyytyväisenä sen päälle nukkumaan. :)

      Poista